Vappuinen tervehdys Lieksasta. Susirajan kaupunki on vappuna 2016 Suomen lämpimintä seutua.
Oli ilo marssia auringossa ja myös hiljentyä vakaumuksensa psta kaatuneiden haudalla: Lieksassa tapettiin toista tusinaa pasifistia vuonna 1918 – vain syystä, että he eivät lähteneet valkoisten joukkoihin murhaamaan punaisia. Muisto elää Lieksan omalla ”Golgatalla”, missä uusi kaupunginjohtaja piti sykähdyttävän puheen. Kuulijoita oli ehkä 30-40, saman verran marssijoita. Tori oli onneksi tupaten täynnä ja vasemmistoa juhlassa edusti tyylikkäästi JNS-yliopistomies Antero Puhakka.
Lapsi ei liiku eikä marssi
Mutta mutta…, lapsi ei nykyisin liiku eikä marssi; lastenvaunuja ja nuoria perheitä ei itäisen Suomen kulkueissakaan enää nähdä. Mutta eipä nähdä leikkiviä lapsia takapihoilla eikä puistoissakaan.
Kuuntelin keskipäivän uutiset, veret seisauttavat – siinä’ mielessä, että lastensuojelu & Suomen SSS-hallituskin ovat kovasti huolissaan lasten liikkumisesta. Siis liikkumattomuudesta. Sietää ollakin, vaikka hallituksella pitäisi kaiketi olla vähän tärkeämpiäkin huolenaiheita(?).
Niin, tutkimusten mukaan alle kouluikäiset eivät liiku juuri ollenkaan ja seuraukset näkyvät erilaisina sairauksina alle kymmenvuotiaissa. On aikoihin eletty, sanon minä, mutta vastuu kuuluu myös meille, isille ja äideille.
Kuka pakottaa sinut kuskaamaan lapsesi kouluun tai ”liikunnallisiin” harrastuksiin autolla? Miksi lapsesi istuu iltakaudet tietokoneen ääressä, missä vain sormi ja silmä liikkuvat? Miksi ostat lapsellesi ”älyttömiä” puhelimia ja pelejä sadoilla euroilla ja valitat rahapulaa? Minkä takia yhteiskunnan varoja tuhlataan 5 km koti-koulukuljetuksiin? Miksi koulussa vähennetään liikuntatunteja vuosi vuodelt? Miksi tuputat roskaruokaa ja pitsaa lapsellesi ja tilaat sen vielä kotikuljetuksina?
Ennen oli ennen
Ennen oli kaikki paremmin, kuten me eläkeläiset hyvin tiedämme, ja nauramme itsekin nostalgialle. Mutta: liikkumisen suhteen asiat olivat todella toisin – ja lasten lihaskuntoa ei tarvinnut tarkkailla lastensuojeluviranomaisten toimesta. Muutakin puuhaa sillä saralla toki oli.
Muistan Huhtalan pihapiirin kotikylässämme. Muistan jokirannan uimareissut, vene- ja kanoottiretket, hiihtoladut, heinälatojen tunnelit, kaatumiseni hyppyrimäen alamäessä, verisen nenäni, rohtuneet polvet, salaperäisen ”Laakson” kiipeilypuut ja majat. Muistan pekat, pertit, hannut, helenat, eevat ja tuijat. Muistan pitkän päivän kestäneet leikit, kymmenen tikkua laudalla, muistan 5 km koulumatkan, joka hiihdettiin, käveltiin tai pyöräiltiin päivittäin eestaas, muistan yli yön kestäneet ravustukset, kulotukset, hankikelien kelkkailut ja yöpymiset metsäretkillä, muistan miltä ruisleipä maistui illalla kun ei päivän aikana ollut hurjilta leikeiltä aikaa käydä kotona syömässä… Niin, sen minä muistan ja paljon muutakin…
Ennen oli ennen.
Öisinajattelija