Arabimaissa kuohuu. Liike on yhtä hurjaa, kasvavaa ja kumuloituvaa kuin II maailmansodan jälkeen kun viimeiset siirtomaat itsenäistyivät. Euroopan oli tuolloin hetkeksi väistyttävä Afrikasta ja arabimaista, mutta hyvin pian entiset siirtomaaherrat – ja erityisesti nyt USA – keksivät uusia keinoja päästäkseen raaka-aineiden, arabimaissa ensi sijassa öljyn, lähteille.
Islamintutkija, tohtori Susanne Dahlgrenin sanoin:
”Arabimaita piinasi pitkään Kylmän sodan ajalta periytynyt ajattelu, jonka mukaan demokratia on toisarvoinen asia kunhan halpa öljy virtaa, islamistit saadaan pidettyä pois vallasta ja Israelin turvallisuusedut voidaan taata. Itsevaltaisten johtajien kanssa asiointi öljy- ja asekaupoissa on joka tapauksessa sujuvampaa kuin vapailla vaaleilla vaihtuvien kansan edustajien luotettavuuden jännittäminen: siivu johtajan, tämän sukulaisten ja luottomiesten taskuun takaa ongelmattomat välit”.
Painekattila-teoria by Öisinajattelija
Vaikka monia Afrikan maita on pidetty yksinvaltiaiden, klaanien tai sotilasdiktaattorien johtamina epädemokratioina, lännessä ja ex-Neuvostoliitossa niihin suhtauduttiin kaksijakoisesti. Molemmat blokit ja supervallat (USA-NL) ajoivat omia etujaan ja veljeilivät hirmuvaltiaiden kanssa aina kun se oli niille edullista. Tämä selittää niin etiopialaisen kuin libyalaisen ”sosialismin” suosimisen esimerkiksi Kremlissä. Myös arabimaissa opittiin perseennuolenta ja sopiva sanahelinä ”ystävien” suuntaan: oli kysymys sitten ”demokratian ja kansalaisyhteiskunnan” tai ”arabisosialismin” rakentamisesta. Kauppa kävi, öljy virtasi ja tuontiaseilla oli hyvä menekki pikku paikallissodissa. Kalashnikov-kivääristä tuli jopa vallankumouksen symboli.
Se mikä järjestelmä tosiasiassa rakennettiin, oli arabimaissakin kansanvallan näkökulmasta jälki-imperialistinen painekattila, jonka kannen muodostivat vallassaoleva kapea poliittinen & taloudellinen eliitti ja jonka pysyvyyden tae oli sotilasvoima, muodossa tai toisessa. Myös ulkomaisessa ”avussa”, mikä pitää aina muistaa…
Eliitin on täytynyt olla suht kapea ”kattilankansi”, joka on vuosikymmenien saatossa käynyt yhä vallanhimoisemmaksi, itsevarmemmaksi ja hullummaksi kansankeiton hämmentäjäksi. Kattilaan ei enää muistettu katsoa! Ja siellä alkoi olla painetta. Niin, jos siis ajatellaan, että Egyptikin olisi ollut pääsääntöisesti hyvinvoiva kansakunta, ja kattilassa tasaisesti kiehuvaa keittoa lähes kaikille, ei Hosni Mubarakin esikunnan lento kaukomaille olisi voinut olla noin nopeaa. Ei millään.
Jopa eversti Muammar Gaddafilta meni näkökyky, vaikka tämä vaatimaton beduiini kierteli niin ahkerasti propagoimassa telttoineen vihreätä vallankumoustaan. En epäile hetkeäkään Gaddafin vilpittömyyttä uudistaa Libyaa kun hän veljeili kansanjoukoissa vielä sotilaspuvussaan kaapattuaan vallan 1969. Ehkäpä hän oli aito narodnikki, vallankumousromantikko? No, ainakin itseensä uskjova fanaatikko. Mutta pian oma pyhä perhe, läheisimmät klaanit ja suku olivat rakkaampia – ja Sveitsin pankkitilit kansankukkaroa keskeisemmällä sijalla ajattelussa. Aivan luonnollinen vallananastajan kehityskulku, sillä valta turmelee aina, absoluutinen valta absoluuttisesti. Miksiköhän vallankumous syö niin julmasti lapsensa, joskus tekijänsäkin?
Kun kansa saa vallan, kuka sen silloin saa?…
… kyseli muutama vuosikymmen sitten Paavo Haavikko. Kysymys on relevantti. Kenelle valta tulee luiskahtamaan / keskittymään tulevina vuosina arabimaissa. Saako kansa oikeasti valita ja äänestää? Äänestääkö kansa valtaan ansaitsemansa vallanpitäjät? Äänestääkö kansa oikein? Osaako se äänestää?
Äänestämmekö me Suomessa valtaan 17.4. 2011 juuri meille sopivimmat ja juuri meitä / kansaa eniten edustavat ja meitä äänestäjiä eniten muistuttavat vallanpitäjät. Kun kansa saa vallan ja sen edustajat valtakirjan, kuka sen vallan oikeasti saa? Onko Suomen eduskunta tänä päivänä todellinen läpileikkaus Suomen kansasta? Tuleeko uusi eduskunta sellainen olemaan?
Ja toinen relevantti kysymys, joka koskee tänä päivänä koko globaalia murroksessa olevaa pikku palloamme: pyhittääkö päämäärä keinot? Saako kansanvaltaa harrastaa jalon päämäärän puolesta väkivaltaisin menetelmin, tappamalla ja sotimalla. Ei, ei saa. Ei ole moraalisesti, raamatullisesti eikä inhimillisesti oikein teloittaa ”kansanvihollisia” , ampua mielenosoittajia kadulle, räjäyttää lentokoneita ilmassa, itsensä ja kanssamatkustajia metrossa. SE ei ole oikein. Ei minkään ideologian eikä kansanvallan nimissä.
Ja yhtä hyvä kysymys on sekin, miksi rikkaat länsimaat yhä antavat ihmisveljensä ja siskonsa nääntyä nälkään, janoon ja kurjuuteen niin monella kolkalla maapalloa? Häikäilemättä lähimmäisiään riistäen. Olisiko vallassa väärät ihmiset? Systeemi? Entä jos ja kun kansa saa vallan, kuka sen silloin saa?
Joensuun virallinen Öisinajattelija