On Aleksis Kiven päivä , 10.10. – ja liput liehuvat kautta Suomen. Sopiva aika miettiä romaanikirjallisuuden…tai minkä hyvänsä kirjan merkitystä nykyihmisen ja nuoren elämässä. Sopiva syksyinen (korona)aika hiljentyä lukemaan!
Milloin viimeksi luit kokonaisen romaanin? Entä tietokirjan? E-kirjan? Kuuntelit Ä- eli äänikirjan? Milloin viimeksi luit lapsillesi tai lastenlapsillesi? Milloin viimeksi keskustelit jonkun kanssa luetusta, kirjallisuudesta?
Romaanin lyhyt elämänkaari
Miltei mikä tahansa kirja elää nykyisin vain syksystä jouluun. Hyvä jos edes muutaman kuukauden ja Helsingin kirjamessujen jälkeiset viikot.
On käsittämätöntä, että esimerkiksi Suomen reunamailla, Helsingin ulkopuolella kirjoitettu teos jää pääsääntöisesti ilman arvostusta, arvostelua ja markkinointia. Innokkailla ja ammattitaitoisilla pienkustantajilla ei ole mainostamiseen varaa! Levikin hupenemisesta kärsivillä aluelehdillä ei ole varaa satsata kulttuurisivuihin.
Suomen Pravdaksikin aiheellisesti nimetty Helsingin Sanomat valkkaa itse, muutaman kulttuuritoimittajan mieltymysten mukaan, ne kirjat, joita yleensäkin arvostellaan lehdessä; pienlehdet lainailevat tai seuraavat kuuliaisesti unohtaen usein oman alueensa kirjailijat. Vain harva muualla Suomessa saati Lapissa tai rajaseudulla kirjoitettu laadukaskin uutuuskirja pääsee yli julkaisukynnyksen, päätyy käsitellyksi mediassa, läpäisee markkinointimuurin! Sanomiin on aivan turha esittää arvioitavaksi kirjoja tai esimerkiksi arvostelua tai kirjallisuuskritiikkiä ohi haukkoina valvovien (kateellisten?) kuukausipalkkaisten HS-toimittajien!
Tietokirjojen tyly kohtalo
Vielä pari kolme vuosikymmentä sitten lähes jokaisesta Suomen kodista löytyi kirjahylly. Se koristeltiin olohuoneessa usein vähintäänkin Raamatulla, Kalevalalla ja jonkin alan tietokirjoilla. Historiaa käsittelevät tietosanakirjat olivat suosittuja, koska niistä esimerkiksi koululaiset ja opiskelijat saattoivat nopeasti hakea faktoja ja lisätietoa esitelmiin, läksyihin ja kokeisiin. Myös tekniikkaa, rakentamista, ruuanlaittoa tai käsitöitä ja lääketiedettä käsitteleviä kirjasarjoja näki monessa kodissa.
Nykyisin internet ja Wikipedia ovat korvanneet kirjahyllyn täytteet. Esimerkiksi kookas tietokirjasarja ei kelpaa ilmaiseksi edes antikvariaattiin. Ammattitaitoinen (aikuinen) verkossa liikkuja onneksi tajuaa, että siellä tarjottu tieto ei ole läheskään aina faktaa, vaan asiat kannattaa tarkistaa useammasta lähteestä. Lapsi ja nuori on silti helposti houkuteltavissa niin pseudotiedon kuin valeuutistenkin käyttäjäksi. Netin paljon mainostettu helppous ja ylitsepursuava informaatiotulva on varsin usein pelkkää höttöä ja pinnallista hölynpölyä, puhuminen tieto- tai “informaatioyhteiskunnasta” ja naurettavasta “digiloikasta” lähinnä hymyilyttää!
Kirjan muotoon toimitettu tietoteos on usein faktojen kannalta paljon verkossa liikkuvaa “tietoa” luotettavampi ja kaiken lisäksi sen selaaminen helppoa, vähemmän rasittavaa niin aivoille kuin silmille. Itse muistan kaiholla aikoja, jolloin erilaiset, lähes tuhatsivuiset historian ja urheilun “Pikkujättiläiset” olivat koululaisille faktatiedon aitoja aarteita.
Pikkujättiläisten alkuhistoria
Ensimmäinen “Pikku Jättiläinen” näki päivänvalon WSOY:n kustantamana Suomessa 1924. Siitä otettiin vuoteen 1964 mennessä 19 painosta, yhteensä 300 000 kappaletta. Ensimmäisen painoksen esipuheessa todetaan: “Tämän teoksen tarkoituksena on johdattaa lukijoitaan ja käyttäjiään tietojen avaraan maailmaan ja esittää heille eri tieteiden ja käytännöllisen elämän alalta asioita, jotka antavat sysäyksen ja ovat johdatuksena jatkuvaan opiskeluun”. Ei hullumpi tavoite.
Lähimain tuhatsivuiset painokset keskittyivät yleiseen historiaan, maantieteeseen, valtioihin, uskontoihin ja sotiin, mutta myös tieteisiin, kulttuurielämään sekä talous- ja yhteiskuntakehitykseen. Pikkujättiläisiä voisi alkuvuosikymmeninä luonnehtia hyvin Eurooppa-keskeisiksi. Suomi ja oman maan historia ja merkkihenkilömme olivat itseoikeutetusti vahvasti esillä: juuri yksilöt tekivät historiaa. Eri painokset kuvasivat aatemaailmaamme ja olojamme aina kulloisenkin historiallisen tilanteen, sodan ja rauhan näkökulmasta. Kannattaa kuitenkin mainita, että jo 1980-luvun Pikkujättiläisissä oli esillä myös luonto ja ympäristönsuojelu.
Koululaisen Pikkujättiläinen 2020
Vijami Ovaskainen & Minna Ovaskainen. Suomen historia. Koululaisen Pikkujättiläinen. Readme 2020, 384 s.
(Arvostelu ja iso osa tätä blogia on julkaistu Karjalaisen kirja-arviona 10.10.2020)
Itärajan ilomantsilaiset tietokirjailijat Viljami ja Minna Ovaskainen eivät ole ensi kertaa lasten ja nuorten asialla. He ovat kirjoittaneet menneinä vuosina muun muassa lapsille luontokirjoja. Uusi teos Suomen historia. Koululaisen Pikkujättiläinen on selkeästi suunnattu nuorelle väelle, koululaisille. Se on hyvin toimitettu ja modernisti kuvitettu tietokirja.
Teos on alkupuolella pitkälle päivitetty versio aikaisemmista teoksista, alkaen kivikaudesta ja ulottuen aina 1940-luvulle saakka. Mieleen tulee Seppo Zetterbergin toimittama Suomen historian pikkujättiläinen vuodelta 1987. Viimeiset 70 vuotta tarjoavatkin sitten paljon uutta ja mielenkiintoisia aiheita: koululaisille tarkoitetut tekstit on kirjoitettu ytimekkään lyhyesti, mutta asiantuntemuksella. Tekijät ovat käyttäneet myös haastatteluja, laadukasta kuvitusta. Suomalaisten elämisen arki ja asuminen eri nyansseineen, ammatteineen, elinkeinoineen ja harrastuksineen tehdään eläväksi. Lasten asema, koulutus, urheilu, kännykät ja tietotekniikka tulevat käsitellyiksi historiallisen kehityksen valossa. Tekstien rinnalla kulkee myös eri aikakausina aina tietoisku saman ajan maailmantapahtumista.
Sodat ja merkkihenkilöt eivät tässä Pikkujättiläisessä dominoi kehitystä. Myös tietty viileä puolueettomuus näkyy: vuonna 1918 käytiin “sisällissotaa” ja viime vuosikymmenten yhteiskuntakehitys ja presidenttien pikamuotokuvat esitellään faktoja kunnioittaen. Teksti ulottuu reilusti 2000-luvulle ja aivan viime vuosiin saakka. Kulttuurielämä, politiikka ja diplomatian historia jäävät valitettavasti vähemmälle. Vaikka ihan viimeistä koronapandemiaa ei käsitellä, vuonna 1918 alkanut Espanjan tauti ja sen 27 000 suomalaisuhria saavat oman sivunsa.
Vuosiluvut ja faktat ovat kohdallaan ja siksi Koululaisen Pikkujättiläistä voi hyvin käyttää hakuteoksena – onhan painetun kirjan avaaminen ja selaaminen muutenkin usein paljon nopeampaa kuin epäluotettavan tiedon haku verkosta. Tutkimusten mukaan kirjan muotoon toimitettu tekstikin painuu mieleen tehokkaammin kuin lukeminen näytöltä tai ruudulta.
Öisinajattelija