EU-Eurooppa on matkansa päässä (?). Tämä tulee mieleen kun lukee Leif Salmenin uutuuskirjaa Maanalainen moskeija. Se on provosoiva ja kirjan nimi silti lähimain harhaanjohtava. Artikkelikokoelma ei sisällä paljonkaan islam-aiheita, vaan enemmän niin sanottuja eurooppalaisuuden juuria, joita tietenkin löytyy uskontojen historiasta…
(Salmen, Leif. Maanalainen moskeija. Kustannusosakeyhtiö Teos. 2013, 270 s.)
Kriittisistä ja kulttuuripitoisista esseistään tunnettu Leif Salmen (s.1952) on viime vuosien kirjoituksissaan osoittautunut sekä isojen linjojen näkijäksi että pienten yksityiskohtien kirjaajaksi. Hän on sivistynyt, korostetun eurooppalainen tarkkailija missä hyvänsä maassa liikkuukin. Ulkopuolisuudessa on myös hänen voimansa. Usko EU-Euroopan tulevaisuuteen horjuu vahvasti uudessa esseekokoelmassa Maanalainen moskeija (2013).
Maanalainen moskeija ei ole provosoivasta nimestään huolimatta juuri millään tavalla islamilaisuutta käsittelevä kirjoituskokoelma, vaikka muutamassa esseessä ( esimerkiksi ”Tappavat utopiat” ) liikutaan uskontojen tai uskonnollisuudenkin maisemissa. Leif Salmen ei siis maalaile uhkakuvia ”barbaarien” tai ”islam-terroristien” maihinnoususta läntisille maille. Sen sijaan hän menee monissa esseissään syvälle kulttuurihistoriaan, mutta pääosin muiden uskontojen kautta – yrittäen ymmärtää myös niitä ristiriitaisia kehityslinjoja, jotka jakavat niin Euroopan valtioita keskenään kuin Eurooppaa ja muuta maailmaa.
EU-eurooppalaisuuden rappio ja kansallisvaltioiden paluu
EU-kansalainen, erityisesti länsieurooppalainen kuvittelee mielellään olevansa maailman napa – niin historiallisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisesti. Hänet on saatu näkemään itsensä demokratian ja ihmisoikeuksien lähettiläänä, muiden mannerten ja kansojen opettajana. Salmenin mielestä valtiomiehet ja eliitti julistavat yhtenäisyyttä, uutta identiteettiä ja keskinäistä avunantoa hetkellä, jolloin koko Eurooppa on täydellisen sekasorron tilassa: yhtenäinen maanosa on muuttunut ”sisäisen riitelyn ja kilpailevien etujen klubiksi”. Utopistinen visio eurooppalaisuudesta on haihtunut olemattomiin ja se elää enää eliitin mielikuvapolitiikassa.
Salmen havainnoi Eurooppaa tultuaan ulkomailta: ”Sen (=Euroopan unionin) läntiset jäsenet vähät välittivät itäisistä naapureistaan, sen pohjoiset valtiot ottivat henkistä, poliittista ja taloudellista etäisyyttä niin kutsuttuun ´etelän periferiaan`. Jakautuminen keskenään kilpaileviin ryhmittymiin eteni hyvää vauhtia samalla kun joukko hämmentyneitä eliittipoliitikkoja esitti lähes päivittäin uusia suuntaviivoja ja hurskaita toivomuksia tulevasta yhtenäisestä kultakaudesta…”. Tämä korviketoiminta peittää Salmenin mukaan alleen sen ankean eurooppalaisen (seka)sortopolitiikan, jolla leikataan kansalaisten demokratia-saavutuksia ja pyritään rajoittamaan itsenäisten valtioiden itsemääräämisoikeuksia. Näin luodaan maaperää myös nationalismille.
”Kohti mannermaata” on hurjaa kritiikkiä kuvitellulle eurooppalaiselle yhtenäisyydelle. 50 sivun essee tuo julki viime vuosien jatkuvat ratkaisemattomat kulttuuriset ristiriidat ja Euroopan talouskriisin lähteet sekä eri maiden eriarvoisuuden ja EU-ytimen blokkiutumisen. Vaihtoehdoksi nousee kansallisvaltioiden paluu, mikä kehitys on Salmenin mielestä jo pitkällä. EU-valtiomiesten puheet ovat tätä nykyä yhtä kaukana todellisuudesta kuin Kremlin vanhusten haaveet sosialistisesta Neuvostoliitosta. Salmen tekee EU-politiikasta hyppäyksen Kiinaan ja vertaa maanosan tulevaisuuskuvia maolaiseen ”suureen harppaukseen”. Todellisuus on ihan muuta Euroopan reunamailla kuin haaveilu Brysselin palatseissa: politiikka tulee olemaan entistä kansallisempaa, vaikka finanssimaailma ja markkinat kuinka globalisoituisivat!
”Kohti mannermaata” on kokoelman avausessee ja sellaista hurjaa tykitystä kulttuurihistorian ja -ristiriitojen alueella, mitä harrastaa talouspolitiikan suhteen toinen EU-kriitikko Esko Seppänen. Kaikissa esseissä Leif Salmen ei pääse yhtä kovaan vauhtiin ja paikka paikoin ajatus harhailee hyvinkin kauas historiaan. Pitää olla tarkkana ja aika lukenut pysyäkseen kirjoittajan taajuudella: en väitä aina onnistuneeni! Sen sijaan avausesseen luettuaan moni voi yhtyä kirjoittajan lopputulemaan siitä, että ”…EU on ollut perusluonteeltaan postmoderni projekti, jota odottaa sama kohtalo kuin kaikkia vastaavia postkulttuurisia pyrkimyksiä”.
Suomalaisuus vs. eurooppalaisuus
Muutama essee käsittelee myös Suomea ( ”Sonkajärven harjuilla”, ”Kaupungin valot”). Ne ovat lyhyitä, miltei matkakertomuksia ja mietelmiä maamme erityislaadusta, agraarimentaliteetistakin. Niitä lukiessa alkaa miettiä, miten erityinen ja aika vähän ”eurooppalainen” maa(seutu) Suomi oikeastaan on. Salmen toteaakin karusti, että ellei ole nähnyt maalaismaisemaamme, ellei tiedä talonpojista ja torpparielämästä ei voi oikein ymmärtää pohjoisen aution maan historiaa, saati politiikkaa. Silti karjalais-savolaisen maaseudun kohtalot ratkaistaan yhä useammin maailman metropoleissa.
Olen lähes sataprosenttisesti samaa mieltä Salmenin maaseutukuvista. Silti maaseutu on oma nostalginen maailmani, johtuen pohjalaisista peltomaisista, lapsuudesta. Viime vuosikymmeninä olen muuttanut isoista metropoleista pienempiin. Vai voiko Helsinkiä sanoa metropoliksi? Mutta: oma maailmankuva on säännöllisesti avartunut sitä mukaa kun muutto, työ ja naiset ovat vieneet minua Moskovasta Pietariin, Pietarista Helsinkiin, Helsingistä Joensuuhun, Joensuusta Lieksaan. Elämä on ihmeellistä ja kotoutuminen käy aina helpommin kun muuttaa monesti. Niin, avio- ja ihmiseroihinkin tottuu samassa suhteessa… . Voi siinä olla puutteensakin, juurettomuuden selitykset…Suosittelen – en suosittele!
Palataan kirja-arvioon. Myös suomalainen media saa Leif Salmenilta satikutia (”Itkuinen julmuus”). Käsittelyssä on erityisesti Helsingin Sanomat, ”suurin ja kaunein”, mutta kritiikkiä saa myös mediajournalismin samankaltaiset formaatit ja viihdehömppä maailmanlaajuisesti. Historiallinen media-katsaus koskee brittiläisen sanomalehdistön nousua ja tuhoa 1700-1800-luvuilla (”Kunnianarvoisuuden pakko”). Noina vuosisatoinahan englantilaiset lehdet vielä oikeasti toimivat yleisen mielipiteen muokkaajina, kansansivistäjinä ja erilaisen kansalaistoiminnan organisoijina – eivätkä olleet täysin rahavallan armoilla. Salmenilla olisi kanttia ruotia nykymediaa enemmänkin; olihan hän pari vuosikymmentä sitten erinomaisen tunnettu ja arvostettu televisiotoimittaja, joka pureutui poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin perinpohjaisesti päättäjiä haastatellessaan. Tule yhtäkkiä mieleen, että jos ja kun Salmen ja Esko Seppänen joskus yhdistävät voimansa , saamme mahtavan kattavan historiallis-talouspoliittisen analyysin EU-euroopasta… . Siitä nykyhetken tulevasta menneestä!
”Mitä te oikeastaan olette?” -essee kartoittaa eurooppalaisia juuria ja esittelee myös pari monikansallista ajattelijaa, joita Salmen arvostaa: Eric Hobsbawmin ja Marcel Reich-Ranickin. Näiden elämäntyö ja juutalaisuuskin edustavat niitä todellisia yleiseurooppalaisia kulttuurisia arvoja, jotka ovat joutuneet unholaan EU-utopian ja -politiikan rakentamisessa. Kokoelma päättyy nimiesseeseen ”Maanalainen moskeija”. Yeralti Camiin moskeija sijaitsee Istanbulin ”vanhimmissa historiallisissa kerrostumissa” ja sen kautta Leif Salmen vie meidät vielä kerran uusien kulttuurihistoriallisten tapahtumien ja niiden merkitysten äärelle…
ps. tämä kirja-arvio, suunnilleen ylläpainettuna, on julkaistu agricola-listalla heinäkuussa 2013
Öisinajattelija