Saadessani käsiini Matti Huutolan elämästä tehdyn kirjan, sen alaotsikko ”Heikomman puolella” herätti minussa ristiriitaisia tunteita (Vesa Sompi: Matti Huutola – Heikomman puolella, Otava 2020, 138 sivua).
On toki kovin tavallista, ja tietysti myös aivan oikein, ajatella, että työn ja pääoman välisessä väännössä työvoima on se heikompi osapuoli. Siinä mielessä Huutola ammattiyhdistys-miehenä ja SAK:n varapuheenjohtajana on kiistatta ollut koko elämänsä heikomman puolella. Mutta kun lukee kirjan ja tutustuu Huutolan uraan, toimintaan, ajatuksiin ja ennen kaikkea hänen hienosti edustamansa ammattiyhdistysliikkeen saavutuksiin, nousee mieleen kysymys: Vaikka ay-liike kahdesta työmarkkina-osapuolesta onkin se heikompi, niin onko se kuitenkaan heikko?
Kirjan lopussa on liitteenä Matti Huutolan puhe SAK:n satavuotisjuhlassa Vaasassa 26.9.2007. Siinä hän sanoi näin: ”Mielestäni ammattiyhdistysliikkeen suurin saavutus on ollut juuri sosiaalisen turvaverkon rakentaminen kaikkiin elämän vaiheisiin syntymästä eläkeikään saakka, äitiyspäiväraha-oikeudesta työeläke-järjestelmään. Myös työuran ajalle on kyetty rakentamaan kohtuullinen turvaverkko hyvinvointia lisääviä sopimuksia ja lainsäädäntöä.”
On olemassa ihmisiä, sekä tutkijoita että niitä, jotka oman prekaarin työmarkkina-asemansa takia ajattelevat, että ay-liike on liiankin vahva ja pitää vain omiensa puolta. En yhdy tuohon ajattelutapaan. Minusta on todella hienoa, että ay-liike on saanut Suomessa sadan vuoden aikana vahvan aseman. Samalla tuen ehdottomasti sitä, että prekaarin työvoiman asemaa tulee parantaa. Se ei kuitenkaan paranee sillä, että sen heikosta asemasta syyllistetään ay-liike.
Suomi on hyvinvointiyhteiskunta monella mittarilla mitattuna. Joidenkin viimeaikaisten tutkimusten mukaan sitä todistaa jopa se, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Se, että Suomea voidaan luonnehtia hyvinvointi-yhteiskunnaksi, perustuu kahteen asiaan, hyvinvointivaltioon ja sopimusyhteiskuntaan.
Hyvinvointivaltio tarkoittaa niiden julkisen vallan lakisääteisten instituutioiden kokonaisuutta, joiden tarkoitus on edistää kansalaisten sosiaalista turvaa ja hyvinvointia. Käsite sopimusyhteiskunta viittaa puolestaan ennen kaikkea siihen yhteiskuntamme kulttuuriin, jonka mukaan perustava normi työmarkkinoilla on työntekijöiden vapaa järjestäytymisoikeus, jota työnantajapuoli kunnioittaa ja sopii työehdoista ammattiliittojen kanssa.
Toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien aikana sopimusyhteiskunta alkoi viitata yhä enemmän nimellä ”tupo” tunettuun kolmikantaiseen neuvotteluprosessiin. Se on tarkoittanut sellaista työmarkkina-osapuolten neuvotteluprosessia, jossa mukana on myös maan hallitus ja tavoitteena koko työmarkkinakenttää kattava laaja tulopoliittinen sopimus. Siinä sovitaan paitsi palkkojen kehityksestä myös hyvinvointivaltioon kuuluvien instituutioiden perustamisesta tai jo olemassa olevien instituutioiden parantamisesta.
Huutolan juhlapuheessa kannattaa kiinnittää huomio siihen, että hän pitää hyvinvointivaltion aikaansaamista ammattiyhdistysliikkeen ansiona. Toinen tapa nähdä hyvinvointivaltion syntyhistoria – ehkäpä jopa yleisempi – on nähdä se kokonaan vasemmiston poliittisten puolueiden ansiona.
Kirja ei ole yhteiskuntapoliittinen tutkimus, eikä nosta esiin tätä problematiikkaa. Se vain kertoo runsaasti siitä, mitä tulopolitiikka on ollut SAK:n ja ay-liikkeen käytännössä ja Huutolankin arjessa ja mitä sillä on saatu aikaan. Tasapainoisessa ajattelussa hyvinvointivaltio on tietysti syytä nähdä koko työväenliikkeen saavutuksena. Silti voidaan sanoa, että Huutola oli juhlapuheessaan oikeassa; ay-liike on ollut avainasemassa.
Toteutunut kehitys panee miettimään myös demokratian ja kansalaisuuden käsitteitä. Hyödyllisiä yhteiskunnallisia instituutioita rakentanut edustuksellinen demokratia ei ole enää vuosikymmeniin rajoittunut vain puoluelaitokseen. Sen rinnalla erittäin vaikuttava kanava on ollut ammattiyhdistysliike. Valtiota ei voi enää nykyisin pitää oikeasti täytenä demokratiana, jos se rajoittaa ammatillista järjestäytymistä tai jos ammattiyhdistysliikettä yritetään eristää ja sen toimintaa tukahduttaa.
Tämän kehityksen seurauksena se, mihin kaikkeen ay-liike katsoo olevansa velvollinen ja oikeutettu puuttumaan, on laajentunut tavattomasti. Ilmastonmuutoksen torjunta on tänä päivänä itsestään selvästi myös ay-liikkeen ohjelmassa. Kirja kertoo Huutolan pohdiskelevan, miten ay-liikkeen tulee suhtautua erilaisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Huutolan ohje on: Annetaa näkyvästi tukea! Ei torjuta ja olla välinpitämättömiä, jos kyseessä on terveen luontosuhteen tai yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen.
1980-luvulta lähtien yhä vahvemman jalansijan saanut uusliberalistinen ajattelu on ollut sopimusyhteiskuntaa arvostavalle Huutolalle suuri pettymys ja samalla haaste saada ay-liike puolustamaan entistä aktiivisemmin ihmisten tasa-arvoa edistävää järkevää ja demokraattista konsensusta. Uusliberaalien ihanteiden mukainen kehitys on etäännyttämässä yhteiskuntia niistä arvoista ja tavoitteista joita toteutettiin 80-lukua edeltäneillä vuosikymmenillä. Tämä näkyy räikeänä varsinkin tuloerojen kasvussa ja siinä, että tavallisten ihmisten reaaliansioiden kasvu on ollut pitkään pysähdyksissä, vaikka BKT on kasvanut.
Viime vuoden marraskuussa Huutola puhui tästä aiheesta SAK:n edustajiston kokouksessa. ”Rikkain kaksi prosenttia omistaa globaalista varallisuudesta 51 prosenttia. Vaurain kymmenen prosenttia hallitsee peräti 85 prosenttia maailman varallisuudesta.” Suomessa tulo- ja varallisuuserot eivät ole noin räikeitä, mutta meilläkin väestön ”varakkain kymmenesosa omisti noin 47 prosenttia nettovarallisuudesta vuonna 2016”. ”Yhdysvalloissa rikkain kymmenen prosenttia omistaa 70 prosenttia pääomasta. Vaikka Suomi ei tuloeroissa amerikkalaisiin mittoihin mahdu, olemme sitä kohti kuitenkin hyvää vauhtia menossa”, varoitti Huutola.
Vesa Sompin kirja on yhteiskuntapoliittisesti hyödyllistä luettavaa kenelle tahansa. Se on myös hyvin lukukelpoinen tarinan miehestä tärkeässä postissa. Kun tuolla paikalla yhteiskunnallista kosketuspintaa on paljon, on kirja human iterest– mielessäkin oikein kiinnostava. Huutola on kiltti ihminen, mutta erilaiset änkyrät kyllä sellaisiksi arvioidaan. Toisaalta se, miten Huutola kiittää sekä työtovereitaan että vastapuolen edustajia, on paitsi sydäntä lämmittävää myös aivan esimerkillistä.