Leningradin piiritys alkoi 8.9.1941. Saksalaisten saapumisesta Pietarin porteille on siis kulunut nyt 2011 melko tarkalleen 70 vuotta. Miltei 2,5 vuotta eli 872 päivää kestänyt Pietarin saarto oli II maailmansodan traagisimpia murhenäytelmiä: sen aikana kuoli nälkään ja kylmään ainakin 600 000 kaupunkilaista.
Monet saksalaisjoukkojen saartamaan ja pommittamaan kaupunkiin jääneet intelligentit ja tavallisetkin ihmiset pitivät henkilökohtaista päiväkirjaa. Niin kauan kuin nälkäisinä ja kylmissään jaksoivat. Tarinat vain olivat usein liian karmeita julkaistaviksi neuvostoaikana. Jotakin on sentään tihkunut julkisuuteen jo aikaisemminkin.
Pari vuotta sitten suomennettu, päiväkirjamerkintöihin perustuva ”saartokirja” – Ales Adamovitshin ja Daniil Graninin toimittama Leningradin piiritys (2008) oli jo aikamoinen kohtalonsinfonia. Siinä kolme kertojaa – nuori poika, museonjohtaja ja kahden lapsen äiti – tilittävät tuntojaan päivä päivältä. Kammottavaa on huomata kuinka äkkiarvaamatta nälkä iski Nevan rantamaisemiin. Osin syy oli neuvostopropagandan. Sankarillinen vallankumouskaupunki oli voittamaton ja sen piti olla yltäkylläisyyden tyyssija. Leipä loppui silti pian syksyllä 1941 saksalaisten räjäytettyä kaupungin viljavaraston. Pian vuorokautinen leipäannos oli henkeä kohden vain 125 grammaa. Tehtaissa sai sentään puuroa tai laihaa kaalikeittoa vielä pitkään..
Venäjänjuutalainen esseisti ja kirjallisuudentutkija Lidia Ginzburg (1902-1990), joka vietti 872 päivää saarretussa kaupungissa, eli sen verran pitkään, että sai päiväkirjansa julki, osittain jo 1960-luvulla, mutta lopullisesti vasta 1984.
Ginzburgin muistelmateos, Leningradin piirityksen päiväkirja (2011) on poikkeuksellisen koskettava ja iholle tunkeva ”epätieteellinen analyysi” ihmisen oudoista tunnoista kun häntä vaivaa jatkuva nälkä, kylmä ja pelko. Odotettavissa kun on vain tilanteen paheneminen – jatkuva kärsimys ja lopulta kuolema. Ginzburgin muistiinmerkinnät kanssaihmisistä ja keskusteluista tai ”puhekulttuurista” piirityksen sisällä ovat merkittäviä aikalaishavaintoja. Niitä on toki ilmeisesti kaunokirjallisesti muokattu myöhemmin, mutta tuskin paljon. Tekijä tuottaa niin erilaista ja kumman älyllistä proosaa kaupungin katastrofista, että sellaisen tyylin syntyminenkin on ollut mahdollista vain äärioloissa!
Into Kustannus on tehnyt kulttuuriteon ja osaava suomentaja Kirsti Era päässyt hienoviritteisesti sisälle Ginzburgin välillä aivan eriskummalliseen kirjoitustyyliin ja ajatuskuvioihin.
Leningradin asukkaiden kohtalo ja sankarillinen selviytyminen Natsi-Saksan puristuksessa ansaitsee tulla huomioiduksi lähikuukausina. Kannattaa lukea mainitut kirjat. Ja jos satut käymään Pietarissa, kannattaa pistäytyä Piskorevskojen hautausmaalla. Siellä hiljentyy kuin itsestään…
Joensuun virallinen Öisinajattelija