Lauantai, 23.3. 2013.
Sain aamupäivällä Nurmes-raporttini valmiiksi. Se liittyi dosentti Vesa Puurosen johtamaan , Itä-Suomen yliopiston Myplace-tutkimushankkeeseen. Lieksassa ja Nurmeksessa tehtiin16-25-vuotiaiden nuorten kaavakehaastatteluja yhteensä lähimain 500. Muutama kymmenen teemahaastattelua päälle.
Omahyväisesti voisin todeta: tiedän mitä Lieksan ja Nurmeksen nuoret ajattelevat, aavistelen heidän arvomaailmansa vuodenvaihteessa 2012-13.Jaa noh, liikaa sanottu, edes kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen yhdistäminen ei aina kerro koko totuutta, on vain osviitta jostakin… Ja jos jotakin nuorista tiedän, niin lieksalaisista, en nurmeslaisista.
Viinakaupassa
Sain siis aamupäivällä Nurmes-raporttini kuitenkin valmiiksi. Käväisin viinakaupassa. Päätin nauttia viinipullon tai pari – kun ”joku onneton” oli tyhjentänyt oman kotiviinivarastoni: kuka perskules siellä kaapilla aina käy kun nukun? Minne ne pullot tyhjenevät?
Lieksan viinakauppa on ovelasti siirretty Valintatalosta Citymarketin suojiin. Näin kaikki keskittyy. Periaatteessa en asioi Citymarketissa, mutta minkäs teet, juomapuolen osalta…
Citymarketin Pielisentien penkillä istuu ulkonäöltä hyvin tuntemani eläkeläinen. Hänellä on mahtava pottunokka ja kohtalainen maha. Pyörä on parkkeerattu siihen penkin viereen.
Kuolema kadulla
Käyn myymälässä (mutta en myy käymälässä). Tulen ulos, on kulunut tuskin 5 minuuttia. Penkillä istunut pottunokka, marketin kasseineen, makaa maassa pyöränsä vieressä. Juoksen luokse. Hän on ihan sininen , makaa jalkakäytävällä selällään, ja silmäterä vielä vähän väpäjää. Viikatemies on tainnut tulla, ajattelen, mutta kysyn typerästi: ”Onko joku hätä?”
Varmasti on, mies ei vastaa, enkä osaa kuin huitoa käsilläni ohikulkevaa, jolla on puhelin. Ambulanssi soitetaan varmasti alle 5 minuutissa, mutta eihän se Lieksassa tule alta aikayksikön. Marketista paikalle ryntää joku myyjä, sitten mieshenkilö joka ryhtyy tositoimiin:
sydänhierontaa, tekohengitystä. Se jatkuu ja jatkuu… ja itse arvioin etten enää näe tätä pottunokkaa Lieksan kylämaisemissa, istumassa penkillä.
Samalla kaduttaa: miksi en koskaan vaihtanut miehen kanssa yhtään sanaa. Aivan varmasti tunsin/tiesin alitajuisesti tämän eläkeläismiehen yksinäisyyden ja halun jutella ohikulkijoiden ja ”alan miesten” kanssa. Poistun paikalta viinipulloineni enkä tätä kirjoittaessani vielä tiedä onko Viikatemies oikeasti käynyt vai onko osaava sydänhieroja pelastanut ihmishengen…
Kun juon ensimmäistä viinilasillistani, minua itkettää…
Öisinajattelija