Valtuustokauden lopussa häämöttää yleensä useampia tärkeitä päätöksiä – ehkä juuri niitä, joilla vaaleissa noin neljä vuotta sitten on kampanjoitu. Näistä oma huomioni on, että yksi yleisimpiä aiheita on puute kohtuuhintaisista asunnoista ja niiden uudisrakentamisesta sekä kaavoittamisesta.
Onneksi juuri siitä Helsingin kaupunginvaltuusto kohta päättää!
Suorin reitti uusien kohtuuhintaisten asuntojen toteuttamiseksi on Helsingin asumisen ja maankäytön ohjelma (AM-ohjelma), jota käsitellään parhaillaan kaupungin päättävissä elimissä. Pohjaesitys on kuitenkin laimea ja odottaa poliittisesta päätöksenteosta kunnianhimoisia tavoitteita sekä suuntaa.
Syntyykö tästä pannukakku vai jotain kauaskantoista? Kaikuvatko vaalilupaukset asuntotuotannon osalta vastaamatta kaupungintalon koronan tyhjentämissä saleissa?
Absurdia sinänsä tietää jo ennalta, että jos emme nyt saa lisättyä kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa kuulemme keväällä kuntavaalien kohdalla taas syystäkin samaa virttä. Kärkkäästi sanottuna *harmittaa vietävästi*, että kun on oikea aika päättää asiasta ei aihe ole medialle tai päättäjille kiinnostava. Tästä seuraava mahdollisuus päättää Helsingin asuntotuotannosta lienee neljän vuoden päästä 2024 kun vaalisloganit ovat jälleen unohtuneet ja päättäjät valmistautuvat uusiin vaaleihin – jossa taas on samat aiheet. Mikä noidankehä!
Olin itse Vasemmiston valtuustoryhmän pääneuvottelijana viimeksi kun ohjelmaa käsiteltiin vuonna 2016. Tuolloin ohjelman juhlallinen nimi oli ”Kotikaupunkina Helsinki”. Ohjelma ei kuitenkaan ollut hyvä, sillä se seurasi muutamin muutoksin lähes täysin samaa vanhaa toimimatonta tapaa antaa leijonanosa niin ”uusista kodeista” kuin ”Helsingistä” kovan rahan asuntotuotannolle. Lopputuloksena siis suurilta osin kallista asuntokantaa ja kallista asumista, jo elämisen kannalta kalliissa kaupungissa.
Ei varmaan ylläolevista sanankäänteistä tule yllätyksenä, että muiden ryhmien välillä neuvoteltu ”Kotikaupunkina Helsinki” -esitys ei saanut Vasemmiston tukea ja ehdotimme kaupunginvaltuustossa erikseen kohtuuhintaisen asuntotuotantotavoitteen nostamisesta. Harmillisesti esityksemme nostaa uusien kohtuuhintaisten asuntojen osuus kolmannekseen (33%) kokonaistuotannosta kuitenkin lopulta hävisi äänestyksen valtuustossa.
Kokemukseni pohjalta pelkäsin myös nykyisen AM-ohjelmakierroksen törmäävän samankaltaiseen neljän vuoden takaiseen tyhjään vaalipuheeseen, joka ei materialisoidu. Ilokseni kuitenkin huomasin SDP:n ja Vihreän liiton nostaneen tämän vuoden Asunnottomien Yön (17.10) kirjoituksissaan (VL, SDP) kohtuuhintaisen asuntotuotantotavoitteen kasvattamisen tavoitteeksi Helsingissä.
Uskallan todeta Vasemmiston sekä Vihreän liiton ja SDP:n sanallisten tavoitteiden olevan erittäin yhteneväisiä, joka lupaa hyvää jos mainitut ryhmät päättävät hyödyntää heidän valtuustossa vallitsevaa äänten enemmistöä.
Nyt olisi tärkeä saada tämä erinomainen tavoite maaliin, sillä kohtuuhintaisen asuntotuotantotavoitteen kasvattaminen on vaikutuksiltaan ohjelman sisällöstä suurimpia.