(HUOM! Paikallislehti Karjalainen ei ole tähän mennessä suostunut julkaisemaan oheista vastinettani Karjalaisen / ns. Laakkos-Sanomien uutisointiin)

”Laatuautojen päälle kaadettiin syövyttävää ainetta Joensuussa” otsikoi Karjalainen 9.8. Autoja oli myös naarmutettu.

Pienessä jutussa korostetaan tekstissäkin nimenomaan ”laatuautoja”, jotka olivat joutuneet ikävän ilkivallan kohteeksi. Teksti mainitsee, että: ”Poliisi on huolissaan ilmiöstä”. Merkkiä ei kerrota, mutta jokainen voi mielessään puntaroida mikä on laatuauto ja mikä ei. Autojen omistajat ovat kenties pitäneet huolen siitä, että poliisi on huolissaan juuri näistä ”laatuautoista”, niiden saamasta kaltoinkohtelusta. Poliisilla riittänee resursseja tähän työhön, kaiken kiireen keskellä…

Niin, otsikointi herättää ihmetystä halvemman käytetyn auton omistajan mielessä. Entä jos kyseessä olisivatkin olleet vähemmän laadukkaat autot, vaikkapa omistamani Lada? Miten otsikko olisi silloin kuulunut?

Olisiko Lada ylittänyt uutiskynnystä kun se ei käsittääkseni kuulu ”laatuautoihin”.
Ei edes tonnin maksanut Ladani, vuosikertaa 2002, tehovaloilla, ajettu 95 000 km, vuosikerta viimeisiä Suomeen tuotuja Lada-autoja…

Herää helposti kysymys, onko laatuautojen vahingoittaminen jotenkin tärkeämpi uutinen kuin se, että vaikkapa omistamani Lada olisi joutunut ilkivallan kohteeksi? Miten otsikko Karjalaisessa olisi silloin kuulunut?
Ehkä näin: ”Vanhaa Ladaa naarmutettiin Lieksassa”. Ja tekstiosuus (kuten yleensä): ”Poliisilla ei ole aikaa selvittää tällaista ilkivaltaa”

Öisinajattelija