Paperityöläinen Veijo Rönkkönen (1944-2010) syntyi Parikkalassa, mutta kotipaikka jäi Suomen ja Neuvostoliiton välisessä rauhansopimuksessa rajan itäpuolelle. Lapsuus oli ankeaa aikaa. Rönkkönen ei lapsena eikä aikuisenakaan varmasti osannut kuvitella, kuinka tunnettu hänestä tulisi kuolemansa jälkeen… .

Mutta niin vain kävi, että työläispojasta tuli maailmankuulu. Rönkkösen aikaansaannoksia, Parikkalan patsaspuistoa

www.patsaspuisto.net

pysähtyivät ihailemaan sadat ja tuhannet ohikulkijat jo 1980-ja 1990-luvuilla. Niin tein minäkin ensimmäisen kerran jo 1990-luvun puolivälissä. Tänä kesänä kävin toisen kerran.

Parikkalan hiljainen ITE-kuuluisuus

”Simpeleen siiat ja Parikkalan piiat…” rallatetaan maankuulussa kansanlaulussa. Parikkalan kohdalla itäraja on niin lähellä, että Venäjän puolen rajavartiotornit näkyvät kuutostielle. Niillä kohdin sijaitsee myös Parikkalan patsaspuisto – nähtävyys, joka on vuosittain erityisesti kymmenien tuhansien suomalais- ja venäläisturistien ihastelun kohde. Lapset nauravat ääneen, aikuiset hymyilevät … tai punastelevat avoimen eroottisia näkymiä.

Itseoppinut kuvanveistäjä ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen aloitti betonipatsaiden tekemisen ulkorakennuksessaan aivan 1960-luvun alussa ja jatkoi työtään kuolemaansa saakka. Patsaita syntyi lähimain viisi sataa. ITE-taidetta tutkineen ja siitä paljon kirjoittaneen Erkki Pirtolan mielestä ”…veistokset muodostavat Rönkkösen ikioman kansojen yhteisön…, jokaisella hahmolla on oma persoonansa…, tuntuu siltä, että hän on veistoksissaan kutsunut koko maailman kylään paratiisipuistoonsa…”. Veli Gränön havainnon mukaan ”…suuri osa teoksista on vain vaivoin peiteltyjä taiteilijan omakuvia”. Rönkkönen oli kaikesta päätellen vartaloltaan sopusuhtainen ja äärettömän suvaitsevainen, aistillinen persoona, jonka keho ja mieli taipuivat monelle mutkalle. Joidenkin ”globaalien” betonihahmojensa hammasvärkkejä hän saattoi tosin liioitella, jotta yksitotisempikin katsoja ymmärtäisi huumorin päälle.

Patsaspuisto jakautuu kolmeen suurempaan kokonaisuuteen: Joogatarhaan, Onnellisten laaksoon ja Lasten paraatiin. Kuutostieltä puistoon johtava pääsisäänkäynti on nimeltään Karnevaaliraitti, jota reunustavat eri maita ja aikakausia kuvaavat historialliset hahmot. Onnellisten laakson patsaissa voi aistia jotakin merentakaista Henri Matisse-maista eroottista ilottelua. Ainakin Matissen (1869-1954) vuonna 1909 maalaama The Dance tulee helposti mieleen eri versioineen.

Lasten paraati syntyi viimeisinä elinvuosina ja leikkivissä hahmoissa on todellista tekemisen riemua! Joogatarhan parisataa joogaajaa on patsaspuiston keskeinen ja aivan huikea suurtyö; kaiken kukkuraksi Veijo Rönkkönen osasi itse kaikki veistämiensä patsaiden asana-jooga-asennot!

Veijo Rönkkönen eli vaatimattomasti eikä tehnyt itsestään numeroa. Hän oli myös luonteeltaan ujo ja syrjäänvetäytyvä askeetti, mutta äärettömän kovakuntoinen urheilumies. Hän joogasi itsensä kaikille mahdollisille mutkille välillä työpaikallaankin; hän ui ja pyöräili säännöllisesti sekä piti liikuntapäiväkirjaa. Kuoleman lähestyessä hän toivoi, että patsaspuisto olisi kaikille halukkaille avoin ja ilmainen – kaikkina vuorokauden aikoina. Silti Rönkkönen uskoi, että puisto rappeutuisi pian hänen jälkeensä.

Onneksi näin ei käynyt. Löytyi humaani mesenaatti. Teollisuusneuvos ja maratoonari Reino Uusitalo osti puiston vain lahjoittaakseen sen Maaseudun Sivistysliitolle. Sittemmin puiston kunnostamisesta ja ylläpidosta on vastannut Patsaspuiston kannatusyhdistys – ja pitkälle talkootyö. Veijo Rönkkösen toive toteutui siinäkin mielessä, että puisto on kaikille avoin 24 tuntia vuorokaudessa. Pääsymaksua ei ole.

Öisinajattelija