ElÄKÖÖN KANNUS-PARSIALA
(eli Syrjähyppääjän talvi ja muita kokemuksia Kannuksesta)
Taidan koetella blogi-kirjoittamiseni rajoja vasemmistolehdessä mainostaessani kotipitäjääni Kannusta, MAASEUDUN vihonviimeistä keskustalaista peräreikää. Kaiken uhalla sen teen. Viime vuoden puolella kävi nimittäin niin että keskustalais-voittoisen (=kepu) kotikaupunkini Kannuksen uudeksi johtajaksi valittiin lähimain yksimielisesti Jussi Niinistö, perussuomalainen (=persu) ex-ministeri. Toivotan hänet mieluusti tervetulleeksi vaativaan virkaansa ja sen edellyttämään johtotyöhön, tekemään kannuslaisen pääministerin eskoahon ja suurtyönantajan eli poutun makkaratehtaan/teurastamon ja kettutarhan -jälkeistä perussiivousta. Tehtävää piisaa, varsinkin nyt kun korona jyllää keski-Pohjanmaalla.
Takinkääntöä kerrakseen
Niinistön Jussi ei ole ensimmäinen poliitikko, joka joutuu lähtemään pääkaupungin eliittitehtävistä (häntä koipien välissä ?) maakuntaan. Hänen jaloilleen nousunsa on silti hämmästyttävä: tulla pika pikaa perussuomalaisena keskustalaiseen kaupunkimaiseen, todella merkittävälle postille.
Kannus on ollut sodan jälkeen, alle kuusikymppisenä yllättäen edesmenneen urheiluvaikuttajan ja eduskunnan puhemiehen eli Kauno Kleemolan (kuka tuntee ja muistaa?) ajoista täysin tyydytetty keskustalaishimojen pelikenttä ja auvoinen paikkakunta, sittemmin kaupunki. Keskustan ohella vain harvoilla on ollut sanansijaapitäjän politiikassa, siitä huolimatta , että Oiva Maunu (=SKDL) sai postilaatikkoonsa aina kirjelähetyksiä Ruotsin veljeskunnasta, joissa luki “ Kannus. Kommun”. Kommunistiksi haukuttu viimeisin vaikutusvaltainen vasuri OIVA, nimensä veroinen, nimettiin näin postissa aiheellisesti Kannus-Kommun-kommunistiksi, joten juuri hän sai henkilökohtaisesti nuo Ruotsista tulleet postilähetykset (jotka kuuluivat tietenkin kunnanvaltuustoon, valtuuston omaan laatikkoon) itselleen. Hauska tarina sekin!
Kauno Kleemolasta vielä sen verran, että vaimonsa Tyyne oli Kannuksen yksityisen yhteiskoulun rehtori, vaikutusvaltainen mimmi hänkin. Kun Kauno haudattiin, Kannuksen täpötäydelle rautatieasemalle laskeutui salonkivaunusta muuan tunnettu kalju, UKK – jonka näin tuolloin ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässäni…
Mutta palataan Jussi Niinistöön On peräti hämmästyttävää, että absoluuttisen enemmistön Kannuksen kaupunginvaltuustossa aina ja ikuisesti edustava porukka keskustalaisia päättää ja nöyrtyy (keskenään ja instansseissa) siihen, että tuleva kaupunginjohtaja on yhtäkkiä perussuomalaisia viimeiseen saakka edustanut Soinille uskollinen sinimusta, kaiken suosionsa sittemmin vaaleissa menettänyt ex-ministeri Jussi Niinistö. Näin voi olla vain kaupungissa, joka on menettänyt toivonsa ja identiteettinsä! Tai sitten suuntaa hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen? Tai sitten kaupunki, joka oikeasti paskat välittää politiikasta näkee nyt kauas tulevaisuuden, persu-suomeen. Olisiko näin?
Voiko Kannus-keskustalaista hurjempaa taikatemppua ja takinkkääntöä yleensä ollakaan? … ellei oteta miljardööriporvaripoikia huomioon. Tarkoitan tässä Björn Wahrosin tai Nils Torvaldsin takinkääntöhyrrääjiä politiikassa, taistolaisuudesta ryöstökapitalismin ja nato-suomen kannattamiseen siirtyneitä ”luopioita”. Voi Pyhä Sylvi…, anteeksi täti!
Voi olla, että tämä on mahdollista , siis persujen hyökyaalto Kannukseen, vain siksi, että Poutun maineikkaat makkara-veljekset ovat jättäneet koko Pohjoismaissa merkittävän firmansa Kannuksessa sittenkin tuuliajoille, myyneet sen vastoin äitivainaansa parempaa tahtoa tai tietoa, eläkesopimusten ja luppoajan houkutusten siivittäminä. Noh, tästä pelkästään kunnioitan hyvin tuntemiani Poutun poikia Parsialan urheilukentän laidoilta, urheilumiehiä kaikki tyyni, Risto etunenässä. Hän jäi sentäään asumaan kotimaisemiin ja juo konjakkinsa edelleen Lestin Krouvissa…, toivottavasti (?). Vieläkös löytyy nahkiaisia lähipurosta , Risto, täh? Pertti Pihlajanmaa, luokkakaveri ja naapuri, minun, koulukiusatun ja pikkumiehen henkivartija oli niitä tuki- ja turvamiehiä, joka pyydysteli nahkiaisia vielä 1950-60-luvun vaihteessa Ypyän ojasta! Kelpo matokala ja makupala, suolakurkun ja Pshenitsnaja-vodkan kera. Olen myöhemminkin maistanut.
Kirjallisuutta Kannus-Parsialasta
Kannus-Parsiala on silti rakas kotiseutuni, raviradan ja entisen urheilukentän maasto vielä nytkin joskus unimaisemani silloin tällöin: legendaarinen Palosaaren Matti ja pojat lähinaapureita, tunkevat painajaisiin, erityisesti setänsä haulikolla ampunut Olavi. Elämä on rankkaa, oli silloin ja on nytkin.
Toivon sittenkin, että Parsialan pojat, kulttuuritietoiset jälkeläiset ja Lestikadun jermut eivät hevillä hellitä (= Köpi Kattilakoski ja Juppa Autio soittavat yhä, muutakin kuin heviä!), vaan vaativat kulttuurille rahoja ja tunnuststa siinä missä muukin Suomi, myös menetettyjen mahdollisuuksien koronan kiusaamana ammattialana.
Parsiala, Kannuksen kaupungin keskustalähiö, on ollut menneinä vuosikaymmeninä vilkasta kulttuurista seutua. Osasyy on varmasti tiheä asutus ja lähistön aikaisempi kulttuuritarjonta: kirjakauppa, elokuvateatteri, monet lähikaupat, huoltoasemat, koulu- ja kahvilatarjonta: Kahvi-Baari, Veljes-Baari, mitäniitä olikaan? Ennen oli ennen, mutta nykyisin Parsialan tuntumassa jäljellä taitavat olla enää se kuuluisa “Annelin baari” ja kirjasto (?). Yli kaiken nousee yhä M.A. Nummisenkin baarien aatelistoon rankkaama Annelin baari! Suomen vanhin alkuperäinen keskikaljakuppila!
Nyt kun kaupunginjohtaja Jussi Niinistö on sota-aiheisia tietoteoksia julkaissut tutkija, pätevä tohtori, on hyvä muistuttaa, että Kannuksesta on lähtöisin valtiomiesten, ministerien ja kansanedustajien ohella myös taiteilijoita, muusikkoja, urheilumiehiä ja -naisia sekä kirjailijoitakin. Moni aivan viime vuosina kirjansa julkaissut on asustellut juuri Parsialassa. Mainitsen tuntemiani. Muitakin saattaa löytyä…
Ilpo Keiski julkaisi muutama vuosi sitten ammatilllisen elämäntarinansa, Sofiankadun ajoista Helsingin rikospoliisin palveluksessa. Timo Känsälä on kirjoittanut aikaisemmin Lestijärven Pikku-Kannuksen kesäasukkaista ja viime vuonna Lestikadun entisistä nuorista. Pentti Stranius on väsännyt novelleja Kannuksen lähihistorian tapahtumista ja sivunnut paikkakuntaa romaaneissaankin, esimerkiksi autofiktiossa Joutilaan työhistoria. (Niin, kukapa hännän nostaisi ellei Öisinajattelija itse?) MUTTA: varsinainen Kannus pakina-veteraani on kuitenkin Mauno Mäki-Petäjä, Lestijoki-lehden ja Keskipohjanmaan lukijoille tuttu pakinoitsija.
Syrjähyppääjän talvi
Mauno Mäki-Petäjän (s.1941) uusin pakinakokoelma Syrjähyppääjän talvi (2021) kattaa tarinoita 40 vuoden ajalta.Tuona aikana Pikku-Lestin kyläkaupan toisessa kerroksessa aikoinaan asuneesta ylikonstaapelista on kehkeytynyt loistava kynämies, pakinoitsijana nimimerkki “Varamies”. Pakinoita on kertynyt reilut 600 ja kirjoittaminen onneksemme jatkuu.
Syrjähyppääjän talvi on kirjalle sopiva nimi siksikin, että Mäki-Petäjällä on oivallinen syrjästäkatsojan silmä, hirtehishumoristinen ja välillä mielikuvitusta vapaasti viljelevä tyyli. Otetaanpa esimerkkeinä sellaiset pakinat kuten Mattokauppiaan paluu tai politiikkaakin sivuavat Maitoa mieli, Erittäin salaista, Metsästävät presidentit ja kokoelman avaava Vieras Mäntyniemessä. Taso vaihtelee, mutta osaa pakinoitsija olla mukavasti itseironinenkin. Virkavallalle naureskellaan varhaisessa poliisitarinassa Hälytys (1981) ja Jalankulkijat pakkasessa-ilottelussa oikein kunnolla, itseironia toimii. Maaseudun erityisongelmallisista ihmiskuvauksista Hevonen puoliksi ja Täydellinen avioliitto ovat parasta antia.
Niminovelli Syrjähyppääjän talvi (1989) löytyy kokoelman loppupuolelta. Urheilukärpäsen pureman päähenkilön, Alvari Pitopohjan suoritusten analyysi ja loppuhuipennus ovat melkein vanhan kunnon Elmon urheilusuorituksia. Seksistinen loppukohtaus pakinassa on vailla vertaa! Lukekaapa!
Öisinajattelija / Pentti Stranius, ex-kannuslainen. Suomen Kirjailijaliiton jäsen