Joensuussa oli viikonloppuna mahdollista nähdä kaksi hieman outoa elokuvaa: SOKEUS ja ANTEEKSIANTAMATON. Ne jättivät melko lailla vaivautuneen olon. Se lienee ohjaajien tarkoituskin. Katsoja nimittäin saattaa jälkikäteen kysellä itseltään ja ihmiskunnaltakin sitä, miksi viattomasta ihmislapsesta voi kasvaa julma kiduttaja. Voisiko minustakin?
Syyllisyys painaa
Lars Feldballe-Petersenin ohjaama tunnin dokumentti ANTEEKSIANTAMATON (2017) kertoo bosnialaisen Esad Landzon tarinan. Jugoslavian sodan aikana nuorukainen kunnostautui kiusaamalla, kiduttamalla ja tappamalla serbialaisvankeja. Näistä sotarikoksista Landzo sai 15 vuotta vankeutta, joista osan istui suomalaisessa vankilassa. Hän jäikin sittemmin Suomeen asumaan.
Entinen kiduttaja ja vanginvartija kuvitteli kaduttuaan ja vapauduttuaan, että sovitus oli siinä. Syyllisyys ja painajaiset eivät kuitenkaan jättäneet rauhaan ja lopulta Esad Landzo päättää kohdata kasvoista kasvoihin elossa olevat uhrinsa tai kuolleiden omaiset. Ohjaajan pyynnöstä hän vierailee ”työpaikallaan” – vankileirillä. Kohtaamiset ovat koskettavan kamalia. Voiko hirvittäviä tekoja sovittaa, saati antaa anteeksi? Dokumentti muistuttaa siitäkin tosiasiasta, että kuka tahansa meistä… . Tanskalainen ohjaaja on ottanut kantaa myös maansa NATO-politiikkaan, siihen, että tanskalaisia nuoria on koulutettu tappamaan ja tapettu USA:n johtamissa operaatioissa.
Elokuvan tuottaja kannattaa myös mainita. Hän on suomalainen, Joensuusta kotoisin oleva ohjaaja Ari Matikainen (Kinocompany), jonka oma dokumentti SOTA JA MIELENRAUHA kuuluu myös järkyttäviin ja erilaisiin tarinoihin sodan vaikutuksesta ihmismieleen.
Sokea saa näkönsä
Joensuussa vietettiin viikonloppuna 20-21. lokakuuta puolalaisen elokuvan päiviä. Väkeä kahvila Laiturin näytöksissä ei ollut kovin paljon, valitettavasti – ja siitäkin huolimatta, että katolinen ja köyhä Puola on kiistatta elokuvan suurvalta. Mainitaan nyt vaikka kolmikko: Wajda, Polanski, Kieslowski…
Ryszard Bugajskin ohjaama näytelmäelokuva SOKEUS (Blindness, 2016) käsittelee Puolan sodanjälkeistä lähihistoriaa – ja perustuu ilmeisiin tosiseikkoihin.
Pääosassa on naiskiduttaja, Julia Brystinger, jota esittää huikea puolalainen veteraaninäyttelijä Marina Mamona. Brystinger oli stalinistisen Puolan suojelupoliisin eversti, joka julman kidutustekniikan ansiosta sai poliittisten vankien keskuudessa lempinimen “Verinen kuu”. Sittemmin hän vaihtoi nimensä ja yritti häivyttää menneisyytensä.
Elokuvassa eletään 1960-luvun alkua. Brystinger saapuu näkövammaisten keskukseen, lähelle Varsovaa, jossa Puolan arkkipiispa, kardinaali Stefan Wyszyński vierailee. Tämän kuulusteluja vuosina 1953-1956 valvoi nimenomaan Brystinger. Kohtaamisten aikana kiduttaja nyt katuu, paljastaa hylkäävänsä kommunistisen ideologian ja pyytää anteeksi tekemiään rikoksia. Sovitus ei mene helpon kaavan mukaan, varsinkaan kun Brystinger yhä osittain uskottelee tehneensä vain velvollisuutensa. Piispan ja siis jumalan puoleen kääntyminen ja katuminen johtaa lopulta päähenkilön henkiseen romahdukseen, jonka Marina Mamona näyttelee ikimuistettavasti.
Öisinajattelija