Erosin kirkosta muistaakseni vuonna 1968. Silloin asia piti perustella ja käydä Kannuksen pappilassa, Kujanpään puheilla. Pappi, joka oli monella tavalla köyhän perheeni hyväntekijä (sisarusparvemme sai häneltä henk koht joululahjoja, äitini kuului kirkkoon ja oli ajoittain harraskin uskovainen, jonkin aikaa jehovalainenkin…) – ihmetteli kovasti eroamistani, mutta ei ryhtynyt vastaväitteisiin. Sanoi olevansa pahoillaan, etten löytänyt kirkosta jumalaa. Taisin vastata suht röyhkeästi: en minä jumalaa etsinytkään, kirkko on riistäjien puolella, aina…
Kirkko voi olla iso maanomistaja ja rikaskin, mutta kyllä Suomen papeissa ja pelastusarmeijassa on aika paljon niitä, jotka ymmärtävät köyhyyttä ja tekevät oikeasti jotakin, jotta ihmisillä olisi hieman parempi elämä, taloudellisestikin. Tunnen tällaisia pappeja aika monta – Pohjois-Karjalassa, Helsingissä, Lapissa. Muutaman vapaamielisen papin kanssa olen juhlinutkin iloisesti, ryyppyjä ei laskettu!
Kirkko instituutiona
Kirkko on taatusti modernin yhteiskunnan instituutioista vanhoillisimpia. Myös sen rituaalit ovat usein käsittämättömiä. Toisaalta, esim ortodoksikirkon jäseneksi liitytään joskus siksi, että halutaan näitä rituaaleja elämään. Kauneutta, ikoneja, pääsiäiskulkuetta – ja paastoakin. Kilvoitellakseen pitää tehdäkin jotakin. Ev-lut kirkko ei vaadi mitään! Vain nimellistä jäsenyyttä. Se voikin olla syy sen epäsuosioon.
Voin sanoa: Valamossa on aina ollut mukava olla. Hyvä ruoka, loistavaa keskusteluseuraa, hiljaisuutta ja mahdollisuus mietiskelyyn ihan omin päin: retretti. Valamossa henkisyys, jopa hengellisyys on läsnä – paitsi kesäkuukausina, jolloin luostarialue muuttuu markkinoiksi. Muistan erään pakkastalven iltamyöhän, 20 vuoden takaa: hiljainen kuklkue Pentti Saarikosken haudalle, jääkylmää kossua ja pari runoa. Kiitos Ilkka Kippola, kiitos Jussi Tuormaa! Olimme muistaakseni Tarkovski-seminaarissa tms…
On hämmästyttävää, että Suomessa on edelleen VALTIONKIRKKO ja yksi uskonto yli muiden. Me emme siis periaatteessa LIITY kirkkoon, esimerkiksi täysi-ikäisinä, vaan joudumme EROAMAAN siitä, jos haluamme olla seurakuntaan kuulumattomia. Seurakunta löytää meidät, vaikka emme itse sitä haluaisikaan – ellemme ole muistaneet erota kirkosta ennen vuoden loppua. Tämä on kumma yhtälö. Ihmettelen myös sitä, ettei VALTIONKIRKKOA vaadita lopetettavaksi, ei edes vasemmalla laidalla. Uskontoon on pakko taipua, jo syntyessä….
Päivi Räsänen
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei ole kirkko. Hän on kansanedustaja, joka teki television suorassa lähetyksessä kohtalokkaan virheen, siis kirkon näkökulmasta. Televison mahti on huimaava. Jos joku päätoimittaja tai blogisti olisi päästänyt suustaan samoja SUVAITSEMATTOMIA ja IHMISARVOA ALENTAVIA lauseita kuin Päivi, niillä ei olisi ollut minkään valtakunnan merkitystä. Televisiolla on; lukutaito ja todellinen tiedonhaku on hukassa.
Koska en usko jumalaan, olen Päiville toki myös kiitollinen. Läheiseni ovat näinä päivinä eronneet kirkosta, mitä tervehdin tyydytyksellä. He ovat harkinneet eroa pitkään, mutta juuri Päivin mietteet laukaisivat prosessin.
Piispan kanssa matkalla…
Piispa Kari Mäkinen on esittänyt julkisuudessa sovittelevia kannanottoja. Hän selvästi ymmärtää ja hyväksyy homoseksuaalisuuden. Niin nykyaikaisen piispan varmaan kuuluukin tehdä. On ollut tietyllä tavalla mielenkiintoista seurata Mäkisen reaktioita tähän kuuluisaan televisiokeskusteluun – ja kuulla myös järkeviä mietteitä siitä, että kaikki kirkonmiehet ja -naiset eivät todellakaan edusta POLIITIKKO PÄIVI RASÄSEN kantaa. Kirkossa on suvaitsevaisuutta yllin kyllin, vaikka se ei näinä – kirkon kannalta – raskaina aikoina missään näy.
PS.Minulla oli suuri ilo tutustua arkkipiispa Kari Mäkiseen paluumatkalla Suomeen Venäjältä, lokakuun yhdeksäs päivä.
Istuimme samassa vaunuosastossa – ja kun meitä oli vain kaksi siinä osastossa, keskustelu syntyi spontaanisti. Tajusin erittäin nopeasti piispan laaja-alaisesti sivistyneeksi, Venäjää ja sen kulttuuria arvostavaksi kirkonmieheksi. Jostakin syystä keskustelumme vei ANDREI TARKOVSKIN elokuviin ja elokuvakieleen. On pakko sanoa: en muista aikoihin keskustelleeni (ehkä Valamossa, ehkä elokuvakriitikko VP Makkosen kanssa?) Tarkovskista – jonka elokuvat ovat mielestäni maailman parhaita – sellaisella tasolla kuin arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa tuossa junanvaunussa. Uskontoon siinä diskussiassa ei muistaakseni viitattu lainkaan.
Kiitos Kari! Jos tätä blogia satut lukemaan…
Joensuun virallinen Öisinajattelija