Pitäisikö meidän innostua amerikkalaisesta “Think positive”-mallista juuri nyt, ainaisten negatiivisten uutisten aikakaudella? Sen mukaanhan ajatusmaailmaa positiiviseen suuntaan kankeamalla voisi vaikuttaa jopa mielenterveyteen. Kyllä kai positiivisuus saattaa toimiakin, vaikka lyhytterapiana. Tosin sodan, sorron ja vainon kohteena olevalle tai masennuksen aallonpohjalla elävälle positiivisuuden toitottamisesta on aika vähän hyötyä elämänohjeeksi.

Think positive-ajattelun vastakohta on kaikenkattava negatiivinen maailmankuva – ja sen edustaja, joka asiasta valittava mielensä pahoittaja. Psykologi Anu Tervanlinna kertoo haastattelussa (“Valittajan kanssa voi tulla toimeen”, HS 10-10.2020):

Ihmisen havainnointia ohjaa negatiivinen vinouma”…, joka saa aikaan sen, että havainnoimme automaattisesti negatiivisia asioita paremmin ja enemmän kuin hyviä. Tästä taas seuraa esimerkiksi se, että myös tarinoimme ja keskustelemme usein vain negatiivisista asioista emmekä osaa antaa juuri koskaan positiivista palautetta edes ystävillemme, saati työkavereille!

Silti maailmanpolitiikan negatiivisia uutisia jauhavassa hullunmyllyssä ja uuden pandemia-aallon vyöryssä on hyvä panna merkille sekin, että jopa Amerikassa ja Venäjälläkin näyttäisi orastavan paljon myönteisiäkin kehitysnäkymiä.

(Öisinajattelijan tässä blogissa harrastama iloinen optimismi saattaa tosin olla seurausta tietynlaisesta subjektiivisesta suunnanmuutoksesta omassa elämäntyylissä, vaikkapa kasvisruokavalion lisääntyessä ja elopainon pudotessa. Silti rohkenen kirjoittaa pallomme optimistisista ilmiöistä, joista sinä, joka olet ikuinen pessimisti, saatat pahoittaa mielesi (?). Siispä toivotankin Ruben Stillerin sanoin: Mielenrauhaa!)

Pandemia-uutisia

Aluksi hyviä uutisia koronasta.

Et varmasti arvaa, mikä on se sosiaalinen ryhmä suomalaisessa yhteiskunnassa, jolla on ehkä vähiten korona-tartuntoja? Asiasta kirjoittaa toimittaja Teppo Sillantaus (“Otan kunnon sosiaalisen etäisyyden”. Merkintöjä, HS 10.10.2020) ja paljastaa tuon koronavapaan porukan juttunsa lopupuolella: asunnottomat. Siihen voisi lisätä, että erityisesti asunnottomat alkoholistit, jotka ns. normi-ihmiset kiertävät kaukaa. Tämä “social distancing” siis suojelee kaikista vähäosaisimpia. Ehkäpä katutasolla, surkeissa hygieniaoloissa eläville on kertynyt myös vastustuskykyä? Näin arvelisin entisenä VVA-aktivistina, Vailla vakinaista asuntoa-yhdistyksen Asukki-lehden päätoimittajana ja itsekin asunnottomuudesta kärsineenä vuosina 1988-90.

On myös maita, jotka eristäytyneisyytensä ansiosta tai vaikka saarivaltioina ovat säästyneet erilaisilta epidemioilta ja pandemialtakin. Kimien hallitsemassa Pohjois-Koreassa ei ole tavattu yhtään korona-tapausta. Siinäpä olisi oiva tutustumiskohde THL:n tutkijoille taikka vaikka Kimien kanssa sovinnon tehneelle presidentti Trumpille!

Lisää hyviä korona-uutisia:

* Lentoliikenne on vähentynyt dramaattisesti eikä lentopetrooli saastuta ilmaa yhtä paljon kuin menneinä vuosina…Piskuisella Suomen niemelläkään ei enää lennellä ristiin rastiin muutaman sadan kilometrin pyrähdyksiä…

* Eurostoliiton, USA:n, Kiinan ja Venäjän sankka pankkiiri-porvari-ja poliittinen eliittiväki ei enää liiku liukkaasti maasta toiseen ja pelkää lähteä näytösluontoisesti turhiin juhliin tai finanssineuvotteluihin muutenkin…

* EU-komissaarit ja mepit esimerkiksi eivät lentele viikottain matka-arkkuineen yhtä tiheästi Brysselin ja Strasbourgin väliä edestakaisin kuin ennen…

* Massaturismin mittasuhteet matkoilla etelän lämpöön ovat tavan kansalaisillakin aivan toiset kuin vuosi sitten…Tuhansien harrastamat keihäsmatkat ja vodkaturismi ovat mennyttä aikaa ja nostalgisten televisio-ohjelmien aihe…

* Ulkoliikunta ja retkeily on lisääntynyt monissa maissa huomattavasti… Suomessakin karataan työelämän stressiä nyt vain Lapin erämaihin, ei yökerhoihin tai kaukomaille…

* Joutava oleskelu työpaikoilla ja riehuminen aamuöisin discoissa, ravintolassa ja tanssisaleissa on minimissä…

* Jopa juopottelu on vähentynyt!…lisääntyäkseen heti korona-rokotteen valmistuttua…

Muita hyviä uutisia. Think positive!

Amerikan mantereelta ja muualtakin on kantautunut aivan viime aikoina monia ilahduttavia uutisia:

Me Too -liike on saanut Amerikassa monet kaltoinkohdellut, jopa raiskatut naiset liikkeelle vaatimaan oikeuksiaan, tasa-arvoa ja sovinistisen kukkoilun lopettamista, esimerkiksi kulttuurielämässä…

Black Lives Matter on paljastanut rasismin todelliset kasvot ja juuret laajentuen amerikkalaisen väkivaltakoneiston, erityisesti poliisin arvostelusta laajemmalle ja muihin maihin…Myös Me Too saa kannatusta kaikkialla!

Nuori koululaistyttö Greta Thunberg on saanut rohkeilla esiintymisillään ja vilpittömyydellään aikaan maailmanlaajuisen liikkeen ympäristön ja luonnon psta…

USA:n presidentti Trump tulee kärsimään selvän tappion marraskuun presidentinvaaleissa…

Kun Venäjä on edelleen monen mielestä se kaiken pahan saatanallinen valtakunta, tuon sieltäkin esiin pari myönteistä uutista viime ajoilta:

Maallemuutto on yllättäen tullut entistä suositummaksi erityisesti moskovalaisen ja pietarilaisen kaupunkiväestön & nuorison keskuudessa. Maalle muutetaan nimenomaan ekologisista syistä, uuden elämäntyylin ja luonnonrauhan vuoksi. Olisivatko uuden ajan narodnikit , todelliset kansan ystävät matkalla maalle jälleen?

Juopottelu on vodkan kotimaakseen omineella Venäjällä vähentynyt paikka paikoin rutkasti. Alkoholivapaita alueita on perustettu presidentti Putinin myötävaikutuksella ja pieniä kyliä ja kaupunkeja palkitaan ympäri Venäjää. “Bezalkogolnaja Zona” on naapurissa tavoiteltava muoti-ilmiö. Näitä alueita on ympäri Venäjää jo 118 kylässä ja pikkukaupungissa, Kaukasusta ja Siperiaa myöten. Vähiten juopotellaan Tsetseniassa, Ossetiassa, Dagestanissa ja Ingushetiassa – kertovat luotettavat lähteet (Argumenti I Fakty 40 /2020). (Eniten ryypätään Sahalinilla, Komissa ja Udmurtiassa, yli 10 litraa puhdasta alkoholia asukasta kohden vuodessa…).

Kannustakoot nämä pienet, mutta iloiset uutiset meitä kaikkia synkkämielisiä suomalaisia kohtaamaan karun koronan vitsaukset hymyhuulin tulevina kuukausina,

toivoo

Öisinajattelija