Ateneumin Helene Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttely on kaikkien aikojen mittavin taiteilijan tuotannolle omistettu katsemus. Kesäkuun alussa avattu näyttely on avoinna lokakuun puoliväliin saakka. Reilut 300 teosta kattaa Schjerfbeckin elämäntyön kaikki kaudet; hän maalasi tai piirsi pitkän uransa aikana noin tuhat taulua. Näyttelyyn liittyy myös naismodernistin elämästä kertova dokumenttielokuva. Se kannattaa katsoa kenties jopa ennen kuin aloittaa kierroksen Ateneumin toisessa kerroksessa.
Helene (Helena Sofia) Schjerfbeck (1862-1946) sai runsaasti vaikutteita ranskalaisesta realismista opiskeltuaan maalaustaidetta Pariisissa 1880-luvun puolivälissä. Silti hän oli luonnonlapsi, jonka piirustustaito häikäisee jo 1870-luvun puolivälissä. Läpimurtonsa Schjerfbeck teki historiallisilla maalauksilla (Haavoittunut soturi hangella (1880), Linköpingin vankilan ovella vuonna 1600 (1882) ja Wilhelm von Schwerinin kuolema (1886), joita sävyttää ranskalainen radikaali naturalismi. 1880-luvulla tyyli ei ollut kovinkaan suosittua.
Ensimmäiset aiheet tulivat lähiympäristöstä: nuoret tytöt ja vanhat naiset (oma äiti oli ensimmäisiä malleja) toistuvat eri arkiaskareissa. Naiskuvien tulva on loputon ja se muodostaa taiteellisesti erinomaisen naissilmän kontrastin aikakauden miesmaalarien alastontutkielmille.
Varsinaiseksi tavaramerkiksi tulivat sittemmin omakuvat, joita Schjerfbeck työsti kaikkiaan noin 40. Niistä katsoo usein säikähtynyt, ujo tai sisäänpäin kääntynyt naishahmo, joka vanhenee kuva kuvalta. Schjerfbeck kommunikoi enemmän itsensä kuin katsojan kanssa ja katsoo itseään rujosti maalatessaan monia peilikuviaan. Hänellä oli tapana luonnostella lukuisia versioita myös muista aiheista. Taiteellisesti hän tavallaan kääntyi ikääntyessään realismista ja historiallisista aiheista itseen ja sisäänpäin – ja pyrki hyvinkin pelkistettyyn ilmaisuun. Juuri muokuvien kohdalla häikäisee tietty kepeä luonnosmaisuus, josta silti paistaa hurja sisäinen näkemys.
Ei ihme, sillä intelligenttitaiteilijan kirjallisia suosikkeja olivat esimerkiksi Dostojevski, Proust ja Rimbaud, joiden irrationalismi ja syvähenkisyys heijastuu Schjerfbeckin tuotannossa. Suomalainen huipputaiteilija oli aikansa lapsi, jonka mahdolliset yhteiskunnalliset kannanotot ovat taiteentulkitsijoiden harteilla… . Tammisaaressa maalatessaan ja asuessaan ei vuosi 1918 näytä taiteilijaa juuri mitenkään hetkauttaneen. Vuoden 1917 ensimmäinen yksityisnäyttely ja sen tuoma arvostelumenestys hukutti alleen myrskyisen ajan.
Yksityiselämä
Helene Schjerfbeck kärsi koko elämänsä lonkkaviasta pudottuaan pikkulapsena portaissa. Lapsinerona hän kompensoi vammansa piirustustaidollaan. Kun hän rakastui ja kihlautui englantilaismaalarin kanssa Ranskan oppivuosinaan, kihlaus purkaantui, koska sulhon sukulaiset epäilivät morsion mahdollista tuberkuloosia.
Suuri kypsän naisen rakkaus – Tammisaaren aikoihin – oli metsänhoitaja Einar Reuter, josta Schjerfbeck maalasi huikean muotokuvan. Kun tämä yllättäen nai ruotsalaiskaunottaren, Schjerfbeck koki melkoisen itsetunnon loukkauksen ja henkisen romahduksen, joka näkyy taiteessakin. Vaikkapa mustasukkaisuus-kuvissa. Viimeisissä omakuvissa taiteilija häipyy tai sulautuu pohjakankaisiin ja luonnosmaisuus lisääntyy entisestään: nainen on maalaustensa täydellinen vanki… tai ehdottoman vapaa taivaan lintu (?).
Öisinajattelija