Jörn Donner on harvinainen monilahjakkuus: loistava kirjailija, elokuvatuottaja-ohjaaja sekä kaiken lisäksi kovan luokan business-mies, poliitikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänellä on myös aina ollut vainu siitä, mitä kansa milloinkin haluaa ja millä tyylillä julkisuus vallataan. Muistattehan Jatkoajan ja 1960-luvun kohuelokuvat – puhumattakaan dokumentista PERKELE – KUVIA SUOMESTA?
Myyttinen ja nostalginen Mannerheim vanhenevan Donnerin silmin (?)
Tammikuussa 2011 televisiossa esitetty dokumenttisarja MANNERHEIM – JÖRN DONNERIN KERTOMANA on tehty kenties (?) puhuttelemaan 2000-luvun uusia sukupolvia. Valitettavasti siitä ei löydy donnerilaista ärhäkkyyttä, vaan enemmänkin nostalgiaa: subjektiivinen näkemys on täytetty kauniilla kuvilla ja sovinnaisilla uusvanhoilla tulkinnoilla.
Donnerin Mannerheim on Mannerheim-myytin elitististä ylösrakentamista, vaikka sarjan dokumenttikuvat ovatkin välillä aivan upeita. Sen päähenkilö on sittenkin ”pelkkä” viaton aatelinen herrasmies, jolla ei ole paljonkaan muuta elämää kuin upseerin kutsumuksensa. Tai salaperäinen ”käytännön” sotataidon Suuri Yksinäinen Strategi, joka on aina hieman sivussa omasta(kin) elämästään. Tai yksiulotteinen ja tahraton kiiltokuva – tosiasiallisesti Suomen historian veristä lihamyllyä pariinkin otteeseen pyörittävästä marsalkasta. Niinpä siloteltu marsalkan sivullisen ylimyksen rooli ja ennen muuta ”syyttömyys” näkyy niin vuoden 1918 kansalaissodan kuvissa kuin talvi- ja jatkosodan tapahtumissa.
Kaikki tämä on valitettavaa, koska sarjan ensimmäisen jakson aloitus on jopa lupaava. Uusi, Donnerille ominainen historiatietoinen näkökulma, jossa Mannerheim mietiskelee tulevaa uraansa Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen pyörteissä ja siitä sivuraiteella. Nimittäin Odessassa, Deribasovskajan valtakatua ihaillen, välillä Potemkinin kuuluisia portaita ja rantamaisemia astellen. Donner menee Mannerheimin maisemiin mukaan, kaikissa jaksoissa. Hän ikään kuin asettuu marsalkan saappaisiin, mutta ei sittenkään pääse mielestäni mukaan tämän mietteisiin – ei lähellekään sillä tavalla kuin esimerkiksi kirjailija Hannu Raittila fiktiivisessä MARSALKKA-elämäkerrassaan. Se on toki fiktiivinen, pitää muistaa – mutta lukijan kannalta siinä mielikuvat pääsevät todelliseen vauhtiin ja Raittila liikkuu herkullisesti marsalkan pään sisällä…
Mannerheimin elämän mustat aukot
Voisi olettaa, että Mannerheim-myytin uusintamisen sijaan Jörn Donnerilla olisi kosolti tietoa myös marsalkan elämän mustista aukoista. Ja taitoa täyttää niitä elokuvallisin kielikuvin. Ruotsinkielisen yläluokan historiallisista vaiheista, naisista, erotiikasta ja ihmissuhteista komeasti kirjoittanut Donner ei virittele uudessa Mannerheim-sarjassaan epäilyksen verkkoja paljonkaan marsalkan salatun yksityiselämän suuntaan.
Enkä nyt tarkoita sitä, että Mannerheimista pitäisi kaivella esiin ns. kaappihomo tai varsinainen naistennaurattaja? Ei, mutta sentään jonkinlaisia inhimillisiä rakkaus- ja ihmissuhteita kuitenkin. Olihan niitä, myös yläluokan rikkaita naisia aina viimeisiä elinvuosia myöten. Entä Pietarissa solmitun avioliiton ja eron kuviot? Kaksi sittemmin pariisilaistunutta tytärtä? Eikö ole säilynyt mitään dokumentteja, kirjeenvaihtoa tai päiväkirjoja – rakastumisista tai riidoista, tunteista ja henkien taistoista?
Aika suuri aukko sisältyy myös 1920-30-lukujen elämänvaiheisiin ja lopulta myös muistelmien laatimiseen elämän ehtoona Sveitsissä. Niissähän Mannerheim ei todellakaan sano itsestään / yksityiselämästään juuri mitään. Mannerheimilla oli tiettävästi enemmän tai vähemmän tiiviit yhteydet venäläisiin valkokenraaleihin ja emigrantteihin heti kohta vuoden 1917 jälkeen 1920-luvulla. Hänhän tunsi Pietarin Chevalier-kaartin ajoista varsin hyvin nuo aatelisen Venäjän ja keisarivallan ”ylisantarmit”, jotka päätyivät maanpakoon Pariisiin ja muualle Eurooppaan. Millaisia maailmaa – tai Venäjää – mullistavia juonia marsalkka mahtoi heidän kanssaan punoa?
Eikö missään ole mitään uutta aineistoa? En jaksa oikein uskoa etteikö aukkoja voisi historiantutkimuksella vielä täyttää. Voi tietysti olla niinkin, että pelokas maanpakolainen repi ja poltti Sveitsin vuosinaan (tai heti 1944-45) kaiken arkaluontoisen ja yksityisen? Rakensi jälkipolville itsestään erehtymättömän, nuhteettoman kansanjohtajan – valmiin myytin ja suurmiehen, jonka yksityisyyteen on turha tunkea…
Joensuun virallinen Öisinajattelija