”Nykyään tiedämme nikkaroinista, askartelusta ja ruanlaitosta teoriassa enemmän kuin koskaan, mutta teemme käytännössä tätä kaikkea vähemmän kuin ikinä. Kiitos kiireisen elämäntyylin…”
Noin pohtii hömppäviihteen ”Kanavalla”-kolumnisti Laura Lennes (HS, 7.9.2011). Hän on seurannut niin sanotusti työkseen hömppää ja tuota juttuaan varten tv-kanavien Lifestyle-ohjelmia, joiden määrä on kasvanut huimasti viime vuosina. Niissähän meitä opastetaan kädestä pitäen kaikkeen mahdolliseen ja erityisesti ruuanlaittoon sekä käden taitojen käyttöön.
Lennes on tietysti oikeassa. Ihminen on siitä kummallinen elollinen olento, että viihtyy nykyisin nojatuolissa seuraamassa muiden tekemisiä – mieluummin kuin tekee itse. Edes ruokaa ei enää viitsitä laittaa hyviksi koetuista kotimaisista raaka-aineista saati kasvattaa (vaikka tonttia ja pihamaatakin olisi!) tai kerätä metsistä. Kaikki pitää olla valmiina ja (tilata kohta netistä) vähintään puolivalmiina.
Pari kommenttia Laura Lenneksen ajatuksiin.
En oikein usko, että uusavuttomuuden syy olisi kiireinen elämäntyyli. Tai että elämä pakottaisi ketään kiirehtimään. Eikä varsinkaan eurooppalaisessa yhteiskunnassa. On olemassa armoitettuja työorientoituneita työhulluja, mutta suuri osa ihmiskuntaa imitoi nykyisin työntekoa ja on taipuvainen laiskotteluun kuten Öisinajattelijakin. Siis moni näyttelee kiireistä elämäntyyliä, koska se on niin muodikasta ja sen taakse voi aina kätkeytyä. Ihmiset ovat olevinaan kiireisiä, koska pitää tienata perheelle, pitäää maksaa asuntovelka, pitää luoda lapsille parempi (lue: taloudellisesti parempi) tulevaisuus ja elämä, minkä itse on saanut.
Harva viitsii pysähtyä ennen kuin jysähtää: sairastuu, tapahtuu joku muu katastrofi tai niin sanottu ”valaistuminen”. Ajattelevan nuorison ”köyhäily” ja työstä laistaminen (joille on monia hienoja ulkomaista alkuperää olevia termejä) voi siis olla hyvinkin tervettä vastarintaa niin kiireelle kuin ikuiselle talouskasvulle. Toisaalta, vain varakkailla tai ainakin koulutetuilla on usein mahdollisuus valaistua eli ryhtyä himokkaaksi kasvissyöjäksi ja muuttaa järven rannalle maalle löhöilemään. Asuminen ihanteellisesti luonnossa on aika kallista eikä moni ole valmis rähjäiseen sähköttömään mummonmökkiinkään.
Teoria ja käytäntö
Teorialla ja tiedolla on myös harvoin tapana muuttua käytännön toimiksi. Tiedämme suht varmuudella, että maailman energiaresurssit ovat loppumassa, mutta kulutamme kiihtyvällä vauhdilla. Tiedämme, että ilmastonmuutos on ovella, mutta tuhoamme ympäristöä kuin viimeistä päivää. Tiedämme, että liikkuminen ja ruokavalio pitävät meidät hyvässä kunnossa, mutta löhöämme sohvalla ja juomme viinaa viikonloput putkeen.
Niin, alkoholistikin tietää juomisesta usein kaiken, mutta ei pysty lopettamaan. Minusta ihmiskuntakin on tässä mielessä ”alkoholisoitumassa”. Ainakin lännessä ihmisillä on täydellinen addikti erilaisiin epäterveisiin tottumuksiin, kulutuksen hullunmyllyyn ja kiireisen elämäntyylin imitointiin tai näyttelemiseen. Tieto ei muutu toiminnaksi, ei millään.
Toisaalta, ei marxilainen teoriakaan – niin yhteiseen hyvään kuin ”reaalisosialismi” julistuksissaan pyrkikin! – koskaan eikä missään ole toteutunut KÄYTÄNNÖSSÄ. Onko ihminen siis a) aivokapasitetiltaan lopulta perustyhmä, joka ei koskaan opi vai b) geneettisesti ohjelmoitu hullu uhoaja, jonka aika maapallolla on tuomittu lyhyeksi?
Joensuun virallinen Öisinajattelija