Mekkalaa ja hiljaisuutta Joen yössä
Elokuun lopulla monin paikoin ympäri Suomea vietetään erilaisia kesän päätösjuhlia, taiteiden ja kulttuurin öitä sekä venetsialaisiltoja. Muistan nuoruudestani muutamat riehakkaat Kokkolan “venetsialaiset”, joilla tuli käytyä Kannus-Parsialasta käsin. Sittemmin on koettu niin Helsingin taiteiden yöt kuin monet Joen yöt, missä eri kultturi- ja taidemuodot kohtaavat.
Mekkalaa
Nykyisin nämä kesän päättäjäiset ovat muuttuneet aika meluisiksi yökyöpelien ryyppyjuhliksi, joissa erityisesti kevyellä musiikilla on aivan turhan korostunut merkitys.
Näin kävi Joensuussakin perjantaina 24.8. kun Joen yö alkoi päästä vauhtiin ja taivas tummua. Iltapäivällä oli vielä jonkun verran rauhallisempaa – ja hiljaisiakin pistäytymispaikkoja taatusti löytyi esimerkiksi kirjastosta ja kirkoista. Niissä ei tosin tänä vuonna tullut käytyä, sillä valitsimme vaimon kanssa vain neljä pääkohdetta, jotka vaikuttivat suht rauhallisilta. Hieman siinä petyimme…
Alkuillasta jokirannassa niin sanotulla Järjestöbulevardilla oli vielä hyvästikin tilaa tutustua muutamiin mielenkiintoisiin kohteisiin kuten esimerkiksi vasemmistovaltuutettuihin ja vapaa-ajattelijoihin. Illan pimetessä ranta täyttyi pauhaavasta musiikista ja monenlaisia herkkuja tarjoavista ruokapisteistä.
Hiljaisuutta
Hiljaisuutta löytyi teatterista ja taidemuseosta, jotka toki olivat tupaten täynnä.
Teatterissa harjoiteltiin “Rouva Stroganovan” alkukohtausta, jonka ohjaaja pisti uusiksi ainakin 4-5 kertaa lisäten pienia detaljeja ja asetellen päähenkilöitä aina vain yhä uusiin asemiin. Sellaistahan se treeni on paljolti myös elokuvanteossa – ennen kuin kohtaus ohjaajaa tyydyttää. Aika puuduttavaa sitä on silti seurata sivusta…
Taidemuseon opastettu näyttely “Naiseus” oli Joen yön ehdoton kohokohta, vaikka yleisö ei tahtonut mahtua näyttelysaleihin. Kyseessä oli syyskuun puoliväliin jatkuva näyttely, jossa on esillä kaksi eri ikäpolven naistaiteilijaa: Ilona Niemi (s. 1975) ja Kerttu Horila (s.1946). (Kiitokset myös mainiolle oppaalle, joka oli selkeäsanainen ja selosti lyhyen taideretken ammattitaidolla!)
Niemi käyttää kollaasitekniikkaa ja kokoaa nais-eläinhahmoja kuvaavat työnsä pirstaleisista kuvista. Hän ikäänkuin tahtoo sanoa, että kuka vain voisi leikellä vastaavan kollaasin, kunhan keksii tarpeeksi puhuttelevan aiheen. Niemi onnistuu kritisoimaan hienosti äitimyyttiä, meikkaamalla “kaunistumista” ja monia naiseuteen liittyviä kliseitä ja stereotypioita.
Horila on tunnettu keraamisista naisveistoksistaan. Niissäkin naiseus saa omaperäisen tulkinnan, joka hymyilyttää ja sisältää välillä hyvinkin (itse)ironisia aineksia ja jopa surrealismia. Aivan outo tunnelma tulee esimerkiksi asettumalla katsojana peiliin katsovien kipsihahmojen taakse – katsomaan siis myös itseään peilistä vaikkapa Marilyn Monroeta muistuttavan patsaan taakse. Eräässä “kolmiulotteisessa” työssä taiteilija on ensin ikuistanut itsensä maalaamassa omaa muotokuvaansa ja rakentanut sitten taulun eteen itsensä näköisen patsaan katsomassa tuota taulua! Huh, mikä mielikuvitus!
Carelicumissa soitti Joensuun kaupunginorkesteri. Konsertti oli (liiankin) äänekäs ja kovin korkeakulttuurinen kun lauluosuudetkin lähenivät oopperaa. Välispiikit olivat turhan pitkiä ja vasta loppupuolella seurasi vähän viihdyttävämpiä “Kesäillan valssi”maisia tuokioita… Yleisö tuntui silti nauttivan enemmän kuin Öisinajattelija. Ehkäpä minulla olisi petraamista musiikin klassisella puolella (?)
Sama mekkala ja vimma jatkui sitten elokuvateatteri Tapiossa, jossa sai tutustua remontin jälkeiseen ykkössaliin. Dolby stereot, uusi tekniikka ja ääniratkaisut kyllä tuntuivat tavallisen tallaajan tärykalvoissa turhan ärsyttäviltä pikaleikattujen mainospalojen vilistessä silmissä. En myöskään perinteisenä elokuvankatsojana sulata sitä, että joidenkin penkkirivien eteen on rakennettu pöytiä – helpottamaan popcornin rapistelua, karkkien ja pullojen asettelua… . Sitäkö elokuvankatsominen nykyisin on? Taitaisi Peter von Bagh kääntyillä haudassaan jos näkisi?
Paikallismedia ei juuri näitä yllämainittuja käyntikohteita kommentoinut. Painotus oli aivan muualla. Ehkäpä se ei löytänyt mitään sanomisen arvoista vähän hiljaisemman Joen yön ja illan tapahtumista…
Öisinajattelija