Tervehdys,
Tämä blogi kertoo aforismitaiteesta ja on samalla Eero Suvilehdon haastattelu aiheesta – se on julkaistu :
KULTTUURIVIHKOT 6 / 2010
Eero Suvilehto on kirjoittanut sen verran puhuttelevia aforismikokoelmia, että niitä – ja tekijän muutakin tuotantoa – on käännetty jo kahdeksalle kielelle. Melkein yhtä monesta kielestä Suvilehto on itsekin kaikenlaisia tekstejä suomentanut ja tulkannut. Hän on työskennellyt Oulun yliopiston ohella eri puolilla maailmaa vierailevana tutkijana: ainakin Sofia, Reykjavik ja Wien ovat tuttuja paikkoja monipuoliselle maailmankirjallisuuden tuntijalle. Viimeisin kokoelma Maailmanpyörää polkiessa valmistui Suvilehdon työskennellessä Wienin yliopistossa 2009.
Kun kysyn aforismitaiteen paikasta kirjallisuuden kentältä, Suvilehto mietiskelee sanan ja lyhyen lauseen voimaa esimerkiksi totalitarismissa.
ES
Minusta aforismi on eräänlainen kielen ja mielen miksrokooppi. Joka tapauksessa se on varsin läpinäkyvä laji – myös kirjoittajansa suhteen. Maneerit ja esikuvat näkyvät helposti. Luulen että laji sopii aika heikosti valehteluun. Saksalainen kollega sanoi kerran, että Hitlerin valtakaudella oli hallitsevaa ideologiaa kannattavia kirjailijoita, joiden aforistinen tuotanto ei kuitenkaan taipunut uskottavasti ajan henkeen. Aforistiikka (ja sen suulliset sukulaiset) näyttävät kukkivan juuri rajoitetun sananvapauden oloissa. Esimerkkejä löytyy idästä ja lännestä erilaisten totalitarismien kausilta. Ahtaissa oloissa kieli ja ajatus alkavat luikerralla pienistäkin rakosista ja kehittävät hienostuneita puolustusmekanismeja – vähän kuin itämaiset aseettomat kamppailulajit.
Omaa tuotantoaan ja tyyliään Suvilehto ei halua pahemmin raamittaa:
ES
Moni kirjailija on tavallaan pyrkinyt luomaan oman lajinsa. Haanpäällä on jutut, Aholla lastut ja Laxness nimesi jonkun kirjansa esseeromaaniksi. Toivo Laakso on sanonut pikku tekstejänsä
riipaisuiksi. Itsekään en haluaisi leimata tekstejäni puhtaasti johonkin kanonisoituun lajityyppiin, vaan kurkkia yli laitojen. Sitä kai taiteen tekeminen lienee yleisemmikin.
Eero Suvilehto on ollut mukana monissa isoissakin käännösprojekteissa, mutta sanoo vaatimattomasti työskennelleensä ”enemmänkin apumiehenä”. Ja olleensa ”vain” suomen kielen edustajana eri yliopistoissa.
ES
Omia käännöksiä on kyllä melko paljon ja monista kielistä, mutta ne ovat olleet pieniä. Nyt olen innostunut Lars Huldénin viimeisimmästä runoteoksesta Kajaneborg 1636. Hienovireinen teos käsittelee erityisisti Johannes Messeniuksen kohtaloa ja kärsimyksiä Kajaanin linnan vankina.
Sen olen mielestäni oppinut, että on turha lähteä kääntämään ainakaan runoja, jotka eivät tunnu todella koskettavilta.
Kuka aforismeja sitten lukee, kenelle ne on tarkoitettu ja mistä löytyvät esikuvat?
ES
Vaikea vastata noihin kahteen ensimmäiseen kysymykseen, koska tutkimustietoa minun tiedossani ei ole. Mutta mielestäni aforismeja voivat lukea lapsetkin, jos vain tekstit ovat tarpeeksi
monitasoisia. Näyttää , että nykyisin on kiinnostusta, koska aforismeja on asetettu esille, esimerkiksi metroasemille.
Esikuvia on paljonkin – Charles Baudelaire, Jerzy Lec, Atanas Dalchev – mutta varsinaista kotijumalaa ei ole. Minua kiinnostaa erityisesti suullinen perinne ja kaikki mitä kuulen ja näen maailman kylissä, toreilla ja kapakoissa. Varsinkin Bulgarian suunnalta on tullut vaikutteita, mutta myös Wienin vessojen seiniltä. Mainittakoon kuitenkin vielä Sofiasta yksi nimi, satiirikko ja epigrammien tekijä, nyt jo edesmennyt Radoi Ralin, joka oli myös hyvä ystäväni ja kannustaja.
Haastattelu: Pentti Stranius
Joensuun virallinen Öisinajattelija