Anna Pöysä
Ilman dekolonisaatiota ei voi päästä patriarkaatistakaan, muistutti tutkija Begoña Dorronsoro Coimbran yliopistossa Portugalissa. Seminaarissa keskusteltiin Guatemalan ja Kolumbian alkuperäiskansojen naisten vastarinnasta erilaisia sorron muotoja kohtaan. Ne juontuvat kolonialismista, joka merkitsi väkivallan ja taloudellisen riiston lisäksi myös muutosta naisten asemaan – kolonialismi on luonteeltaan paitsi kapitalistista ja rasistista, myös patriarkaalista. Käytännössä vastarinta tarkoittaa esimerkiksi alkuperäiskansojen yhteisöllistä feminismiä. Näillä yhteisöillä on vuosisatojen kokemus kolonialismin vastaisesta taistelusta.
Dorronsoron puheenvuoro oli myös kritiikkiä niin sanottua valkoista feminismiä kohtaan, joka ei ole osannut huomioida kolonialismin moniulotteisia vaikutuksia. Etuoikeutetussa asemassa olevat feministit voivat siis oppia paljon esimerkiksi juuri alkuperäiskansojen feministeiltä ja heidän toimintatavoistaan. Jos Guatemalan ja Kolumbian feministit alleviivaavat, että dekolonisaatio vaatii myös patriarkaatin purkamista, länsimaissa on muistettava, että patriarkaatin purkaminen vaatii myös dekolonisaatiota.
Dekolonisaatioajattelulla on paljon yhteistä intersektionaalisen feminismin kanssa, josta Suomessakin on puhuttu paljon viime aikoina. Se tarkoittaa tiivistettynä sen huomioimista, että syrjinnän eri muodot risteävät. Ei ole siis hedelmällistä keskustella naisten sorrosta huomioimatta muita syrjiviä rakenteita, kuten rasismia tai syrjintää esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden tai yhteiskuntaluokan vuoksi.
Dekolonisaatiokeskustelu on myös kritiikkiä vanhempaa jälkikoloniaalista, entisissä metropoleissa tuotettua tutkimusta kohtaan. Se on suurilta osin eurosentristä, eli tukee kolonialismin kanssa rinta rinnan syntynyttä ajatusta Euroopassa ja länsimaissa tuotetun kulttuurin ja tieteen ylivertaisuudesta ja universaaliudesta. Se ei läheskään aina ole ottanut huomioon esimerkiksi feminististä näkökulmaa, kuten ei ole perinteinen rasisminvastainen taistelukaan. Eroa tehdään myös puhumalla dekoloniaalisesta tutkimuksesta jälkikoloniaalisen sijaan. Pyrkimys on keskustella vallan koloniaalisuudesta (termin lanseerasi perulainen sosiologi Aníbal Quijano) ja tähdätä kohti dekolonisaatiota.
Juuri vallan koloniaalisuus tuo esiin erilaiset sorron muodot. Koloniaalisuus viittaa niihin kolonialismin synnyttämiin valtarakenteisiin, jotka edelleen pitävät pintansa. Koloniaalisuudessa kohtaavat ihmisten rodullistaminen ja sen perusteella luokittelu sekä sorto ja riisto, horjumattomat ja binääriset sukupuoliroolit ja muun muassa naisten syrjintä. Esimerkiksi brittiläinen kirjallisuudentutkija Phillip Rothwell huomauttaa, että Mosambikissa siirtomaavallan jälkeen painotetut konservatiiviset sukupuoliroolit, homofobia ja machokulttuuri eivät juuri eroa kolonialismin aikaisista siirtomaaherrojen arvoista.
Vaikka kolonialismia ennenkään ei kaikkialla eletty tasa-arvoisesti ja sorrotta, esimerkiksi Mosambikissa naisten asema ja rooli on paikoin nähty hyvin eri tavalla etenkin matrilineaarisissa yhteisöissä. Sikäläisessä kirjallisuudessa on nostettu esiin esimerkiksi luomiskertomus, jossa ensimmäisinä maailmassa eli ryhmä naisia sulassa sovussa. Miesten ilmaantuminen toi mukanaan kaikenlaisia ongelmia. Rothwell mainitsee myös näkemyksen kolmesta sukupuolesta.
Osa dekoloniaalista lähestymistapaa on juuri tehdä tilaa teorioille, jotka tulevat länsimaisen ajattelun kaanonin ulkopuolelta. Lähtökohtana on se, että kaikkea tämän kaanonin ulkopuolella tuotettua tietoa ei ole kolonialismin sivuvaikutuksena tuhottu, vaan se on marginalisoitu. On siis olemassa tietoa esimerkiksi sukupuoliin liittyvistä käsityksistä, jotka eivät ole yhtä ahtaita kuin se, joka erityisesti kristinuskon myötä on levinnyt suureen osaan entisiä siirtomaita ja saattaa vaikuttaa universaalilta ja luonnolliselta.
Koloniaalisuuden käsitettä voi hyvin käyttää myös Suomessa, kuten keskustelut rasismista, saamelaisten oikeuksista ja transsukupuolisten oikeuksista osoittavat.
Anna Pöysä
Kirjoittaja on Lissabonissa asuva vapaa toimittaja, tietokirjailija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja Aamuyön lapset -blogin kirjoittaja. Hän valmistelee Portugalin siirtomaahistoriaa käsittelevää tietokirjaa. Teksti on lyhennetty versio aiemmasta blogikirjoituksesta.