Kuvittele, että kotikuntasi alkaisi toteuttaa sukupuolitietoista budjetointia.

Tai haluaisi varmistaa, että turvakotipaikkoja on riittävästi.

Tai ryhtyisi maksamaan entistä parempaa palkkaa esimerkiksi naisvaltaiselle hoito-, hoiva- ja sosiaalialalle.

Tai toteuttaisi näistä asioista jokaisen.

Hyviä uutisia: Kaikki nämä ja monta muuta vasemmistonaisten ajamaa kuntavaalitavoitetta ovat täysin mahdollisia toteuttaa. Kaikki riippuu siitä, kuinka moni vasemmistolaisesti ajatteleva käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa.

Viime kuntavaaleissa vuonna 2017 ääntään käytti 58,9 prosenttia äänioikeutetuista. On sanomattakin selvää, että luku on alhainen. Korkea koulutus lisää äänestämisen todennäköisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että matalasti koulutetut vastaavasti äänestävät korkeasti koulutettuja harvemmin ja heidän äänensä jää valtuustoissa helposti suhteettoman pieneksi.

Naisista äänioikeuttaan viime kuntavaaleissa käytti 60,7 prosenttia ja miehistä 56,9  prosenttia. Tästä huolimatta naisten osuus kaikista valtuutetuista oli vain 39 prosenttia, eikä naisten osuus kunnanvaltuutetuista ole koskaan ylittänyt 40:ää prosenttia valtakunnallisella tasolla. Niiden äänestäjien tai valtuutettujen määrästä, joiden sukupuoli on muu kuin mies tai nainen, ei ole tilastotietoa. On kuitenkin oletettavaa, että myös he ovat aliedustettuna valtuustoissa.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät etene itsestään. Ne voivat myös ottaa takapakkia, mikäli niiden toteutumisesta ei aktiivisesti huolehdita. Tasa-arvon edistämiseen pitää resursoida rahaa ja työntekijöitä. Äänestämällä valtuustoon vasemmistolaisen feministin voit olla varma, että tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään aktiivisesti: me haluamme, että jokainen päätös tehdään siten, että se edistää niin sukupuolten tasa-arvoa kuin yhdenvertaisuutta riippumatta yhteiskuntaluokasta, ihonväristä, vammasta tai seksuaalisuudesta.

Yksikin ääni voi ratkaista sen, mikä ryhmä saa valtuuston viimeisen paikan. Esimerkiksi Mynämäessä Varsinais-Suomessa vasemmistoliitto sai viime kuntavaaleissa valtuuston viimeisen paikan arvalla kokoomuksen sijaan. Jos jompikumpi puolue olisi saanut yhdenkin äänen enemmän, se olisi ratkaissut tilanteen kyseisen puolueen hyväksi.

Mitä useampi vasemmiston kannattaja jättää äänestämättä, sitä suurempi painoarvo on oikeistolaisilla äänillä. Käyttämätön ääni on kädenojennus oikealle. Oikeistolainen politiikka tarkoittaa esimerkiksi leikkauksia julkisiin palveluihin ja tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden väheksymistä.

Vetoamme sinuun: äänestä, ja kerro myös tuttavillesi siitä, mikä merkitys äänestämisellä on. Vain annetut äänet lasketaan.

Ps. Pormestarijohtoisissa kaupungeissa kampanjoidaan tällä hetkellä myös sillä, kenet halutaan nähdä kaupungin pormestarina. Älä anna tämän hämätä: nämä ovat kuntavaalit, eivät pormestarivaalit. Pormestarin päättää kussakin kaupungissa valittava valtuusto.

Veronika Honkasalo, Vasemmistonaisten puhenainen
Minna Sumelius, Vasemmistonaisten varapuhenainen
Saana Simonen, Vasemmistonaisten varapuhenainen