Tanssi on aina kiehtonut minua, epämusikaalinen kun olen. Reggae joskus onnistuu, tanssinakin. Basso ja rummut, robbie shakespeare ja sly dunbar!
Niin, huonojalkaisellekin, tietyssä mielentilassa. Muutenkin olen sitä mieltä, että kaikki latinotanssi sopii intiimiin. Tanssi on usein seksuaalinen kutsu. Kuinka moni – sinäkin? – olet tavannut rakkaasi tansseissa, diskossa, karaokesssa, kotihipoissa?

ENTÄ JOS EDESSÄSI TANSSII MIES, JOLLA EI OLE JALKOJA?

Kiuruvedellä vuonna 1968 syntynyt Risto Lång on tanssinut reilut 15 vuotta. Hän opiskeli alunperin itsensä merkonomiksi, sitten tanssijaksi. Tanssija-ammatti saattaa äkkipäätä ihmetyttää, sillä Lång on liikkunut koko ikänsä pyörätuolilla.

Tanssia tuolin kansssa

Pyörätuolin kanssa tanssiminen muistuttaa jäällä liukumista, jossa tuoli vastaa luistimia. Siinä on myös ripaus jääbaletin glamouria. Käsien ja ylävartalon liikkeet korostuvat ja myös ryhti ja ilmeet ovat tärkeitä.

Risto Lång on hyvin tarkka habituksestaan tanssiessaan. Hän osaa pukeutua ja meikata itsensä tanssitähdeksi. Hän kertoo lisäksi aina ihastelleensa juuri luistelua ja tanssimista; siitä hän haaveili nuorena jopa enemmän kuin kävelemisestä.

Katsokaapa: http:/www.ristolang.net

On ihmeellistä, että pyörätuolitanssija ei ole juuri kohdannut ennakkoluuloja.
Tästä piti kysyä (haastattelu tehty syyskuun alussa)

(RL=Risto Lång) – ”Enemmänkin tanssityyliäni on ihasteltu. Usein on ihmetelty musiikin tulkintaan sekä pyörätuolin käsittelyyn liittyviä asioita. Joillekin tutuille on joku saattanut sanoa, että kyllä kaverilla kohta pissa nousee päähän kun on saanut niin paljon, niin nopeasti. Kateus on yksi perisynneistä. Mutta pitäisi muistaa etten kilpaile kenenkään kanssa ja tuskin kukaan haluaisi vaihtaa terveyttään pyörätuolissa istumiseen kokeakseen saman. Kerran kilpatanssiaikana eräs mies tuli sanomaan, että tanssi pyörätuolilla ei ole tanssia kun siitä puuttuu läheisyys daamiin. Nykyään soolourallani ehdoton mielipiteeni on: pitää olla nöyrä, mutta ei nöyristellä. Yleisö mikä tahansa on samalla viivalla ja ihmistä pitää kunnioittaa samalla tavalla. Ei ole väliä, onko katsomossa silmäätekeviä satamäärin vai vain muutama pyörätuolissa istuva ihminen.”

Pyörätuolitanssi on rankkaa puuhaa, lähellä kilpaurheilua. Risto Lång hoitaa kuntoaan salilla ja lenkkeillen – tai siis pyörätuolilla kelaillen – ja tanssiharjoituksissa käyden. Myös ruokavalio on tärkeä osa kunnon ylläpitoa.
Viimeisin jalkaleikkaus on vaikuttanut harjoitteluun merkittävästi.

(RL) – ”Uuden teoksen tekeminen oli aloitettava, vaikka proteesien kanssa oli aluksi ongelmia. Liikkuminen, istuminen tai sitten tanssiminen tynkien kanssa oli todella haastavaa ja hankalaa. Nyt ovat nuo ongelmat – sieni-infektio polvitaipeessa, vesikellot tyngissä, turvotukset ja niin edelleen – helpottaneet ja olen päässyt harjoittelemaan normaalisti proteesit jalassa. Niiden kanssa on sama kuin tanssisi omien alkuperäisten jalkojen kanssa. ”

Risto Lång on ollut myös elokuvatähti?

(RL) –” No jaa, tähti ja tähti. Dokumentin teko muutama vuosi sitten oli haastavaa puuhaa, sekä Mikko Keinosen ohjaama PYÖRÄTUOLIVALSSI – lyhyelokuva aiemmin. Siitähän on jo 10 vuotta. Opin paljon sekä kuvauksista, että myös äänityksistä. Itselleni kameran edessä oleminen ei ole ollut vaikeaa, olen ehkä hyvässä mielessä julkisuuden kipeä tai julkisuushakuinen. ”

Missä kaikissa maissa olet esiintynyt Suomen ohella?

(RL) – ”Suomen ohella olen esiintynyt Tallinnassa, Ateenassa Kreikassa ja esimerkiksi Bosnia-Hertzegovinassa, missä avasin sairaalan. Bosnian keikka oli hyvin koskettava ja henkisesti raskas kaiken ihanuuden lomassa. Siellä oli silloin noin 2600 sotainvalidia ilman kunnon sairaaloita. Tuntui pahalta nähdä kadulla eläviä ikäisiäni miehiä jalat amputoituina. Ja minä tulen sinne klittereissä, tukka laitettuna viimeisen päälle. Keikan tilaajat, Bosnia Faces-festivaalien järjestäjät, saivat tehdä aikansa töitä jotta ymmärsin kolikon toisen puolen. Nyt odotan innolla seuraavaa ulkomaan matkaa. Lähden lokakuussa kahden viikon kiertueelle Etelä-Koreaan, jossa minulla on useita esityksiä kolmessa eri kaupungissa.”

( Uuden tanssiteoksen ensi-ilta oli Joensuun Taidemuseon juhlasalissa 21.9.2012. )
http:/www.ristolang.net

Öisinajattelija