Media annosteli alkuviikosta mietoa väkevämmän latauksen dopingia – meille aina ahneille katsojille, kuulijoille ja lukijoille. Epäilyksen varjo lankesi jopa ”sekunnin sadasosalla” mestaruuden hävinneen, mutta samalla mainetta saavuttaneen hiihtäjälegendan ylle. Tästäkös Mieto älähti.

Arto HALOSEN ohjaama SINIVALKOINEN VALHE -dokumentti saa siinä sivussa taatusti katsojia.

Entinen työkaverini Joensuun yliopistosta, nykyinen Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu ITKONEN ehti jo nähdä uutuuden. Itkonen on tutkinut liikuntakulttuuria monipuolisesti – ja pohtinut mm. urheilun eettisiä kysymyksiä ihan työkseen. Tein pikahaastattelun:

PS: Mielipiteesi Sinivalkoisesta valheesta elokuvana?

HI (Hannu Itkonen): Sinivalkoinen valhe on dokumenttina tarttunut kiinnostavaan yhteiskunnalliseen ilmiöön, urheilun moraaliin ja normistoihin. Oman tulkintani mukaan elokuva tuottaa merkittävää uutta ymmärrystä aiheesta, johon myös tutkijat ja media ovat aiemmin tarttuneet. Toivottavaa on, että keskustelu laajenisi henkilöiden tekemistä huippu-urheilun asemasta ja arvoista käytäviin pohdintoihin.

PS: Onko suomalaisesta dopingista jo kaikki kerrottu? Ja miksi ihmeessä dopataan, vaikka vaarat tiedetään?

HI: Kaikkea ei ole kerrottu, eikä tulla varmaan koskaan kertomaankaan. Suomalaisesta dopingista on tietoa paljon verrattuna muihin maihin. Ja dokumenttihan käsittelee pääsääntöisesti hiihtoa, joka on maailman mittakaavassa pieni laji. Huippu-urheilu kuin huippu-urheilu, jossa tarvitaan voimaa, nopeutta ja kestävyyttä, hyödyntää myös kemiallisen valmennuksen. Huippu-urheilun logiikkaan kuuluu, että kaikki keinot käytetään. Lajien välistä vertailua on vähän hankala tehdä, mutta viestejähän on kantautunut niistä lajeista, joissa raha liikkuu.

PS: Miten arvioit DDR-nimisen maan urheilumenestystä näin jälkikäteen ja doping-tiedon valossa?

HI: On yksisilmäistä katsoa vain DDR-nimiseen valtioon. Dopingia tehtiin idässä valtiojohtoisesti ja lännessä markkinavetoisesti. Selvää on, että tälläkin hetkellä huippuasiantuntijoita pohdiskelee suorituskyvyn parantamista ”vippaskonstein”.

PS: Tietävätkö huippu-urheilijat pääsääntöisesti hormonien ja dopingin vaaroista? Tietävätkö olleensa koekaniineja?

HI: Monet kysymäsi asiat ovat salaisuuden verhon takana. Kaikenlaista vilunkia on tietenkin tehty, varmaan huijattukin. Kyllä urheilijat ovat olleet myös koekaniineja sikäli, että eihän uusien aineiden ja menetelmien seurauksia ole missään ennakolta tutkittu. Villejä huhuja liikkuu.

PS: Entä miten yleisesti kuntoilijat ovat alkaneet käyttää erilaisia ”lisäravinteita”, hormoneja, dopingia? Ja mitkä voimailu- yms. lajit ovat lähinnä vaaravyöhykkeessä?

HI: Jos kuntoilija käyttää lääkeaineita omaksi ”ilokseen”, niin kysehän ei ole dopingista. Sanakirjan määrittelyn mukaan doping = sääntöjenvastaisten aineiden tai menetelmien käyttö kilpaurheilussa suorituskyvyn parantamiseksi. Eli tämän käsitteen suhteen kannattaa olla tarkka. Se kyllä tiedetään, että ylipäätään suoritusta ja ulkonäköä parantavia lääkkeitä käytetään entistä enemmän. Mutta niin käytetään masennuslääkkeitäkin.

PS. omistan tämän blogin Mika Myllylän muistolle…

Öisinajattelija