Hallitus kuten monet kuntapäättäjätkin miettivät päänsä puhki miten ”heitteille jätetyt” nuoret voisi työllistää. Tai opiskelijat saada kesätöihin.

Tässä ilmainen vinkki.

Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri marjastaminen (ja sienestäminen?) voisi olla niitä kesätöitä, joihin suomalaisnuoriso tulisi (uudelleen) totuttaa. Ei marjamaita pidä luovuttaa noin vain vierastyövoimalle, vaan palautettakoon ensin oman maan nuorten luontosuhde. Niin kaupunkilaisten kuin maalaisten. Totuushan on se, että metsissä vaeltelevat ja varsinkin marjastajat ovat reippaasti eläkeikäisiä. Eivät edes maalla asuvat nuoret enää liiku metsissä, saati marjasta.

Tämä on tietynlainen paradoksi, koska ns vihreät arvot ovat city-nuortenkin asteikossa korkealla ja jopa vihreät puolueenakin nuorten suosikkilistan kärjessä.

Voisi suunnitella esim sellaista käytäntöä, että marjastajanuoret saisivat pitää kesäloma-aikaan vaikka opintotukensa/rahansa, ja tienata marjastamalla ylimääräistä.
Marjastamalla saadut tulot ovat jo nyt tietenkin verovapaita…, mutta on syytä miettiä toimenpiteitä, joilla nuoret saadaan metsiin.

Esimerkiksi:
Marjastusvastaavat nuoriso-ohjaajat, jotka tekevät jo keväällä ns etsivää nuorisotyötä opiskelijoiden, koululaisten ja heitteille jätetyn nuorison keskuudessa…
Bussikuljetukset marjamaille, ja retkillä mukana marjastusneuvojat, esim eläkeläiset, jotka tuntevat marjamaat ja osaavat käytännöt…
Myyjän ja ostajan kohtaamispaikat, joilla marjasadot reaalisoidaan rahaksi välittömästi marjastusreissun päätyttyä…

Mikä oikeastaan puhuu marjastamista vastaan? Ei mikään, kaikki faktat sen puolesta!

Pari pointtia:

-marjastamalla / metsässä liikkumalla palautetaan nuorten luontosuhde normaaliksi, ekologiset arvot käytännöksi…

-marjastamalla, ns. ”elämysmatkailun” sijaan luontoretkeilystä tulee normaalia luonnossa liikkumista, jolloin opitaan jopa kasvi-puu- ja eläinlajit…

-marjastamalla myös ravintotottumukset muuttuvat, kun marjasta tulee osa ruokavaliota kun sen saatavuus kasvaa…

-marjastamalla/sienestämällä voi oikeasti tienata/ päästä kunnon päiväansioille eikä tarvitse edes ylittää 8-tuntista työpäivää…

Tervemenoa metsään, marjastamaan!

Öisinajattelija