Öisinajattelija on huomannut itsessään ensimmäiset ikääntymisen merkit.
Ei, en viittaa pa(i)no- tai kihtiongelmiin. Kyse on vuorokausirytmistä. Kadehdin kuusikymppistä ystävääni Markku Varjolaa Helsingin Vuosaaresta, jonka aamu alkaa kolmelta iltapäivällä ja päivä päättyy aamukuudelta.
Minun rytmini on 60-lukulaiselle radikaalille huolestuttava: menen nukkumaan jo kymmenen-yhdentoista tietämissä ja herään kuudelta aamulla. Kirjoitustyötkin tulee tehtyä usein ennen puoltapäivää. Ai niin,unohdin öisinajattelun. Olen eka avioerostani lähtien potenut niin sanottua kello neljän (=syntymähetkeni) pelkoa: herään usein aamuneljältä ja suollan unteni maailmaa blogeihin…tai sitten en.
Tekniikan museossa oppii uutta
Vietin pitkän viikonlopun Helsingissä. Perjantaina kävimme poikani perheen, siis myös lastenlasten kanssa Tekniikan museossa.
(Viikintie 1 – www.tekniikanmuseo.fi).
Se on valloittava paikka. Perusnäyttelyt sijaitsevat Pyöreässä hallissa, missä voi tutustua vaikka Outokummun kaivostekniikkaan, hissien toimintaan tai sepän pajan ihmeisiin 1800-luvulta. Museoidut höyry- ja turbiinivoimala sijaitsevat kosken toisella puolella. Siinä välissä on ns. suodatinhalli, jonka ylävintille kannattaa kavuta tajuamaan mitä vedenpuhdistus oli cityssä paljon ennen Päijänteen tunnelia. Vantaanjoen voimalapato on tietty tätä nykyä turhuuksien turhuus ja vain nähtävyys. Poikani Leo kertoikin, että aloite on jo vireillä valtuustossa sen poistamiseksi, esim lohikalojen nousun helpottamiseksi joessa.
Illalla käyskentelimme Vuosaaren rantoja Markku ja Olga Varjolan kanssa. Päteviä oppaita ”kotiseudulleen”. Muistan kuinka juoksimme Gunnarin ja Villen kanssa pitkiä lenkkejä samoilla rannoilla 1970-luvun lopulla: paikalla ei ollut yhtään kerrostaloa. Nyt paikallinen ”Marbella” oli jo valmis miljoona-asuntoineen, muskeliveneineen…, mutta onneksi hienoine uimarantoineen. Todellinen Vuosaari Sunny Beach! Tietty vihreys on myös säilytetty asumalähiöitä rakennettaessa.
Kiasman Robert Mapplethorpe ja Ateneumin Edvard Munch vs. Hugo Simberg
En ole viime vuosina tehnyt yhtään Hki-reissua Kiasmassa käymättä. Lauantaina sinne veti Robert Mapplethorpen (1946-1989) valokuvanäyttely. Mapplethorpen pornahtaviin fotoihin liittyy myös pari lyhyttä dokumenttia: toisessa kertojana on valokuvaajan ensi malli ja tyttöystävä Patti Smith, toinen kuvaa New Yorkin undergroundia samoihin aikoihin.
Ihan kaikkiin Mapplethorpen sm- ja eros-osioihin emme pikkulapsia laskeneet. Jotakin mielenkiintoista heillekin silti löytyi, esim kullattu liikkuva lattia tai Ismo Kajanderin (s.1939) ”Anartisti”-osion ihmeelliset kottikärryt. Niiden ääressä viihtyi nelivuotias jo hyvin. Periaatteessa kuitenkin niin Kiasma kuin Tekniikan museokin kaipaisivat jotakin sellaista interaktiivista mihin kokonaiset perheet, siis pikkulapsetkin innostuisivat osallistumaan (?).
Ateneumissa oli esillä ”Maaginen Pohjola” (tai jotakin sinnepäin) – näyttely. Siihen oli kerätty norjalaista ja suomalaista maalaustaidetta, pääosin 1900-luvun ensi vuosikymmeniltä. Näytillä oli jylhiä maisemia, portretteja ja suuri joukko minulle tuntemattomia norjalaismaalareita. Tasokkaita, kaikki tyynni!
Edvard Munchin (1863-1944) Huutoa ei ollut esillä, mutta häneltä monia hienoja, vähän realistisempiakin muotokuvia, esim Puberteetti -sarjassa. Hugo Simbergin (1873-1917) pienet naivistiset vesivärityöt oli kivasti koottu yhtenäiseksi seinäksi. Hullu fiilis niistä väkisinkin välittyy … enkä vieläkään ymmärrä kuinka Haavoittunut enkeli (1903) voi niin puhutella, vaikkapa sen toisen enkelinkantajan juro ilme. Eikö vain?
Tiedän että Munch vaikuttui aikoinaan Ibsenin ja Dostojevskin teksteistä ja jotenkin se näkyy tauluissakin. Simberg imi itseensä kaiken hulluuden, pirut ja kummitustarinat. Ne näkyvät jopa taiteilijan omakuvissa: se hullu virne!Miksiköhän Munch maalasi itsensä niin poroporvarilliseksi, vaikka esim parissa säilyneessä fotossa hänellä on lähes mielipuolinen katse (?).
Öisinajattelija