Erilaisilla kansalais- tai sosiaalisen median keskustelulistoilla ja tietenkin myös vallan takakammareissa ja pornopäivä…, anteeksi iltapäivälehdissä on aprikoitu maailmaa kiertävän sovittelijan, Pekka Haaviston mahdollisuuksia tulevissa presidentinvaaleissa. Vielä ei ole kukaan ampunut häntä alas epäreilusti nurkan takaa eli ”poikkeavan” seksuaalisuutensa ja miesystävänsä voimalla. Siinä mielessä elämme hieman suvaitsevammassa Suomessa kuin pari kolmekymmentä vuotta sitten. Homofobia ei tule olemaan ainakaan julkisuuteen tuotu ase Haaviston haavoittamiseksi, mutta tottakai sitäkin keinoa tavalla tai toisella käytetään jos hän pressaksi tosissaan aikoo.
Hymypoika?
Haavistoon kriittisesti suhtautuvat pitävät häntä pelkkänä joutavana hymypoikana, kakkos-ahtisaarena ja kaikkia mielistelevänä uraohjuksena, joka ei tosiasiassa hallitse diplomatiankaan kenttää kuin nimeksi. Myös hänen oppineisuutensa, vaatimaton oppiarvonsa herättää närää, kun presidentteinä ja ehdokkaina on ollut kosolti tohtorismiehiä ja naisia.
Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio suitsuttaa Haavistoa uusimmassa Apu-ledessä ( ”Haavistosta uusi Ahtisaari” , Apu 21 / 2010). Raution mukaan ”…vasemmisto tekisi kerrankin historiaa, kun se hylkäisi ahtaat puolue-etunsa ja asettuisi yksissä tuumin Haaviston taakse”. Rautio pitää Haavistoa miltei suomalaisten ”sosiaalisena omatuntona” ja näkee pahimpana esteenä presidenttiydelle sen, että tämä tunnetaan paremmin maailmalla kuin Suomessa. Myös diplomaattikykyjen arvostus on suurempaa rajojen ulkopuolella.
Voisi hyvällä syyllä olettaa, että mikäli vasemmisto loppupeleissä ryhmittyisi vihreän presidenttiehdokkaan taakse, se lisäisi myös uudenlaisen punavihreän kansanrintaman mahdollisuuksia muussakin politiikanteossa. Toisaalta, kun presidentin valtaoikeuksiin kuuluu korostetusti ulkopolitiikka, pitäisi ainakin tietää nykyistä selkeämmin Haaviston näkemys Natosta.
Seitsemännessä taivaassa
Pekka Haavisto oli Maarit Tastulan vieraana menneellä viikolla Seitsemäs taivas-ohjelmassa. Siinä vaikutelma hänestä oli suht sympaattinen. Haavisto on sujuva puhuja, vaatimaton oman tiensä kulkija, kyläpäällikköjen koteihin tai telttaan uskaltautuva neuvottelija. Haavisto kertoi mielenkiintoisia detaljeja Afrikka-sovitteluistaan, yhteisöllisyydestä, aika-käsityksestä jne, kuten myös ystävänsä itsemurhasta.
Arvojohtajaksi nousevalta tulevalta presidentiltä vaaditaan silti kannanottoja myös sosiaalipolitiikasta, työttömyyden hoidosta ja vaikka kansalaispalkasta. Kuten myös selkeämpi näkemys paitsi Natosta myös Venäjä-suhteista. Tämän hetken mahdollisista ehdokkaista Haavisto onkin paras Venäjä-tuntija, silti. Ihmisoikeuksien ajajana ja konfliktitilanteissa toimijana on hankala löytää häntä osaavampaa kandidaattia.
Orilammella
Olen tavannut Pekka Haaviston vain ohimennen – ja vaihtanut joskus mietteitä sähköpostilla, mm. Venäjän kulttuurielämästä ja intelligentsijan asemasta siellä. Haavisto oli opiskelijan roolissa mukana kymmenkunta vuotta sitten Aleksanteri-instituutin kesäkoulussa Orilammella. Olin siellä itse luennoimassa, muistaakseni Tapani Kaakkuriniemen kutsusta.
Haavisto valmisteli tuolloin graduaan, mutta se taitaa olla yhä kesken? Ehkä hitaasti hyvää tulee –olisi mukava uskoa niin omasta kokemuksesta: Öisinajattelijan väitöskirja on myös yhä ”vaiheessa”, aihekin unohtunut.
Mutta lopuksi kysymys kaikille:
Jos presidentinvaalien loppupeleissä olisi teoreettisesti valittava esimerkiksi Niinistön, Kataisen, Lipposen, Urpilaisen ja Haaviston välillä – KETÄ SINÄ ÄÄNESTÄISIT? Viimeiseen kaksikkoon esimerkiksi Pavo Arhinmäellä ei taida olla minkään valtakunnan asiaa, vaikka pätevä kandidaatti olisikin….
Joensuun virallinen Öisinajattelija