Eduskunnassa on syksyn mittaan oltu huolissaan alhaisesta syntyvyydestä Suomessa. Syntyvyys laskee jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee. Myös media tarttuu aiheeseen säännöllisin väliajoin. Sanomattakin on selvää, että puhe alhaisesta syntyvyydestä on sukupuolittunutta ja keinot sen ratkaisemiseksi sekä puheeseen monesti liittyvä syyllistäminen kohdistuvat pääsääntöisesti naisiin.
Hallitukselta on perätty tasa-arvoisempaa perhe- ja työvoimapolitiikkaa. Kritiikkiin on mahtunut myös ylilyöntejä, kuten puheet ”synnytystalkoista” – ikään kuin lasten synnyttäminen olisi suoranainen naisten kansalaisvelvollisuus.
Perheen perustamiseen liittyviä valintoja ja tapahtumia on tutkittu monesta näkökulmasta. Omassa väitöstutkimuksessani Vääränikäisiä äitejä? tarkastelin sitä, miten naiset puhuvat äitiydestään silloin kun se ei ole ”oikea-aikaista”. Tutkimusta varten haastattelin sekä alle 20-vuotiaina että noin 40-vuotiaina ensi kertaa äidiksi tulleita naisia. Yllättävän moni haastateltavista oli sitä mieltä, että lapset tulisi tehdä tietyn ikäisenä (noin kolmekymppisenä) ja tietyssä elämänvaiheessa (ensin koulutus ja työpaikka ja parisuhde). Tämä heijastaa yleisemminkin yhteiskunnassamme hyväksyttyä ”oikeaa” elämänkulkua.
Perheen perustamisikään vaikuttaa myös yhteiskunnallinen tausta. Useimmat haastattelemani nuoret naiset tulivat työväenluokkaisesta perheestä, jossa nuori äitiys oli tuttua ja luontevaa. Keskiluokkaisessa katsannossa taas koulutus ja työllistyminen ennen lapsia korostuivat enemmän, samoin parisuhde sopivaksi vanhemmaksi katsotun kumppanin kanssa. Erilaisissa elämäntilanteissa yhteiskunnalta toivottiin myös erilaista taloudellista tukea ja palveluita.
Jos äitien toiveet ovat niin erilaisia, voidaanko perhe- ja työvoimapoliittisin keinoin sitten kannustaa niitä naisia, jotka haluavat lapsia? Ehdottomasti. Tutkimusten mukaan tärkeitä syitä lykätä perheen perustamista ovat työelämän epävarmuus, lapsiperheille suunnattujen tukien pienuus ja perheen ja työelämän yhteensovittamisen ongelmat.
Yksi perhepolitiikan ongelmista on se, että äitiydestä ja perhepolitiikasta puhutaan ikään kuin niihin liittyvät ratkaisut, valinnat ja tapahtumat olisivat kaikilla samanlaisia tai kyse olisi vain naisten valinnoista ja elämästä. Miksi perhepolitiikka ja syntyvyys nähdään edelleen monesti vain naisten asiana? Jos ihmisten yhtäältä oletetaan ”hankkivan” lapsia nykyistä aiemmin ja toisaalta ennen sitä kouluttavan itsensä ja työllistyvän, tarvitaan joustavuutta ja erilaisia vaihtoehtoja sekä työelämään että varhaiskasvatukseen. Lisäksi puhe oikea-aikaisuudesta ohittaa sen tosiasian, että elämä on monenlaisia epävarmuuksia täynnä, eikä lapsen saaminen tietyssä iässä tai koskaan ole pelkästään omasta halusta kiinni.
Hallitus on vastannut perheen ja työn yhteensovittamisen ongelmiin poistamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden työttömien lapsilta. Siis ajassa, jossa palkkatyö sirpaloituu ja kausiluontoistuu koko ajan. Lisäksi tätä kirjoittaessani eduskunta hyväksyi hallituspuolueiden äänin ns. työttömyysturvan ”aktiivimallin”, jossa työtöntä tullaan rankaisemaan työttömyysturvaa leikkaamalla siitä, että hän ei osallistu riittävästi aktivointitoimiin. Miten tämä onnistuu lasten kanssa kotona ollessa, jää nähtäväksi.
Varhaiskasvatusmaksujen alentaminenkaan ei auta, jos lasten pääsyä kunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin muilla toimilla jatkuvasti heikennetään. Nämä toimet ovat kiistaton este etenkin naisten työssäkäynnille.
Minna Kelhä
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pääsihteeri.