Elämä ja historia ovat kummallisen yksinkertaisia ja samalla monimutkaisia ilmiöitä, kaikessa ainutkertaisuudessaan , toistuvuudessaan.
Arvostamani historioitsija Heikki Ylikangas on aina liikkunut älykkäästi paitsi historian, myös sen ydinkysymysten, teorioiden ja ja metodien aikajanalla. Jopa hämmästyttävän oivaltavasti, lähteisiin tukeutuen ja niitä omaperäisesti tulkiten! Kukaan ei ole analysoinut, tai selittänyt kansantajuisesti jälkipolville paremmin esim Nuijasodan syntyä, Pohjanmaan väkivaltavuosisataa tai Tampereen taisteluja keväällä 1918. Ei ainakaan minun mielestäni. Ylikankaan uusin tietoteos MITÄ ON HISTORIA ja millaista sen tutkiminen (Art House, 2015) on monella tavalla yhteenveto siitä mitä Ylikangas on aikaisemmin julkaissut, nimenomaan teoreettisessa mielessä. Ylikankaan mielestä historia voi opettaa kun sen ilmiöt ja tapahtumajaksot joskus toistuvat samankaltaisina…tai sitten eivät. Joskus viisastumme menneestä, joskus emme.
Entä tänään`?
Tässä oli aasinsilta. Vai oliko?
Tänään on 6. elokuuta. On kulunut 70 vuotta siitä kun tapahtui maailmanhistorian eräs suurin katastrofi: Hiroshima. Toistuuko se joskus?
Moni yksittäinen henkilö, joka osallistui atomipommin tai ydinenergian suunnitteluun, katui tekoaan, sen seurauksia. Monista, kuten Andrei Saharovista Venäjällä, tuli ihmisoikeustaistelija. Näitä neroja ja omanlaisiaan ”takinkääntäjiä” kunnioitan. Takinkääntö ei ole läheskään aina raukkamainen teko.
Alain Resnais’n ohjaamassa ja Marguerite Durasin käsikirjoittamassa elokuvassa HIROSHIMA, RAKASTETTUNI (1959) muistot vetävät yhteen ja erottavat kaksi rakastavaista. Heillä molemmilla on tarve muistaa ja silti myös tarve unohtaa. Näin kertoo Wikipedia, monen nykyihmisen ainut tietolähde. Mielestäni juonikuvio on oikea, mutta se ei vielä paljasta kaikkein syvintä: Hiroshimaa ja sen tragediaa ihmismielissä, päähenkilöiden tajunnassa.
Tänään, 6.8.2015 monet muistavat Hiroshimaa eri tavoin. Erityisesti Japanissa. Ydinlaskeumaa emme ehkä pelkää, vaikka juuri nyt illalla sataa esim Lieksassa. Aika monet kuten minä yhdistävät (maailmansodan lopputuloksen kannalta täysin turhan) HIROSHIMA- pommin siihen, että yhä vain ydinvoima pulpahtaa pintaan, vaikka sen vaarat ja seuraamukset ovat Hiroshima-Tshernobyl-akselilla kaikkien tiedossa. Ydinvoima ei ole tänäänkään turvallista. Esimerkkejä riittää. Se jättää aina jäljen. Pahimmillaan se jättää jäljen, jonka jäljiltä ihmiskunta poistuu historiasta. Jäljelle jää vain kuollut planeetta.
Öisinajattelija