Helvi Kolehmainen
Yhteisöasuminen on noussut viime vuosina melko näyttävästi esiin asumisratkaisuna, jonka uskotaan tai toivotaan ratkaisevan mm. opiskelijoiden, vanhusten, yksinäisten ja vammaisten asumiseen liittyviä toiveita tai ongelmia. Malli ei ratkaise suurten joukkojen asumista, mutta voi parhaimmillaan lisätä sekä taloudellisia että sosiaalisia vaihtoehtoja joidenkin ihmisten elämässä.
Yhteisöasuminen tarjoaa mahdollisuuksia, jotka soveltuvat monipuolisempaa ja sosiaalisempaa elämäntapaa ja elämänarvoja hakeville ihmisille. Tällainen asumismuoto voi luoda luonnollista kanssakäymistä ihmisten välille. Se voi olla arkielämää helpottavaa ja tasa-arvoista yhteisistä asioista huolehtimista.
Erityisen hyvin tällaisen mallin voisi ajatella sopivan yksinäisille, ikääntyville ihmisille. Suomessa on eniten yksinään asuvia ihmisiä Euroopassa ja suurin osa heistä on naisia.
Yhteisöllisyydessä on hyvin monenlaisia, erilaisille tavoitteille rakentuvia ratkaisuja. Joidenkin asuinalueiden asukkaat ovat päätyneet viettämään vapaa-aikaa yhdessä milloin mölkyn, milloin korttipelin voimalla. Siitä on kehitytty eteenpäin ja alettu tekemään yhteisiä hankintoja taloyhtiöiden tarpeisiin. Lasten hoitoa suunnitellaan yhdessä ja yhteisiä tilaisuuksia järjestetään. Kaikilla on oma kotinsa.
Yhteisötaloista on eri asteisia malleja. Joissakin taloissa yhteisiä tiloja ovat pyykkitila, sauna ja kerhohuone, jossa kokoonnutaan säännöllisesti. Joissakin taloissa on alusta lähtien järjestetty yhteinen ruokailu, siivous ja vapaa-ajan toiminta. Nämä talot perustuvat kokonaan yhteiseen tekemiseen, jossa jokaisella on vuorollaan oma vastuunsa ohjelman toteutumisesta, ruuan laitosta, yhteisten tilojen puhtaudesta ja kirjallisuuspiirin kokoontumisesta. Jokainen asuu omassa kodissaan. Tämä lienee vaativin yhteisöasumisen järjestely.
Asuntojen puutteesta kärsivät opiskelijat ja myös työssäkäyvät perustavat asuntokollektiiveja, joissa asukkailla on omat huoneensa, mutta myös yhteiset tilat ja yhteinen vastuu. On perustettu Mummo-kommuuneja, joissa ikääntyvät ihmiset asuvat yhdessä, harrastavat yhdessä ja katselevat vähän toinen toisensa perään.
Entisaikojen suurperheitä muistuttavat ne yhteisöt, joissa suvun eri-ikäiset perheet ovat hankkineet asunnon kerrostalon samasta kerroksesta. Yksi sympaattisimmista yhteisöistä ovat muistisairaiden, mielenterveyskuntoutujen ja opiskelijoiden yhteiset talot. Niissä opiskelijat maksavat vuokraansa seurustelemalla naapureiden kanssa ja auttamalla heitä.
Yhteisöasuminen ei ole ongelmatonta. Jotkut asuntomalleista ovat kohtuullisen hintaisia, jotkut hyvin kalliita. Kaikilla ei tällaisiin asumismuotoihin ole varaa. Kaikki eivät tietysti sellaiseen haluakkaan. Jotkut kollektiivit perustuvatkin samanhenkisyyteen; elämänarvojen pitää olla yhdensuuntaisia. Joissakin yhteisöissä samanikäisyyttä pidetään arvossa, koska erilaiset ikään liittyvät elämäntavat saattavat häiritä naapureita.
Valmista mallia ei ole. Oma kokemukseni tällaisesta asumisesta on, että rikkaus ovat erilaiset perheet, eri-ikäiset ihmiset ja ihmisten erilaisuus. Yhteisölle on eduksi, jos siellä on elämänkokemusta, käsiä tekemään talkootyötä, nuoria tuomaan uusia ajatuksia ja asukkailla vielä talon ulkopuolisia yhteyksiä, ettei mökkihöperyyttä pääse syntymään.
Tällainen koostumus ei ehkä ole kaikkein helpoin, mutta se on antoisa. Vanhin talomme asukkaista on 80-vuotias ja nuorin kolme kuukautta. Meillä on yhteinen sauna, yhteinen pyykinpesuhuone, yhdessä koottu liikuntatila, yhteinen kerhohuone ja jokaviikkoiset kokoontumiset. Jokaisissa yhteisöissä esiin tulevia ongelmia ratkotaan kokouksissa, eikä se aina ole edes kivaa, mutta luonnollista. Taloon on sentään muuttanut hyvin erilaisista elämäntilanteista tulevia ihmisiä.
Tällaisessa yhteisössä kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki saavat osallistua, mutta kenenkään ei ole pakko. Aktiivisten lukumäärä vaihtelee asiasta toiseen ja niin on hyvä. Jokainen tuo yhteisöön omat taitonsa, mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa. Yhteisön asia on korostaa asukasdemokratiaa ja toisten kunnioittamista. Äkkijyrkkiä asenteita ja joustamattomuutta ei erityisesti kaivata.
Helvi Kolehmainen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Yleisradion toimittaja ja aluepäällikkö.