Vaikka vuoden suurin kerskakulutusjuhla ja alennusmyynnitkin alkavat olla takanapäin, palaan markkinatalouden & mainonnan maagiseen maailmaan. Tuhlataanhan mainoksiin vuosittain satoja miljardeja. Dollareita, euroja, jenejä ja ruplia. Niillä rahoilla nälkä lähtisi hetkessä koko globaalilta pallolta, jos ne riisiksi, rusinaksi ja ruisleiväksi vaihtaisi…
Vähän yli parikymmentä vuotta sitten ruplia kului mainontaan paljon vähemmän. Muistan tarunhohtoisen 1970-luvun Pietarin ja Nevskin valtakadun. Muistan että ainoat mainosvalot vilkkuivat GD:n eli Gostinnyi Dvor -nimisen tavaratalon katolla.
Joskus maaliskuussa siellä luki: UUSI TAVARAVALIKOIMA KEVÄÄKSI JA KESÄKSI!
Sitten syyskuussa teksti vaihtui: UUSI TAVARAVALIKOIMA SYKSYKSI JA TALVEKSI!
Kyllä me suomalaisopiskelijat jaksoimme naureskella harvoille ja alkeellisille neukkumainoksille, niin Nevskillä kuin televisiossakin. Nyt on jotenkin ikävä tuota ankean harmaata ja silti loisteliasta Pietaria. Ainakin ajoittain. TEKISI MIELI AIKAMATKALLE.
I Have A Dream …
Minulla on unelma, että jossakin olisi mainoksista vapaa elintila ja niille immuuni TIEDOSTAVA ihminen. Moni – kuten minäkin – kuvittelee ettei mainos vaikuta, mutta ei tarvitse kuin avata kylppärin ovi ja miettiä miksi minulla on juuri tämän merkkisiä hygienia- ja kauheuden tai silikonikauneudenhoitovälineitä.
On erilaista mainontaa, tottakai. Tiedottavaa, informatiivista. Houkuttelevaa, tarpeita luovaa. Läpeensä kaupallista indoktrinaatiota. Löytyy komeita ja oivaltavia mainostekstejä ja filmejä. Miksipä ei – onhan mainonnan palveluksessa lahjakkaita ihmissielun insinöörejä ja teräviä putkiaivoja. Heille maksetaan hyvin. Silti suurin osa mainoksista on pelkkää roskaa, suoraa petkutusta tai valehtelua päin naamaa. Tarkoitushan on saada vauhtia myyntiin ja öljyä kvartaali- markkinatalouden rattaisiin. Pitää luoda uusia tarpeita ja lietsoa myös naapurikateutta, valtioidenkin välillä.
Kodinkoneet, kännykät ja tietsikat
Monilla meistä ikäihmisistä on vaikutelma, että ennen muinoin, 1960-70-lvuilla kodinkoneet kuten televisiot ja pyykkikoneet kestivät kevyesti vuosikymmenen (?). Jos laite meni rikki, se korjattiin ja halvalla. Enää ei näin ole. Takuulappu annetaan pääsääntöisesti vuodeksi, rikkimennyt pölynimuri joutaa roskikseen.
Varsinaista kulutusjuhlaa eletään kännyköiden ja tietsikoiden markkinoilla. Standardit muuttuvat muutamassa vuodessa, varaosia ei löydy – ja laitteiden jätevuoret ovat kohta etelänavan kokoisia.
Onko mitään järkeä vaihtaa kännykkää vuosittain? Eikö yliopistoissa, valtionlaitoksissa ja isoissa firmoissa voisi mitenkään säästää tietokoneiden hankintakuluissa? Onko kannettava ihan pakko vaihtaa 2-3 vuoden välein – ja kuskata jätevuoret laivoilla ties minne Nigeriaan? Kun Venäjäkään ei enää kaikkea romua vastaanota? Miksi lisälaitteet ja varaosat ovat niin tiukalla ja yhteensopimattomia uusien ja vanhojen koneiden välillä?
Eikö voisi harkita haittaveroja tuhlareille – ja hyvitysbonuksia säästäjille? Sama periaate kaikessa energiankulutuksessakin? Miksi firmat saavat vähentää mainoskulunsa verotuksessa? Miksi ihmeessä?
En näe mitään muuta syytä mainostuhlailuun kuin sen, että ”MARKKINAT REAGOIVAT” ihmiskunnan alati kasvaviin tarpeisiin. Ne ovat inhimillisen herkkiä, ne ovat ikään kuin tuntosarvi- olentoja, jotka tietävät ja ennakoivat tarpeemme paremmin kuin me. Siinä indoktrinaatiossa tavaramarkkinoiden avuksi rientää myös aina niiden vikkelä pikkuveli – MAINOSMARKKINAT!
Elokuva markkinoilla
Hyppään säikähdyksestä ilmaan kun kuulen sanan ELOKUVATEOLLISUUS. Olen vanhan kansan filmihullu ja elokuva-arkistosarjojen vannoutunut katselija. Minulle elokuva on ennen muuta taidenautinto. Toivon että monelle muullekin. En etsi viihdettä enkä varsinkaan ”teollisuutta”, viihdyn muutenkin enkä halua että minut / meidät nauratetaan ja ammutaan kuoliaaksi elokuvissa joka toinen minuutti.
Vaadin laatua! Vaadin että televisiossa esitettäviä klassikkoja ei katkota 15 minuutin välein mainospläjäyksin! Vaadin että elokuvien piilomainonta – tuo rahoittajien tuotteiden salakavala sijoittaminen filmikuvastoon – kielletään! Haluan että kameralla mennään myös ihmisen pään sisälle eikä autokilpailuihin: sinne tie ei vaadi erityisosaamista eikä kuvakielen hallintaa.
Miksi ihmeessä elokuvasta, taiteiden taiteesta ja vähän synteesistäkin on tullut pelkkä mainos- ja markkinatuote, joka sisältää nykyisen kaupallisen kulutusyhteiskunnan kaikki rujoimmat ja negatiivisimmat ainekset?
”Kas, ylläpä mustien murheiden
on kaunihit taivaankaaret
ja kaukana keskellä aaltojen
on haaveiden höyhensaaret…”
Joensuun virallinen Öisinajattelija