Itänaapurissa kiehuu. Eikä ainoastaan rajaseudulla Itä-Ukrainassa. Myös Kremlin sisä- ja talouspolitiikassa on alkanut ilmetä erimielisyyksiä eikä presidentti Putinin valtakauden jatkuminen hamaan tulevaisuuteen ole ollenkaan varmaa. Eliitin sisällä talouspakotteet on noteerattu eikä niille taputeta. Kun Venäjä eristäytyy, keskiluokka ja kauppa ja kulttuurielämäkin kärsivät ennen pitkää.
Putinin kansansuosio on toki yhä vielä huipussaan. Kremlin ruhtinas voi vähätellä sisäisiä ristiriitoja, naureskella muutaman tuhannen osanottajan protestimarsseille ja pamputtaa vapaasti. Mutta: Venäjän taloudellinen romahdus, suunnanmuutos ja vallanvaihto voivat olla yllättävänkin nopeatempoisia prosesseja. Venäläinen temperamentti ja kansanluonne ovat toista maata kuin meillä Pohjolassa.
Anarkismi ja nihilismi ovat sisäänrakennettuja sieluntiloja itänaapurin mielenlaatuun.
Hujaton muzhik – talonpoika, tehoton iskurityöläinen ja työntekoa imitoiva intelligentti ovat ennenkin yllättäneet. Neuvostoliiton vikkelä hajoamisprosessi oli tästä viimeinen konkreettinen esimerkki. Venäjällä kun innostutaan, marssitaan ja vaivutaan depressioon samaan hengenvetoon. Ja sitten kysytään: Shto delat? Kuda idjosh, Rossija?
Katoaako kansalaisyhteiskunta?
Olin 1990-2000 -lukujen vaihteessa mukana Joensuun yliopiston projektissa nimeltä Kansalaisyhteiskunta Luoteis-Venäjällä. Tutkimme mm. Ilkka Liikasen ja Kaija Heikkisen kanssa uutta kansalaisaktivismia Pietarissa, Petroskoissa ja Pitkärannassa. Tein aiheesta, intelligetsijan roolista tapahtumissa myös lisensiaatintyöni. Boris Jeltsinin Venäjällä oli suhteellisen suuret kansalaisvapaudet. Aluepolitiikassa sai toimia omin päin. Tutkimustamme ei häiritty mitenkään. Muutamia kirjoja / raportteja teemasta myös julkaistiin. Oli ilo tehdä yhteistyötä venäläisten huippututkijoiden kanssa Pietarissa ja Petroskoissa. Pitkärannassa pääsimme myös aktivismin ruohonjuuritasolle. Aivan selkeästi noina vuosina erilaiset järjestöt ja yhdistykset aktivoituivat: kansalaisyhteiskunta murtautui esiin neuvostosysteemin raunioista.
Entä nyt, 15 vuotta myöhemmin? Mielestäni orastava kansalaisyhteiskunta on vaarassa. Kremlin hallinnon masinoimat sensuuritoimet viime aikoina kertovat enemmän Putinin lähipiirin epävarmuudesta ja heikkoudesta kuin voimasta. Heikko on yleisemminkin se valta, joka käyttää väkivaltaisia keinoja opposition tukahduttamiseen. Potemkinin kulissit saattavat Moskovassakin sortua ennen kuin yksinvaltias edes huomaa kuka lippua heiluttaa… . Voi olla, että ei kestä kauankaan, kun mielenosoittajat kyllästyvät anomaan virallisia lupia kansankokousten järjestämiseen.
Ja kuka tietää, milloin YLEn uutiset tietävät aamutuimaan kertoa: Venäjän presidentti, Vladimir Putin on yllättäen jättänyt virkansa terveydellisistä syistä. Hän on jo pitkään kärsinyt… . Putin jatkaa lomaansa luonnonkauniissa Sotsissa, välillä lepotuolissa rullaillen, välillä pitkiä ansaittuja päivätorkkuja nauttien. Hän on väliaikaisesti luovuttanut ydinsalkun avaimet ja valtiolliset tehtävät…
Palataan realismiin. Enää ei riitä, että venäläisten kansalaisjärjestöjen, joilla on ulkomaanyhteyksiä, on pitänyt rekisteröityä ns. ulkomaisiksi agenteiksi. Nyt niitä aletaan myös lopettaa.
Sensuuri: Sotilaiden Äidit, Novaja Gazeta
Moniin hallinnon sensuuritoimiin on Venäjällä vastattu hiljaisella vastarinnalla. Esimerkiksi somessa kirjoittelevan blogin pitäjän tulisi rekisteröityä, jos lukijoita on yli 3000. Tuskin kukaan on rekisteröitynyt. Vielä ei rankaisutoimiin ole ryhdytty laajemmin, toki blogeja on suljettu useampia.
Sellaiset järjestöt kuten Sotilaiden Äidit tai Memorial ovat kansalaisaktivismin tuotteita ja toimineet jo 20-25 vuotta. Sotilaiden Äidit etsivät poikiaan mm. Tsetseniasta, nyttemmin Donbassin alueelta Itä-Ukrainasta. Yleensä palaute, jos sitä tulee, oli ruumisarkun muotoinen ja teksti: Ei saa avata. Kuolleiden sotilaiden vanhempia on painostettu ja lahjottu, jotta eivät kertoisi missä päin maata poika on tapettu ja miksi.
Putinia kritisoivien oppositiolehtien ykkönen, Novaja Gazeta on saanut Venäjän viestintävirastolta ”viimeisen varoituksen”. Sen toimittajista on tapettu useita. Tunnetuin uhri oli Anna Politkovskaja 2007. Toinen naistoimittaja Natalia Estemirova siepattiin, kidutettiin ja tapettiin Tsetseniassa 2009.
Memorial
Jostakin syystä ihmisoikeusjärjestö Memorialin ”organisaatiorakenne” ei tätä nykyä miellytä vallanpitäjiä. Siihen vaaditaan muutoksia. Myös ulkomaan yhteyksistä halutaan lisätietoja, koska Memorial ei ole tiettävästi suostunut ilmoittautumaan ”ulkomaan agentiksi”
Kun tein lisensiaatintyötä Intelligentsijan roolista Venäjän murroksessa, 15 vuotta sitten, haastateltavieni joukossa oli mm. Pietarin Memorial-järjestön johtaja ja pari aktivistiakin. Nämä toisinajattelijat tai heidän sukulaisensa olivat ihmeen kaupalla selvinneet Siperiasta hengissä.
Memorial on VAPAAEHTOISVOIMIN toimiva suosittu kansalaisjärjestö, joka on eräs merkittävimmistä ihmisoikeuksien puolustajista myös tämän päivän Venäjällä.
Memorial perustettiin jo 1987 akateemikko Andrei Saharovin myötävaikutuksella selvittämään stalinilaisen valtioterrorin uhrien kohtaloa. Saharovin tukijat perustivat järjestön, joka alkoi systemaattisesti selvittää eri arkistoista Stalinin ajan teloitettujen ja leireillä kuolleiden kohtaloa. Ideana oli dokumentoida se todellinen määrä terrorin uhreja. Muistelen, että 15 vuotta sitten arkistolähteistä vahvistettujen eli virallisestikin teloitettujen juokseva lukunro oli lähimain puolitoista miljoonaa.
Memorialista kasvoi mahtava ja arvostettu kansalaisjärjestö, joka on viime vuosina selvittänyt myös Tsetsenian sodassa kadonneiden tai tapettujen kohtaloita. Vapaaehtoisia työhön on riittänyt ja järjestöä arvostetaan ympäri maailmaa.
PS. Vuoden 2014 Nobelin Rauhanpalkinnon saajiksi olivat ehdolla mm. Novaja Gazeta ja Memorial.
Öisinajattelija