Pohjois-Karjalassa toimii suosittu, uudenlainen kohtuuteen pyrkivä kansalaisliike. Sen tavoitteena on ihmisen sydämen sykkeeseen ja rauhalliseen rytmiin soveltuva hillitty elämäntapa. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vastuu ympäristöstä ovat vaatimuksissa myös etualalla. Kohtuus tarkoittaa lisäksi oikeutta ihmisarvoiseen toimeentuloon, perusturvaan ja luopumista kohtuuttomuudesta kulutuksessa, työnteossa, uraputken oravanpyörässä – kaikilla elämänalueilla.

Keskiviikkona 6.4. 2011 Joensuun Wanhassa Manalassa eli Jokelassa  tapahtui kummia. Kansankapakkaan tulvi väkeä tuvan täydeltä, viitisenkymmentä ja rapiat päälle. Oli Kohtuusklubin vaalipaneelin aika. Paneeli, jota veti liikkeen aktivisti ja puuhanainen Pauliina Kainulainen, oli turhan pitkitetty, mutta silti monin tavoin antoisa. Ainakin pystyi havaitsemaan vasemman laidan ja vihreiden ehdokkaiden – Risto Ikonen (vihr), Armi Rautavuori (sdp), Ari Sulopuisto (skp) ja Tuomo Tormulainen (vas) – asiantuntemuksen monin tavoin ja monilta aloilta.

Samassa tilaisuudessa päivänvalon näki myös vaalitiimellyksessä syntynyt Kohtuusmanifesti, jota on viilailtu useampia viikkoja. Se onkin poikkeuksellinen ”asiakirja”, jossa on ”aineksia vastuulliseen hallitusohjelmaan” ja jolla on hieno motto:

”Jos yhteiskunta painiskelee vain sellaisten ongelmien parissa, jotka voidaan ratkaista yhden vaalikauden aikana, todella tärkeät kysymykset jäävät käsittelemättä.”

Manifestin uudet ihmisoikeudet

Kohtuusmanifesti alkaa uudenlaisten ihmisoikeuksien julistuksella. Kansalaisilla pitää olla:

– oikeus hiljaisuuteen
– oikeus hitauteen eli asioiden tekemiseen luonnollisessa rytmissä
– oikeus kävellä kadulla ilman mainoksia ja ”lööppisaastetta”
– oikeus pimeyteen ja tähtitaivaaseenoikeus puhtaisiin elintarvikkeisiin ja lähiruokaan
– oikeus elämään ilman altistusta kemikaaleille
– oikeus hyvään ympäristöön ja tietoisuuteen että eläimille ei aiheuteta kärsimystä
– oikeus monimuotoiseen metsään ja erilaisiin tapoihin hoitaa sitä
– oikeus hyvin toimivaan joukkoliikenteeseenoikeus kohtuulliseen työaikaan
– oikeus turvalliseen elämään ilman kohtuuttomia tuloeroja
– oikeus turvattuun toimeentuloon ilman nöyryyttäviä kannusteloukkuja eli oikeus kansalaispalkkaan
– oikeus maailmaan ilman uraanin louhintaa ja ydinvoimaa jätteineen ja turvallisuusriskeinee
– oikeus rauhaan

Jatkossa Kohtuusmanifesti sisältää tilanneanalyysin ”henkisestä tilastamme” ja myös toimenpide-ehdotuksia. Talousosiossa puhutaan ”kasvun pakosta vapautumisesta”. Muutenkin manifestin perusteluissa syvennetään em. ”uusia ihmisoikeuksia” (Öisinajattelijan tässä käyttämä termi).
Katsokaapa lisätietoja ja muuta manifesti-sisältöä:

www.kohtuusvaarassa.com

Joensuun virallinen Öisinajattelija