On juhannus ja on Englannin EU-brexit jo eletty, mutta viis niistä. Ohimeneviä ilmiöitä, koska juhannus on joka vuosi ja brexit ennakoitavissa: imperiumit romahtavat aina. Ei tarvitse mennä kaikkia teitä pitkin muinaiseen Roomaan asti. Riittävät opetukset antoi Brittien muinainen merimaailmanvalta tai idän jättiläinen rajan takana, se Neurostoliitto. Mitä ne ovat nyt?
EUROstoliitto ei ole sen kummemmin ikuinen, brittien brexitistä voi alkaa uusi uljas tai vähemmän uljas maailma! Jotakin muuta kuin nykymeno, joka tapauksessa. Oletan…, no, ainakin toivon!
Lukeminen voi vaarantaa maailmankuvasi
Öisinajattelija pysähtyi laatukirjan ääreen vähän ennen juhannusta. Se oli menoa heti ensi sivuilta, melkein kuin ensi rakastuminen Kannuksen Eskolan soramontulla! Meni päivä, meni yö – kirjaa ei voinut jättää kesken paitsi parin EM-futismatsin verran…
Teksasilainen lantapaukkujen perillinen, lähes lukutaidottomien maajussien poika, John Williams (1922-1994) julkaisi vuonna 1965 pitkälle omaelämäkerrallisen romaanin STONER (suom. 2015). Silloin hän oli repinyt itsensä irti hylätystä periferiasta ja teki työtä suosittuna kirjallisuuden opettajana, yliopistoprofessorina, ja luovan kirjoittamisen uranuurtajana.
STONERIA kehuttiin, mutta se ei saanut paljonkaan huomiota ilmestyessään 1965, mutta kylläkin 40-50 vuotta myöhemmin. NEW YORK TIMES kirjoitti siitä 2006 mm: ”Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut”
Totta, tässä on aito amerikkalainen ala-ja yläluokkaa ja uraputkea valottava romaani ja dostojevskiläinen ihmiskuvaus vailla vertaa. Se yhdistää todellisen ”amerikkalaisen unelman”, sosiaalisen katkeranmakean nousun, huikeaan realismiin ja ainutlaatuiseen erittelyyn ihmissuhteiden ja erityisesti yliopistoelämän outoihin kuvioihin. STONER on vielä paljon muutakin. Tarina vie ujon, kokemattoman ja rehellisen maaseudun nuorukaisen sellaiseen perhehelvettiin, sellaisiin akateemisiin juonitteluihin ja valheisiin perustuvan ihmiselämän ja tunnemaailman koitoksiin, että oksat pois! Sieltä selviytyy vain joko sopeutumalla, syrjäytymällä tai rakastamalla itseään, kutsumustaan.
STONER jättää jäljen.
Heräsin aamuyöstä STONERIN luettuani, päähenkilö jäi näköjään tyynyn alle.
Jäin miettimään oliko tämä niin monessa (epä)onnistunut sitkeän lahjakas ensi polven intelligentti ja yliopistomies WILLIAM STONER varhaista kuolemaa tehdessään sittenkään onnellinen? Ja onko onni oikeassa elämässä sittenkään kaikkein tärkeintä? Vai onko onni siinä, että uteliasta ihmismieltä kiinnostaa onnen tavoittelua ja ihmisten hyväksyntää enemmän kutsumus, poisliihottava täyttymätön rakkaus, rehellisyys itselle? Onko yksinkertaisuuten kaikkein pisin tie?
(Sitä kyseli muuten myös muuan Andrei Tarkovski)
STONERISSA tavallisen epätavallinen elämäntarina on kerrottu niin monivivahteisesti ja sielua avattu yksityiskohtaisesti, että se nousee yleistykseksi kansakunnan kehityshistoriasta ja siitä todellisesta amerikkalaisesta unelmasta, joka ei oikeasti toteudu ja tee ihmistä onnelliseksi, kokonaiseksi tai ”rikkaaksi” muuten kuin keinotekoisilla rahamarkkinoilla. Sinne STONER ei edes katsele, hän on lahjomaton idealisti, opettaja, tutkija.
Kaiken kukkuraksi STONER ottaa vahvasti kantaa sivistyksen, kirjallisuuden, lukemisen ja tutkimuksen siunauksellisuuden puolesta. Kaiken paskamaisen markkina-brexit-eurostoliittokaman keskellä jaksaa olla nytkin, 2016, ihminen ja rakastaa kun on kirjallisuutta, joka pysähdyttää.
Öisinajattelija
ks. Antti Majanderin / HS arvio STONERISTA , 2015
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1424930677933