(Tämä on Öisinajattelijalta hyvin henkilökohtainen blogi, älä lue, jos odottelet ns. poliittista analyysia asiasta tai toisesta, ok?)
Kuulun siihen köyhälistösukupolveen, jota ei lapsena paljon valokuvattu eikä oma sukupolveni ole aina myöhemminkään juuri itseään tai muita kuvannut. Saati vanhemmat. Isän ja äidin hääkuvakin on eräänlainen leikattu kombinaatio, jossa isä on armeijan harmaissa parikymppinen sen aikaisessa kuvassa ja äiti isää vanhempi, jo reippaat 30. Yhteiseen hääkuvaan he eivät ehtineet. Se on yhdistelmä, mutta minulle rakas.
Ensimmäinen valokuva, jossa esiinnyn, on Kannuksen kansakoululuokan yhteiskuva, ehkä vuodelta 1958 tai 1959. Olen siinä pulleaposkinen ja lyhyenläntä hymyilevä lapsi, joka ei onneksi osaa aavistaa mihin elämässään joutuu. Raitaisen villapuseron vetoketju on kuitenkin lupaavasti auki. Housujen napit toivottavasti kiinni…
Valokuvia tuli sittemmin lähinnä opiskelijaillanviettojen, naimakauppojen, ristiäisten, armeija-aikojen, hautajaisten ja muiden merkkipäivien varrelta. Minulla on niitä yllättävän vähän – enkä ole koskaan järjestänyt edes vaimon / vaimojen ottamia perhekuvia, joita on siunaantunut lähinnä erojen ja albumien jaon yhteydessä. Huomautan, että minulla ei ole rippi- tai ylioppilaskuvaa, koska kieltäydyin juhliin menemästä, lakkia ostamasta, päähäni laittamasta. Syy oli paljolti se, että yo-juhlan jälkeen piti marssia sankarihaudoille. Se ei sosialismin käärmepureman saaneelle luonnistanut.
Kun ylioppilaslakkimeri luokkatovereita (huom. ”luokka”!) marssi Kannuksen pääkatua kohti kirkkomaan sankarihautoja, istuin Annelin baarin rappusilla, keskiolutpullo kädessä, ystävieni parissa. Heidän kanssaan lähdimme siitä Ypyänjärvelle kalastelemaan. Pikimustia ahvenia tuli sangollinen.
En osaa sanoa, olenko käyttäytymisestäni tyytyväinen nyt vai en? Lukion seinien ja taulujen kirjailemisesta erilaisilla julkilausumilla, öiseen aikaan, olen silti yhä ylpeä:
toteutin itseäni jo silloin miten halusin. Viva Che!
Kun sain sittemmin jonkun tieto- tai kaunokirjani julki, kuvaaminen vaivaannutti, mutta muutama foto on lehtiin päätynyt, valitettavasti.
Mutta nyt asiaan!
Miten päädyin selfieen
Tuskin olen ainut, joka on päätynyt tahtomattaan viime vuosina selfieen kun on sattunut olemaan taustalla, liian lähellä tai muuten vain vahingossa ”ryhmäselfiessä”.
Silti, siksi miksi tätä kirjoitan, esitän toiveen:
Parahin edessäistuja, sinä upeankaunis parikymppinen NAINEN, Onnibussin ahkera ja rohkea itsensäpaljastaja, matkalla Keski-Suomessa!: pyyhi minut sieltä selfiestäsi helvetin kuuseen, ok? Muuten jollekulle saattaa tulla vääriä väristyksiä ja käsityksiä (meidän suhteestamme?).
Älä sittenkään! Et sinä minua halunnut selfieesi, mutta juuri hetkellä jolloin nappasit parhaan takakenokuvan, olin etukenossa tavoittelemassa vichypulloa laukustani. Huomasin itseni kuvassa, tukka kuin nuorukaisella otsalla, kun aloit sitä itseäsi käsitellä. Hymyilit, pentele!
Seurasin selfie-otoksiasi muutaman tunnin. Saatoit huomatakin? Olit niin lähellä kuin lähellä voi vain olla Onnibussin penkkiriveillä. Ahtaat ne ovat, onneksi halvat. Penkit siis, myös tissiliivisi. Näppäilit selfie-kuvia tuon tuosta.
Voi että! Katsoin tarkkaan, et huomannut, kuinka punasit huulesi, mutristit ne ja avasit houkutteleviksi, pari nappiakin paidastasi taisit aukaista, kampasit hiuksesi milloin vasemmalle, milloin oikealle. Et minulle. Ja uusi selfie! Pistit voidetta poskiisi. Sitten kokosit hiuksesi rykelmäksi päälaelle. Se oli ehkä paras asetelma, koska itämaiset kasvosi ja kulmasi pääsivät oikeuksiinsa, oikeasti. Voiteen koskettama kuulas iho suorastaan sykki! Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.
Tuntien matkan aikana lähetit selfietäsi monelle taholle. Sait myös palautetta. Huokailit kuin orgasmin saaneena ja se aina herätti minutkin takapenkillä puolinukuksista.
Sait matkasi kulumaan harrastustesi parissa hienosti. Minäkin…paitsi että välistä jähmetyin seuraamaan Sinua, SELFIE-RUUTUASI kuin vanhan maailman dinosaurus – mitä varmasti olenkin.
Kiitos Sinulle SELFIE-GIRL mukavasta matkaseurasta, vaikka emme keskustelleetkaan. En uskaltanut puuttua kuvamaailman rauhaasi. Enkä tietenkään halua tahtomattani esiintyä selfie-kuvissasi, joissa taatusti onnistuit. Ok? Tai, noh, mikäpä siinä…
Öisinajattelija
Selfie – mitä se on? (Wikipedia)
Selfie tarkoittaa henkilön omasta itsestään ottamaa valokuvaa. Tyypillisesti selfie otetaan älypuhelimella tai verkkokameralla ja julkaistaan jossakin sosiaalisen median palvelussa.[1]Selfiet otetaan usein nopeasti, ja ne saattavat olla epäselviä tai kuvakulmaltaan vinoja. Kuvat jaetaan usein yhteisöllisten viestimien kautta, esimerkiksi Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Selfiet ovat usein vapaamuotoisia kuvia, jotka otetaan pitämällä kameraa omassa kädessä tai peilin kautta kuvaamalla. Tavallisesti kuvassa esiintyy vain valokuvaaja itse. Usean henkilön pikamuotokuvia sanotaan ryhmäselfieiksi tai frendsieksi.
Oxfordin sanakirjat valitsi selfien vuoden 2013 englanninkieliseksi sanaksi. Sanakirjojen mukaan sanaa selfie on käytetty englannin kielessä jo kymmenisen vuotta. Selfie on lyhennetty ja johdettu sanasta selfportrait (omakuva).[2]