Kun sankari astuu saluunaan, tyhjä tila pitää ottaa haltuun ja täyttää. Pitää levittäytyä, nojautua reteästi taaksepäin ja ojentaa toinen kyynärpää penkin reunalle. Seurueessa pitää puhua muita kovemmalla äänellä, päättää se hetki missä kohtaa saa nauraa. Pitää olla valmis tarvittaessa keskeyttämään jotta voi kertoa ne parhaat läpät joista muut eivät missään tapauksessa saa jäädä osattomaksi.
Myyttisen sankarin on taisteltava asemansa urosten välisessä hierarkiassa. Tarkkailla muiden miesten reaktioita, tunnustavatko ne oman aseman. Oikealla tavalla alistuva uros saa palkinnokseen selkään taputusta, asemaa uhkaavalle on näytettävä paikka. Nuoruuden tuoman fyysisen ylivertaisuuden voi juuri ja juuri sietää jos nuorempi mies suostuu kunnioittavan kisällin rooliin.
Miesselittäminen on enemmän kuin setämiehen itseensä nähden arvoasteikossa alemmaksi pitämiinsä kohdistuvaa alentuvaa valistamista ja limaista besserwisserismiä. Se on päänsisäinen narratiivi, osa setämiehen identiteettiä. Suuren Sankarin tulee tietää asiat parhaiten. Ellei ota kaiken tietävää roolia oma kivenluja itsevarmuus saattaa haurastua ja lahota. Ja ilman itsevarmuutta ei voi täyttää Suuren Sankarin saappaita.
Vaatimukset syrjimättömään kielenkäyttöön uhkaavat suvereenin supliikin seuramiehen roolia ja ylivertaista sanan säilän hallintaa. Samaa tarinaa näillä sanoilla olen kertonut vuosikausien ajan, kyllä sille aina ennen on naurettu. Neutraalit ammattinimikkeet… no onhan sitä poikamiestyttö, tuleeko siitä sitten henkilöhenkilöhenkilö ehhehe.
”Ai väität vastaan? Kyseenalaistatko kaikentietävyyteni? Se on sitten arvovaltakysymys. Minähän olen se joka on elämää nähnyt, eikö se ole jo tullut selväksi? Ilmeisesti minun pitää selittää tätä asiaa niin kauan että oman ajatteluni helmeilevä kirkkaus varmasti menee perille.”
***
Useimpien miesten luulisin tästä karikatyyristä jotain kosketuspintaa löytävän. Suuren Sankarin roolia ei kuitenkaan ole saneltu syntymässä. Meidät sosiaalistetaan siihen.
Perinteinen sankarimyytti on sallinut naiselle vain passiivisen palkintopokaalin osan, mutta feministien työn ansiosta alkaa populaarikulttuurista viimein myös löytyä sankarittaren matkoja. Se on erinomaista. Seuraavaksi tarvitsemme myyttejä joissa murskataan hetero-oletus ja kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä. Tarinoita joissa korostetaan yhteistyötä kilpailun sijaan, joiden draaman kaari kertoo yksinäisen sankarin matkan sijasta empatian oppimisesta ja tasapainon löytämisestä elämän ja ympäristön kanssa. Hyväksytyksi tuloa vaikkei ollutkaan se sankari joka yksin pelasti maailman.
Sellaisten myyttien kautta voisi setämieskin viimein vapautua vanhenevan sankarin roolinsa kahleista.
Tarinan kaikki yhteydet todellisiin mieshenkilöihin ovat tahattomia ja kuviteltuja mutta yhteys myrkylliseen maskuliinisuuteen on ikävän todellista.
Seppo Säämäki
Kirjoittaja on setämiestymistään itsetutkiskeleva peliohjelmoija Tampereelta.
