Aika monet kuntavaaliehdokkaat ja eri puolueet ovat puhuneet ympäri Suomea ja erityisesti Pohjois-Karjalassa vaalikampanjassaan ”elinvoimasta”. Siis taloudesta ja sen merkityksestä syrjäseuduilla.
Vähän ihmettelen. Jostakin kumman syystä termillä ”elinvoima”tarkoitetaan vain taloudellista toimeliaisuutta ja pk-yritystoiminnan tukemista. Vasemmistollakaan ei näytä olevan muuta sanottavaa.
Sote puhuttaa, tottakai, ja aiheellisesti. Mutta pitää ehkä muistaa ja muistuttaa myös niistä kuntien tehtävistä, jotka jäävät jäljelle kun maakuntahallinnoille parin vuoden kuluttua sälytetään erilaisia sote-tehtäviä. Kunnille jäävät edelleen esim kulttuuri, koulutus ja sivistyssektori. Enpä ole kuullut juuri kenenkään , edes vasemmistolaisen, mainitsevan kulttuurielämää ”elinvoiman” yhteydessä (?)
Elinvoimaa kulttuurista!
Onneksi sentään koulutuksen leikkaukset tuomitaan kautta linjan. Käytäntö näyttää, moniko valtuutettu sitten käytännössä toimii siten miten tuli luvattua? Seuratkaapa tilannetta vaalien jälkeenkin!
Kulttuurielämän kukoistus ja monipuolisuus ovat myös niitä tekijöitä, jotka luovat ja tuovat elinvoimaa kuntiin. Tarkoitan nyt esimerkiksi kirjastolaitosta, pieniä(kin) sivukirjastoja ja lukusaleja, siis lukemisen ja kirjallisuuden roolia ihmiselämässä.
Ja kysynpä vain, kuinka moni ehdokas on puhunut kirjastonsa, (kylä)teatterinsa, pienten museoiden, musiikkielämän, elokuvan, taiteen tai vapaan kansalaistoiminnan harrastusten ja tilojen puolesta ja tarpeesta. Kyse on tässäkin elinvoimasta omassa kunnassa.
Kun myös kulttuurielämä on pirstaloitunut eri hankkeisiin ja projekteihin, on tärkeää, että ymmärretään, kuinka tärkeää on tukea kulttuurihankkeita. Pienikin projekti luo aktiivisuutta ja voi pelastaa nuoren siltä, että yhteiskunta heittää hänet raa´asti syrjään ”vain muutaman dollarin tähden”. Siksipä kehotan äänestämään niitä ehdokkaita, joilla on sanottavaa kulttuurinkin kysymyksistä!
PS. Lainaanlopuksi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaa (Jyrki Vainonen / Kirjailija 1 / 2017):
”Maastamme on tullut yhteiskunta, jossa tiedetään kaiken hinta, muttei minkään arvoa…
Syntyy illuusio siitä, että, että taiteen merkitystä voidaan tyhjentävästi mitata numeroin ja luvuin”.
Öisinajattelija