Tiistaina 17.10. Suomen eri kaupungeissa vietettiin Asunnottomien päivää ja yötä.
Asunnottomien määrä on pysynyt suht vakiona koko maassa viime vuosina. 7500 on likimääräinen luku ja VVA ry:n (Vailla vakinaista asuntoa) tilastojen mukaan tuosta porukasta 2/3 eli noin 5000 on helsinkiläisiä. Joensuussa tilastoituja asunnottomia on 2017 noin 50. Luvut ovat alakanttiin, koska niistä puuttuu paljon ystävien nurkissa asuvia ja näin syksyllä myös satoja opiskelijoita. Joensuussakin osa opiskelijoista on vielä lokakuun lopussa vailla asuntoa / asuntolahuonetta.
Jos katsotaan asunnottomuuden historiaa 30 vuoden jaksossa, ongelmaa on hoidettu vaihtelevasti. Siitä kun VVA ry Helsingissä perustettiin 1987, asunnottomuus on kuitenkin Suomessa karkeasti puolittunut.
Joensuun kansalaistalo ja Soroppi ry / ks. http://www.kansalaistalo.fi/
Joensuun kansalaistaloa kotipaikkanaan pitävä Soroppi ry oli paljolti vastuussa tämänkin vuoden asunnottomien merkkipäivän ohjelmasta. Kansalaistalolle oli kerätty lahjoituksina iso varasto hyväkuntoisia vaatteita, joita asunnottomat saivat käyttöönsä ilmaiseksi.
Tätä toimintaa organisoivat Soropin toiminnanjohtaja Marko Haakana ja sihteeri Aino Hirvonen. Vapaaehtoistyössä, vaatteita jakamassa näyttivät olleen myös JNS-valtuuston vasemmistolaiset Anni Järvinen ja Antti Saarelainen. Juuri Anni Järvinen ja Marko Haakana ovat olleet vuosikausia ajamassa asunnottomien asiaa ja hommaamassa myös yömajan Joensuuhun.
Iltapäivällä asunnottomat saivat nauttia italialaistyylistä lihakeittoa, jota oli varattu parisataa annosta. Soppatykkkiä hoitivat järjestöihmiset ja keitto maistui erinomaiselta. Pientä jonoakin soppatykille syntyi ja siinä sivussa sai kuulla mielenkiintoisia elämäntarinoita.
Kadulta kotiin kynnysten kautta
Joensuun Konservatoriolla esitettiin illalla 17.10 kaksi mielenkiintoista, asunnottomuuteen liittyvää dokumenttielokuvaa.
Arto Pippolan ”KATU & KOTI” valottaa tositarinoiden kautta nuorten asunnottomien tilannetta Joensuussa. Samalla esitellään muun muassa Vailla vakinaista asuntoa – järjestöä.
Markku Kurosen ohjaus KYNNYKSIÄ on tavallaan jatko-osa vuosi takaperin valmistuneelle VIINAPIRU-dokumentille. Nyt itseään esittävien henkilöhahmojen, alkoholistien ja huumeiden käyttäjien tilanne on sikäli muuttunut, että ”Tuhlattuja päiviä” tai viinalla läträttyjä jaksoja oli vuoden aikana yritetty vähentää. Siinä ainakin pari nuorempaa, nimittäin Aki ja Miska olivat jopa onnistuneet.
VIINAPIRUN ja KYNNYKSIÄ-dokumentin sankarit ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta joensuulaisia miehiä (vaikka naisten osuus päihdeongelmaisista kasvaa hurjaa vauhtia), Kanavanrannan ja Vapauden puiston ”varhaisen aamun ja pitkän illan istujia”…
Kuronen tutustui porukkaan vuosien varrella piirtämällä tulevia kuvattavia ja haastateltavia sekä kuuntelemalla heitä tarkalla korvalla. Näin syntyi luja luottamus ja halu tulla esiin omalla naamallaan.
Ohjaajan mielestä elokuvanteko päihdeongelmaisten kanssa oli kova haaste, mutta päähenkilöille myös jonkimmoista terapiaa. He ovatkin vähän erilaisia ”elämänsä herroja” kuin kovasti julkisuutta ja mainosta saavat raitistuneet rokkarit, filmitähdet ja kiekkoilijat.
Öisinajattelija ehdottaa ohjaajalle seurannan jatkamista – ja uusien dokumenttien tekemistä. Aihe on ikuinen ja Kurosen valitsemat tyypit inhimillisen ongelmaisia tavallisia ihmisiä!
ps. Tässä blogissa esiintyy neljän eri romaanin nimi:
Jonnekin päivästä pois
Tuhlattuja päiviä
Elämän herrat
Istuja pitkän illan
Kysynkin lopuksi: Ketkä ovat ko. kirjojen tekijät? Suosittelen nuo opukset lukemaankin,
Öisinajattelija