Joensuussa on markkinat, parasta aikaa 10-11.11.
Kävin ostamassa virolaista savujuustoa ja savumakkaraa Saarenmaa-kojulta. Nuori virolaistyttö ei osannut venäjää. Kun kysyin eikö hän halunnut puhua venäjää, kuului heleä-ääninen vastaus:
”Ne govorju – ihanaa olisi osata venäjää, SITÄ TARVITSISI, mutta ei sitä meidän koulussa enää opetettu”.
Tajusin että myyjätär oli korkeintaan 18 ja totisesti uuden Viron kasvatti…
Historia on julma, kielelle jos toiselle…
Markkinat ennen ja nyt
Muistan ensimmäiset markkinani Kannus-Parsialassa, raviradan vieressä. Elettiin 1950-luvun loppua ja hevoskauppa oli markkinoioden ydinaluetta ja -osaamista. Muistan kuinka isäni väitteli mustalaisten – anteeksi romanien – kanssa hevosten hampaista ja länkien kunnosta. Kauppoja ei tullut, vaikka romanit olivat silloin vakiotelttailijoita tontillamme. Asuimme Kannuksen raviradan ja silloisen urheilukentän kulmauksessa. Talomme katolta oli aitiopaikka seurata niin yleis- kuin raviurheilua. Muistan Maija Koivusaaren SM-hypyt, Salosen 1500 metriä, Nikulan seipäässä. Se oli jo 60-luvun alkua se. Muistan ensimmäisen nahkatakkini – isä osti sen Valtolta, jota ”Turreksi” kutsuttiin ja joka kuulemma kuiskasi ostajan korvaan: ”Taatusti uusi, varastin Kokkolan osuuskaupasta…”.
Nykyisillä markkinoilla myydän rihkamaa. Niin myytiin ennenkin, mutta se rihkama on jo nostalgiaa. Vahinko etteivät arkiesineet ja lelut ole juuri säilyneet kuin museoissa. Muistan esimerkiksi rakkaimman leluni – isän veistämän puuhevosen, jolta sitten katkesi jalka. Hoivasin sitä tyynyni alla. Minne lie joutunut?
Muistan Kannuksen markkinoiden erikoisuuden – kortongit. Niitä oli hauska puhallella palloiksi, vaikka suuhun jäi jonkun ihmeen jauheen maku. Kondomeja myytiin jo silloin muovipakkauksessa, mutta ne eivät olleet kosteaa sorttia, vaan pakattu johonkin jauheeseen.
Kerran, siis sitten kun elimeni osoitti elonmerkkejä, kokeilin moista ilmapalloa kikkeliini. Sattui, päätin että naiset saisivat odottaa vielä tovin. Menikin aika pitkään…, mutta se on jo toinen tarina…
On oikeastaan hämmästyttävää, että markkinoita vielä pidetään, että niin sanotut helppoheikit vielä huutelivat tänäänkin Joensuun torilla: ”Pannaan vielä tuosta suklaalevy ja pussillinen lakritsipiippuja, kaikki samaan hintaan. Mitä? Eikö kelpaa, menköön samaan pinoon kilo perunalastuja, koko kassillinen, vain kaksikymppiä! Hei Te ihastuttavasti hymyilevä rouva siellä sadetakissa, pannaanko tämmöinen tikkukaramellipenis mukaan? Älkääpä punastuko, saitte juuri jytkyalennuksen, koko kassi kahdella kympillä…, vai ettekö usko persujen vaalivoittoon? Lisääntyminen kannattaa aina…”
Niinpä, johan oli markkinat! Todellista kansanperinnettä ja historian havinaa, mikä palautti minut Kannuksen raviradan kupeelle, ränsistyneen kotimökkini katolle…
Joensuun virallinen Öisinajattelija