Pääministeri Juha Sipilä totesi yllättäen (12.7. 2017) Hesarin haastattelussa: ”Tulevaisuudessa työ koostuu useista sirpaleista ja useista eri poluista. Nykyisen kaltainen työnkuva muuttuu merkittävästi” ja jatkoi: ”Monen asiantuntijan ja visionäärin mukaan jatkossa kaikille ei riitä markkinaehtoista palkkatyötä”.
Toisin sanoen poliitikot eivät voi laskea sen varaan, että yritykset työllistävät kaikki suomalaiset. Milloin taloustieteilijät myöntävät tosiasian?
Tällaista ilmiselvän tosiasian tunnustamista olen odottanut poliitikoilta jo 30 vuotta. Samaa olen odottanut myös suomalaisilta taloustieteilijöiltä. Heidän rivinsä ovat olleet harvinaisen yhtenäiset riippumatta siitä, ovatko he niin sanotusti uusliberalistisen tai keynesläisen ”uskontokunnan” edustajia.
Tähän asti heidän kaikkien näkemys digitalisaation työllisyysvaikutuksista on ollut, että pienen välivaiheen jälkeen menetettyjen työpaikkojen tilalle tulee automaattisesti uusia ja paremmin palkattuja työtehtäviä. Olen jo vuosikymmeniä taittanut peistä tästä heidän uskomuksestaan.
Nyt kuitenkin rivit alkavat pettää. Valtion kokoaman talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja professori Roope Uusitalo on hieman horjunut näitten uusliberalististen ”uskovaisten” linjasta. Samoin keynesläisen ”uskontokunnan” edustaja professori Markus Jäntti kolumnissaan ( KU/VL 8.9. 2017) ”Tekoälystä korkeampaan pääoman verottamiseen”:
Uusitalo kirjoitti Suomen Kuvalehden ”Näkökulma” -palstalla (SK/24/2017) otsikolla: ”Uusia veronmaksajia – Kun robotit tekevät työt, kuka maksaa verot?”.
Siinä hän on huolissaan ja ottaen esimerkin, jossa automaattivarastot vievät varastomiehiltä työpaikat kirjoittamalla: ”Jos robotti vie työt, eikö sen pitäisi maksaa myös verot?”
Uusitalo kysyy: ”Olisiko siis reilua, jos robotilta, tai ehkä sen omistajalta, perittäisiin veroina sama summa, mitä robotin korvaamat työntekijät ovat veroina ja sosiaaliturvamaksuina maksaneet. Muutenhan verotus vääristää ihmisen ja koneiden välistä kilpailua, vieläpä ihmisten tappioksi”.
Uusitalo jatkaa: ”Robottien verollepanoa ovat esittäneet esimerkiksi Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista miehistä, Bill Gates. Gatesin mukaan verottamalla robotteja voitaisiin hidastaa työpaikkojen katoamista ja helpottaa työpaikkansa menettäneiden sopeutumista työelämän muutoksiin”.
Uusitalo on löytänyt vasta nyt huolestuttavan tutkimuksen kirjoittamalla: ”Robotit tuhoavat aidosti työpaikkoja. Taloustieteilijät Daron Acemoglun ja Pascual Restrepon tuoreen Robots and Jobs –tutkimuksen mukaan jokainen uusi teollisuusrobotti tuhoaa keskimäärin kuusi työpaikkaa.
Samalla robotit alentavat palkkatasoa, mikä toisaalta hiukan parantaa ihmisen kilpailukykyä ja lopulta työllisyyttä. Nettovaikutukseksi jää silti noin kolmen työpaikan tuhoutuminen yhtä uutta teollisuusrobottia kohti”. (Tosin markkinoiden ostovoiman kehityksestä hän ei puhu mitään).
Tämän saman kirjoitin jo 30 vuotta sitten kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (tammi 1989) jonka sanoman kaikki silloin vallassa olevat talousprofessorit torppasivat kollektiivisesti.
Sen jälkeen Uusitalon kirjoituksen näkemykset erkanevat omistani. Yhdyn siihen kun hän kirjoittaa: ”Työn tuottavuuden kasvu on taas ylivoimaisesti tärkein edellytys elintason kasvun kasvulle mutta vain 90-luvun alkuun asti. Sen jälkeen tuottavuushyödyt (osingot) ovat menneet vain rikkaille.
”1990-luvun puoliväliin asti työn tuottavuus kasvoi tasaisesti noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Vuoden 2008 jälkeen tuottavuuskasvu on käytännössä pysähtynyt kokonaan”, kirjoitti Uusitalo.
Tuottavuuskasvun hidastumisen pelästyttämänä Uusitalo jatkoi: ”Jos tuottavuuskasvun toivotaan käynnistyvän uudestaan, teknisen kehityksen hidastaminen sitä verottamalla taitaa olla huonoin mahdollinen ajatus”.
Silti hän maalailee työpaikkoihin kohdistuvia uhkakuvia: kuinka kauppojen kassat häviävät ja autokuskit katoavat. ”Koneilla on ihmiseen verrattuna myös ylivoimainen muistikapasiteetti, laskentateho ja päättelykyky. Nykyiset koneet alkavat myös selviytyä ihmistä paremmin sekavista, nopeaa reagointia ilman tarkkoja ohjeita vaativista tehtävistä”.
Hän jatkoi: ”kännykästä löytyvä tietokone osaa ihmistä paremmin vieraita kieliä ja matematiikkaa”.
Sen jälkeen Uusitalo tekee täyskäännöksen uskomuksissaan ja ilmeisesti juuri siksi hän on saanut Suomen Kuvalehdestä palstatilaa.
Uusitalo toteaa: ”Koneet tuskin ihmistyötä korvaavat. Sen sijaan ne saattavat sitä muuttaa.(…) Huoli työn katoamisesta robottien ja automatisaation vuoksi on todennäköisesti ennenaikainen (hän ei kuitenkaan kertonut, mille aloille uudet työpaikat syntyvät ja erityisesti kuinka paljon).
Uusitalo jatkoi edelleen: ”Sen sijaan joidenkin töiden häviäminen on todennäköistä”. Samalla tuottavuuserot eri työntekijöiden välillä voivat kasvaa”.
Uusitalo oli sentään huolissaan tulonjaosta: ”Verottajan kannalta verotettavien työtulojen katoamista suurempi huoli on verotettavien tulojen keskittyminen entistä harvemmalle.
”Robottivero ongelmaa tuskin ratkaisee. Kiinteistöverojen ja muiden omaisuusverojen kiristäminen voivat osittain korvata katoavaa palkkaveropohjaa”.
Uusitalo kirjoitti edelleen: ”Jos tuottavuuserot kasvavat ja suuret palkkatulot kasautuvat entistä harvemmille, voi aikaisempaa progressiivisempi tulovero olla ainoa realistinen vaihtoehto”.
Hienoa, että talousprofessori vihdoin huomaa digitalisaation vaikutukset verotuottoihin, vaikka ei vielä kokonaan tunnista verotuksen järjestelmävikaa.
Sen sijaan on kummallista, ettei talousprofessori ole vieläkään huolissaan palkkasumman ja sitä kautta ostovoiman pienenemisestä kansantulosta (BKT:sta).
Suomen palkkasumma BKT:sta
Graafi: USA:n palkkasumma BKT:sta
Digitalisaatio ja globalisaatio yhdessä ovat saaneet aikaiseksi sen, että palkkojen osuus BKT:sta on jatkuvasti supistunut. Edellisen laman alussa (v.1991) se oli 74,1 prosenttia (findikaattori), kun se on enää (v. 2015) vain 60.4 prosenttia. Siis markkinoiden ostovoimaa oli hävinnyt melkein 14 prosenttiyksikköä. Samana vuonna Suomen BKT oli 209 miljardia euroa ja euroina palkkapotista hävisi lähes 30 miljardia.
Samalla hävisi myös yhteiskunnan verotuloja. Siitähän Uusitalo oli onneksi huolissaan. Suomen 44 prosentin veroasteen (OECD ja tilastokeskus) mukaan yhteiskunnalta jäi saamatta verotuloja n. 13,4 miljardia. Se on noin kahden kestävyysvajeen suuruinen, mutta siitä kaikki talousprofessorit ovat hiiren hiljaa.
Kuitenkin johtavan talousprofessorin tulisi olla huolissaan myös markkinoiden ostovoiman kehityksestä. Ostovoiman kasvuhan on kaiken talouden kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden (edes teoreettisen) tärkein edellytys. Työllisyyden kasvu digitalisaation aikakaudella (edes noususuhdanteessa) ei ole enää itsestäänselvyys.
Uusitalo ei myöskään ihmettele, miksi työn määrä ei ole viime vuosikymmeninä enää kasvanut. Vuodesta 1991 työntunnit eivät ole enää kasvaneet lähtötasoa korkeammalle, vaikka Suomen BKT on lähes kaksinkertaistunut.
Työtunnit ovat ainoa oikea mittari mittaamaan työn määrää. Talousprofessorien käyttämät työttömyys- ja työllisyystilastot voi vetää vessan pöntöstä alas. Epätyypillisillä työsuhteilla voi vääristää niitä loputtomasti työtuntimäärän pysyessä samana.
Sekin on totta, että digitalisaatiolla ja tuottavuuden nostolla voidaan parantaa yksittäisen maan kilpailukykyä. Ongelmaksi vain tulee se, että digitalisaatio on vienyt markkinoilta työpaikat ja ostovoiman, jolloin tuottavuuden parantamisen avulla saadulla kilpailukyvyn paranemisella voidaan ainoastaan voittaa markkinaosuuksia aina jonkun toisen kustannuksella.
Kukaan taloustieteilijä ei ole ihmetellyt ääneen sitä tosiasiaa, että on älyllistä epärehellisyyttä usuttaa kaikkia maita tähän hevosenleikkiin. Etukäteen tiedetään jo vuorenvarmasti, että nollasummamarkkinoilla on vain yksi tai kaksi voittajaa ja kaikki muut ovat varmoja häviäjiä.
Kun pysähtyneillä markkinoilla (käytännössä nollasummamarkkinoilla) nostetaan tuottavuutta, ei takuuvarmasti luoda uusia työpaikkoja. Tuottavuushyödyt menevät vain osakkeenomistajille, joista puolet ovat valtakunnan rajojen ulkopuolella.
Uusitalo varmaan osaa taloustieteilijän ammattitaidolla selventää tämän blogin kommenttiosuudessa, miksi talouskasvun 10-vuoden kasvuluvut ovat kaikkialla trendinomaisessa laskussa nollasummamarkkinoiksi, vaikka pääomien ja kaupan vapauttamisen piti klassisen talousteorian mukaan – päinvastoin – kasvattaa ja kiihdyttää sitä?
Suomen talouskasvu on heilahdellut rajusti 2000-luvulla. Vaihteluväli on ollut +6%:n ja -8%: välillä. Nyt pankkien ekonomistit ovat melkein riehaantuneet, kun talous on kääntynyt lähes kymmenen vuoden odottelun jälkeen pieneen parin prosentin kasvuun.
Nykyinen orastava kasvu ei vielä muuta 10-vuoden keskiarvotrendiä. ”Kasvu” on ollut olematonta 2000-luvulla vaikka sitä on keinotekoisesti yritetty pönkittää erilaisilla veronmaksajien kustantamilla miljardien eurojen elvytystoimilla ja jättimäisellä velkaantumisella.
Pankit ovat vastuuttomasti tyrkyttäneet velkaa kaikille ja kaikkialle. Esimerkiksi EU-maiden kokonaisvelka (yksityisten ihmisten, valtion ja yritysten velat) on keskimäärin 4,7 kertaa niiden maiden BKT!. Niiden maksaminen syö jatkossa tulevankin ostovoiman.
Tästä maailman BKT:n trendinomaisesta kehityksestä nollasummamarkkinoiksi kävin pitkän debatin professori Pertti Haaparannan kanssa vuonna 2010 Akateemisella blogilla, jossa hän väitti, ettei ole olemassa mitään trendinomaista maailman BKT:n laskua nollasummamarkkinoiksi. Oheiset graafit kertovat kuitenkin aivan päinvastaista.
Digitalisaatio on aikaansaanut sen ikävän tosiasian (kuten jo edellisessä lamassa), että jos maailman talous alkaisi nyt elpyä, ei se pitkään aikaan vaikuttaisi Suomen työpaikkojen lisääntymiseen. Vientituotannon käyntiaste vain paranisi ilman työllisyysvaikutuksia.
Uusitalo oli myös huolissaan Suomen tuottavuuden pysähtymisestä. Kuten Uusitalo totesi, pitkällä aikavälillä tuottavuus on kasvanut keskimäärin vajaa 3% vuodessa. Teknologinen kehitys ei suinkaan ole pysähtynyt, vaan se on päinvastoin kiihtymässä tekoälyn kehittymisen myötä. Klassisen talousteorian uskomukset eivät ole toimineet enää digitalisaation aikakaudella.
Kukaan talousprofessori ei ole kyennyt –pyynnöistäni huolimatta – uskottavasti selittämään, kuinka digitalisaatiolla aikaansaadut tuottavuushyödyt ohjautuvat tai ohjataan kansalaisten ostovoimaksi. Ehkä talouspolitiikan arviointiryhmän vetäjä pystyy siihen?
Nyt talousprofessorien ammattitaito yleensä riittää juuri ja juuri antamaan suosituksia päättäjille: Mistä pitäisi säästää? – kun pitäisi kysyä: Miksi yhteiskunnalle ei synny enää jaettavaa (verotuloja) tuotannon kasvun suhteessa? jotta yhteiskunnalla olisi varaa ylläpitää hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ja palveluja kuten ennen?
Nyt Uusitalo on ensimmäinen talousprofessori, joka on tulevista verotuloista huolissaan. Tosin hänen veroehdotuksensa ovat aika heppoisia. Hänen edotuksesa ovat osittain talousprofessori Thomas Pikettyn ajatuksia.
Veromuutosten pitäisi olla kuitenkin sellaisia, että tuotantoelämä hyödyttäisi myös tuotantomaan kansalaisia eikä vain sijoittajia. Siis tuottavuuden ja tuotannon hedelmien verotuksellista uusjakoa, joita ovat esittäneet talousprofessorit Thomas Piketty ja jo paljon aikaisemmin talousprofessori Hans Werner Sinn. Vasta sitten kehittyneiden maiden työväestöllä olisi edes jonkinlaista toivoa tulevaisuudesta.
Professori Sinn (Tax Harmonization and Tax Competition in Europe) on yritysten jalostusasteen verottamiseksi kehitellyt ajatusta ns. ”kassavirtaverotuksesta”, jolloin verotettaisiin yrityksen sisään- ja ulosmenevän rahavirran erotusta.
Tällöin digitalisaatio ei olisi pelkkä laillistettu veronkiertomahdollisuus, jolloin tuottavuushyödyt menevät pelkästään pienelle pääoma- ja sijoittajajoukolle sekä pankeille. Sieltä ne eivät ohjaudu enää kansalaisten ostovoimaksi – ainakaan vapaaehtoisesti.
Tämä jalostusarvoon perustuva vero voisi olla vielä progressiivinen siten, että pienillä yrityksillä se voisi olla alhaisempi ja suurilla yrityksillä suurempi. Silloin pienyrittäjät olisivat hieman paremmassa kilpailuasemassa eivätkä joutuisi niin nopeasti isojen yritysten ”syömiksi” (eli ostetuiksi).
Tätä samaa ideaa pitäisi käyttää nykyisessä arvonlisäverojärjestelmässä eli isoja monikansallisia yrityksiä pitäisi verottaa kovemmalla veroprosentilla.
Myös Piketty suosittaa rikkaitten ja pääoman progressiivista verotusta ja ottaa esimerkiksi Yhdysvallat. Vuosina 1932-1980 siellä veroprosentti ylimmässä tuloluokassa oli keskimäärin 81 prosenttia. Myös kiinteistö- ja perintöverossa vastaava luku oli 70 ja 80 prosentin välissä. Vaikka Kokoomus uskottelee, että tällainen verotus tappaa yrittäjyyden ja työnteon, USA:ssa tuo aika oli sen parhaimman kasvun ja kansalaisten hyvinvoinnin aikaa. Keskivertoamerikkalainen eli pelkästään miehen palkan varassa.
Itse olen suositellut jo lähes 30 vuotta sitten (kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? (Tammi 1989)” tuotannon jalostusarvon verottamista riippumatta digitalisaatioasteesta.
Silloin senkin maan työntekijät, jotka tekevät työn, hyötyisivät tuotannon kasvusta ja markkinoille syntyisi uutta ostovoimaa. Samoin tuotannosta hyötyisivät myös matalapalkkamaiden valtiot. Samalla se estäisi voittojen (edes näytettyjen) piilottamisen veroparatiiseihin.
Vain yksi prosentti maailman rikkaimmista kerää melkein kaikki kansantalouksien kasvun hedelmät, eivätkä ne enää maksa progressiivisesti veroa.
Kaikista työnantajien maksamista palkkaperusteisista maksuista Suomessa (valtion verot, kunnallisverot, erilaiset sosiaali- ja eläkemaksut) vain valtion tuloverot ovat Suomessa progressiivisia. Ne edustavat vain alle kymmentä prosenttia kaikista veroluonteisista palkkaperusteisista maksuista. Pelkkät verot ilman palkkaperusteisia työnantajan sosiaalimaksuja on vain 20 prosentin luokkaa.
Tarvitaan siis täydellinen verotuksen muutos. Se tapahtuisi korvaamalla nykyiset työn sivukulut tuotannon jalostusarvon perusteella perittävällä verolla. Näin kulurasitusta siirretään työllistäviltä pienyrityksiltä sinne, missä maksukykyä on enemmän ja missä tuotanto on pisimmälle automatisoitu.
Tällainen kassavirtaverotus pitäisi olla tietenkin globaalia ja sen toteutuminen ei ole helppo ja nopea. Sitä ennen voitaisiin jo nykyisen verotusjärjestelmän puitteissa korjata verotusta paljon.
Nyt rikkaat kansalaiset ja suuryritykset eivät maksa veroja kuten ennen. Tilintarkastaja Ritva Oesch on tarkastellut globaalin verokilpailun vaikutuksia.
Suomessa yritysten veroja on alennettu kokoomuksen toimesta vuoden 2004 tasosta yhdeksän prosenttiyksikköä. Vuonna 2013 Suomen yritysverokanta laskettiin 20 prosenttiin. Alemmas kuin EU:n ja OECD:n keskiarvo, joka on 25 prosenttia. Veroja menetettiin noin miljardi euroa.
Suomessakin vallitsee hurja ero suuryritysten mediaaniveroasteen (alle 7%) ja pienten/keskisuurten yritysten 21-24%:n tosiasiallisen veroasteen välillä.
Jos osingot olisivat kokonaan veronalaisia, saataisiin verotuloja lisää miljardi. Jos pääomatuloista maksettaisiin myös kunnallisveroa, saataisiin Oeschin mukaan lisää kaksi miljardia.
Vuonna 1997 poistettiin varainsiirtovero (entinen leimavero) pörssiosakkeiden kaupalta. Jos tämä vero palautettaisiin, saataisiin lisää verotuloja kaksi miljardia euroa. Jos yrityksille palautettaisiin vuonna 2010 poistettu Kela-maksu, saataisiin miljardi euroa vuodessa.
Harmaa talous ja suuryritysten kansainvälinen ”verosuunnittelu” syö potentiaalisia verotuloja 4-8 miljardia vuodessa.
Jos pankit laitettaisiin maksamaan myymästään rahasta (lainat) veroa kuten muukin yritystoiminta maksaa, saataisiin valtion kassaan miljardikaupalla uutta jaettavaa. Ylisuurelta pörssikaupalta pitäisi viimein alkaa periä ns. kovennettua Tobinin veroa.
Kummallista, että talousprofessorit eivät ole aikaisemmin puuttuneet verotulojen rapautumiseen. Vielä kummallisempaa on, että edes poliittinen vasemmisto ei ole aktiivisemmin puuttunut tähän veroeroosioon. Hekin ovat vain tyytyneet valittamaan ainaisia ja loputtomia leikkauksia hyvinvointipalveluista ja niiden epäoikeudenmukaisuutta.
Nykyinen valtion budjettivaje johtuu siitä, että poliitikot eivät kykene (tai halua) ulosmittaamaan yrityksiltä ja rikkailta kansalaisiltaan verotuloja kuten ennen. Siis digitalisaatio aiheuttaa veroeroosion, jonka on annettu tapahtua kokoomuksen johdolla ”kilpailukyvyn” säilyttämisen nimissä.
Talousprofessori Uusitalo on oikeilla jäljillä, mutta vielä puolitiessä ”valaistumisessaan”.
PS. Jutun graafit ovat pääosin vajaa vuosi sitten ilmestyneestä kirjastani (avaa Ylen mietelause): ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.