Merja Kyllönen
Kun Tarja Halonen aloitti ulkoministerinä, ei häntä pidetty ulkopolitiikan asiantuntijana. Ulkoministeriö oli miehinen linnake ja johtavat virkamiehet olisivat mieluummin asioineet suoraan pääministeri Lipposen kanssa, ohittaen oman ministerin. Tietoja pantattiin ja ministerin kykyjä epäiltiin.
Halonen otti paikkansa ja ihmisoikeuskysymykset nousivat ulkopolitiikassa entistä enemmän esiin.
Kun Halonen valittiin presidentiksi, asteli presidentinkansliaan ensimmäisen naispresidentin vanavedessä myös ensimmäiset naispuoliset avustajat. Ilmeisesti pientä nikottelua aiheutti tämäkin.
Maailma on muuttunut melkein parissakymmenessä vuodessa ja siinä sivussa Suomikin. Ilolla muistelen erästäkin ministeriaikojen virkamatkaa, jossa Suomen delegaatiossa palasi samalla lennolla kotimaahan naispuolinen liikenneministeri, naispuolinen erityisavustaja, naispuolinen suurlähettiläs, naispuolinen ylijohtaja ja naispuolisia virkamiehiä – ja konetta ohjasi suomalainen nainen.
Näissä presidentinvaaleissa en koe naiseudesta olleen erityistä haittaa, jos ei erityistä hyötyäkään. Esiin nostamiani teemoja – ilmastonmuutosta, tasa-arvoa, vuoropuhelua – on toki pidetty ”pehmeinä” ja aika tiukasti on saanut punnertaa toimittajien ja tentinvetäjien kanssa, että ilmastonmuutos todellakin on globaali turvallisuusuhka tai eriarvoistuminen turvallisuusriski. Globaalit kysymykset kuten nälänhätä tai vesipula tulkitaan edelleen sen ”oikean”, miehisen turpo-politiikan kuorrutukseksi.
No, sitten alkoi istuva presidentti ja muut (mies)ehdokkaatkin puhumaan rauhasta ja ilmastonmuutoksesta, ja jännästi se ei ollutkaan enää pehmoa vaan vastuullista.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja joutuu olemaan jämäkkä. Ulkoministeriö on oma linnakkeensa, Puolustusvoimat toinen. Paikkansa joutuu lunastamaan.
Minua se ei pelota. Leipälajini liikennepolitiikka on ollut miehinen maailma, niin ministeriössä kuin Euroopan parlamentissa. Arkinen työni on vuodesta 2011 alkaen ollut neuvottelua, vääntämistä, sovittelua ja päättämistä usein konservatiivisten vanhempien herrasmiesten kanssa – kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa, kansainvälisen siviili-ilmaisun järjestössä ICAOssa, Euroopan parlamentissa ja kotimaassa. Toimeen on tultu ja tuloksiakin saatu aikaan. Väitän että jälkeni olen tehtyyn politiikkaan jättänyt.
Johtajan on uskallettava linjata, päättää ja tarvittaessa laittaa myös rajoja. Diplomaatit ovat sitten erikseen.
Julkinen keskustelu Suomessa on usein hyvin vaihtoehdotonta. Asiat vain tapahtuvat: aseita nyt vain myydään omien periaatteiden vastaisesti, kun on joskus aloitettu; ydinasekieltosopimuksesta nyt vain ei lähdetty neuvottelemaan koska ei lähdetty. Kaikkea on tehostettava, ulkoistettava, kilpailutettava ja myytävä, koska se nyt vain on järkevää.
Presidentin tehtävä on muistuttaa, että periaatteista voi pitää kiinni ja parempaan maailmaan pyrkiä. Yhteiskunnan, ja maailman, on toimittava kaikille.
Toistaiseksi kukaan ei ole vielä puskenut läpi lasikatosta Halosen perässä. Olisi jo aika – viimeistään seuraavissa vaaleissa.
Merja Kyllönen
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton presidenttiehdokas.