Aina yhtä ärhäkkä kulttuurimies Hannu Taanila kävi viikonloppuna saarnamatkalla Joensuussa. Hänellä oli kolme esiintymistilaisuutta, joista kahdessa viimeisessä (pe-la) kävin kuulolla.
Kirkko- ja urkuhistoriaa Taanilan tapaan
Torstaina Taanila keräsi täyden tuvan enemmän tai vähemmän uskonnollista väkeä Itä-Suomen yliopiston teologian salilla. Kirkkohistoria ja uskonnon rooli maailman kärsimysnäytelmissä tuli kuulemma hyvin asiantuntevasti esitetyksi.
Perjantai-iltana oli vuorossa Joensuun evlut-pääkirkko, missä Taanila oli virsien parissa kuin kotonaan: klassisen musiikin superasiantuntijahan Hannu on aina ollut muutenkin. Oli mielenkiintoista huomata miten vaikkapa myöhäiskeskiajalta peräisin olevat virret muttuvat urkumusiikin säestyksellä – eri aikoina – tilanteesta ja esittäjistä riippuen ihan toisenlaisiksi. Esimerkiksi pauhaavasta ”agitaatiosta” kaihoisaksi surumusiikiksi. Niinpä virsien merkitys ja paikkakin virsikirjoissa vaihtelee – ja alunperin ihan muihin yhteyksiin sanoitetut ja sävelletyt laulut ovat yhtäkkiä jouluvirsiä. Tapansa mukaan Taanila heitti väliin sopivia provokaatioita tyyliin: ”Keskiajalla pörssimeklaritkin olivat vielä sivistyneistöä, saattoivat kuunnella urkumusiikkia rahapeliensä ohella”.
Kävi myös ilmi että Taanilan laaja urkumusiikkituntemus saa vahvaa tukea kotirintaman keskusteluista. Hannun aviosiippa kun on Sibelius-akatemiassa ansioitunut alan ammattilainen. Täytyy (näin vähemmän taistelevana ateistina) myöntää, että urkumusiikki – jopa Joensuun kirkon suht alkeellisilla vempaimilla soitettaessa – on sielua ja sydäntä ylösrakentava taidenautinto.
Sauli Niinistön ensimmäisen presidenttikauden haasteet
Lauantai-iltapäiväksi Joensuun maineikas työväenyhdistys JTY oli kutsunut Hannu Taanilan pohjustamaan nykyhetken poliittisesta tilanteesta. Taanilan aihe ”Sauli Niinistön ensimmäisen presidenttikauden haasteet” herätti sen verran huomiota, että paikalla oli pääosin vanhempaa demariväkeä kuin kirkkokansaa konsanaan.
Aluksi Taanila nauratti porukkaa kertomalla että oli päättänyt ryhtyä demarien eduskuntavaaliehdokkaaksi – ja ajamaan nimenomaan Sauli Niinistöä ”työväen presidentiksi”. Tässä agitaatiossa pitäisi ottaa aloite kokoomukselta, joka jo on hylännyt Saulinsa ja muutenkin yrittää riistää presidentiltä loputkin valtaoikeudet. Mutta Sauli ei anna periksi! Taanilan mukaan tämä kieltäytyy pressan hommasta sellaisella sinnikkyydellä, joka ei voi merkitä muuta kuin sitä, että tulevasta presidentistä on kyse. Kieltäytyminen on sukua sille ”vaatimattomuudelle” mitä harrasti jo marsalkka Mannerheim eri aikoina. Samoin Niinistö ottaa koko ajan etäisyyttä kokoomukseen ja ikään kuin valmistautuu tulevaan tehtäväänsä, joka on jo täysin ” predestinoitu” eli ennalta määrätty. Tosin Taanila epäili olisiko Saulista arvojohtajaksi… Kas siinäpä haastetta – demareille (?).
Demarit saivat vähän väliä Taanilan lennokkaassa kielenkäytössä ympäri korvia. Aatteesta ei ole kuulemma jäljellä enää kuin ”Jungerin rakkaustunnustukset” ja koko puolue on muuttunut sivistyneistön ja ideoiden ”suureksi hautaustoimistoksi”. Demarien ja kepun johdolla koko Suomen valtio on jo pitkään ollut myynnissä ”ulkomaalaisille institutionaalisille pääomasijoittajille”. Erityisesti Taanila syytti Suomea EUn ja NATOn ytimeen vieviä demareita – Paavo Lipposta ja Martti Ahtisaarta. Heille Hannulla oli ihan ikioma lempitermikin – ”ytimologit” !
Mutta suurin haaste Sauli Niinistön ensimmäiselle presuidenttikaudelle piilee kuitenkin Taanilan mielestä Venäjä-suhteissa. Suomen on ”vallattava Venäjä takaisin” – ja varsinkin kauppakumppanina. Tässä Niinistöllä olisi Kekkosesta ja vuorineuvoksista ihan esikuviksi. Kaikki ”ytimologi” Paavo Lipposen höpinä siitä että…”Suomella ei ole omaa idän politiikkaa, vaan se noudattaa EU:n ulkopolitiikkaa”… on hylättävä ja ryhdyttävä aktiivisesti hoitamaan itäsuhteet kuntoon. Myös venäjän kielen opettamisen ja osaamisen osalta.
Joensuun virallinen Öisinajattelija