Näin pääsiäisviikolla, Pitkäperjantain lähestyessä sopinee jatkaa kirjoituksia kuolemasta Lieksassa.
Viime blogissani ”Kuolema Lieksassa” arvelin, että Viikatemies vei kadulta makaamasta löytyneen miehen. Osuin paikalle itsekin ensimmäisten joukossa, sattumalta, osaamatta tehdä mitään muuta kuin hälyttää apua, jota oli jo hälytettykin. Hätäkeskukseen oli soitettu useammasta puhelimesta. Uutisten mukaan uhri oli ambulanssin saapuessa jo kuollut…
Kuollut kadulla kuohuttaa…
Ihmiset kuolevat pääsääntöisesti nykyisin laitoksissa, harvemmin kotonaan. Jotkut traagisesti, onnettomuuksissa tai oman käden kautta. MUTTA: kuolema on aika tarkkaan siivottu sivuun normaalista elämästä. Kovin moni ole kuollutta koskaan nähnytkään, saati viettänyt hyvästijättöjä kuolevan vuoteen äärellä.
Paradoksi sinänsä. Elämän alkupää, syntymä, saatetaan valokuvata tai videoida ja veristä napanuorassa kiinni olevaa omituista myttyä esitellään kuin huumassa sukulaisille ja puolitutuillekin. Matka syntymästä kuolemaan ei ole historiallisella aikajanalla pitkä, mutta sivilisaation ”kehittyessä” kuolemasta on tehty yhä enemmän piilotettu tapahtuma. Outoa kehitystä, jos saan sanoa. Ainahan näin ei ole ollut. Ei edes Suomessa – meilläkin ruumiinvalvojaisia on vietetty jopa uskonnosta riippumatta ja kuolemaa tekevä on usein saanut hyvästelijät ympärilleen. Viimeiset sanat ja toiveet on tarkkaan kuunneltu. Joskus toteutettukin.
Nykyisin kuolema yllättää yhä useammin yksinäisen ja avuttoman vuoteeseen sidotun vanhuksen, jolle viimeinen kosketus on sisar hellän valkoisen vaipanvaihto. Jos hän sattuu olemaan varakas, sukulaiset kyllä kokoontuvat pika pikaa yhteen, nimitttäin riitelemään testamentista tai muuten vain omaisuuden jaosta. Jos vainaja vilkuilee tilannetta pilvien päältä, tuonpuoleisesta, häntä saattaapi pikkasen jopa hymyilyttää…
Keltainen lehdistö ja sosiaalinen media korppikotkina
Kuulin että Lieksan kuolema kadulla kiihotti ”etelän” sosiaalista mediaa, ”somea”. Keltaisen lehdistön verkkosivuilla käytiin kuulemma vilkasta keskustelua aiheesta. Niinpä, harvemmin meillä ruumiita kaduilla pyörii. Ei ainakaan kasoittain kuten vaikkapa Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja joissakin Afrikan maissa.
Eräs Lieksa-keskustelujen juonne oli kaikista helpoin. ”Some” kysyi tuohtuneena miksi uhri jäi heitteille/pitkäksi aikaa kadulle? Miksi ambulanssin tulo paikalle kesti niin pitkään?
Faktatietojen mukaan Lieksan palolaitoksen ”ensivasteyksikkö” saapui paikalle noin 15 minuutissa ja vapaavuorosta hälytetty henkilöstö & ambulanssi noin 25 minuutissa. Se oli tässä tapauksessa ja Lieksan mittakaavassa nopeaa toimintaa, koska sattumoisin kaksi ambulanssiyksikköä oli tapahtumahetkellä muissa tehtävissä: toinen paluumatkalla sadan kilometrin päästä Joensuun keskussairaalasta (henkilökuljetus) – toinen juuri hälytettynä ja elvytystehtävissä lieksalaisasunnossa. Niinpä Lieksan hätäkeskus toimi aivan oikein hälyttäessään paikalle vapaavuorossa olevaa henkilöstöä.
Lieksan uhria ei olisi voitu pelastaa edes nopeammalla toiminnalla, mutta voi nostaa hattua sille, että maassa makaavan ohi ei pikkukaupungissa kuljettu. Moni soitti hätäkeskukseen, jäi uhrin luokse. Myös ensiapua annettiin osaavasti. Tottakai siinä ihmeteltiin ambulanssin viipymistä, mutta tällä kertaa kysymys oli pelkistä yhteensattumista. Lieksalaisille kaikki kiitos ripeästä toiminnasta. Uhrin omaisille vilpitön osanottoni. Ainakin ulkonäöltä Viikatemiehen viemä mieshenkilö oli tällä kertaa monelle kaupunkilaiselle katukuvasta tuttu.
Öisinajattelija