Matti Kurikka

on eräs varhaisen työväenliikkeen kiistellyimpiä hahmoja. Hän ei oikein sopinut mihinkään ennalta määrättyyn puolue-tai aatekategoriaan, joukkoon tai edes ”solisaliratteihin”, vaan rimpuili ja eli ja ideoi aina uutta, ”toisaalla”. Silti hän oli karismaattinen puhuja ”adhd”-tyylinen, lähes anarkistinen ideapankki ja toiminnan mies, josta oli moneksi.

Ohessa lyhyt arvio uudesta Kurikka-kirjasta.

Suodenjoki, Sami, Salmi-Niklander, Kirsti, Seppälä, Mikko-Olavi, Salmesvuori, Päivi, Rajavuori, Anna, Pollari, Mikko, Heimo, Anne: Lannistumaton — Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. 293 sivua.

 

Inkerissä syntynyt toimittaja, kansalaisaktivisti ja kirjailija Matti Kurikka (1863-1915) syntyi suht varakkaaseen sukuun. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten 1900-luvun alun utopistisesta Sointula –hankkeesta Kanadassa. Sointulasta piti tulla osuuskunnallinen ja omatoiminen ihmisyhteisö, jossa elettäisiin sulassa sovussa vapaana valtiovallasta, erilaisia maa- ja taloustöitä tehden, lähimain ilman rahaa ja ulkoista apua. Projekti epäonnistui ja kariutui muutamassa vuodessa, mutta jäi elämään paitsi legendana, myös esikuvana jälkipolville.

Sointula muistetaan paitsi synnyinseudullaan Kanadassa, jopa Pohjois-Karjalan Joensuussakin,missä toimii tänä päivänä Soitula-niminen maineikas ja varsinkin kulttuuriväen ja opiskelijoiden suosima ravintola.

Ennen Sointula-hanketta Kurikka ehti kokeilla utopia-yhteisöä Australiassa ja toimia vuosia kirjailijana ja toimittajana, myös varhaisen työväenliikkeen keskushahmona. Kurikka ei koskaan noussut liikkeen johtoon, vaikka oli karismaattinen puhuja ja agitaattori. Hän oli hyvin ristiriitainen, nykymittapuulla lähes “adhd”-idearikas hahmo, jolla oli silti vankkumattomia kannattajia aina kun hän intoutui jostakin hankkeesta

Kurikasta on kirjoitettu paljon ja hänen elämäntyönsä on ollut mukana monissa myöhemmissä tutkimuksissa, fiktiivisissä romaaneissa ja erityisesti aikansa lehdistössä sekä pilapiirroksissa: hänen näytelmiäänkin esitetään yhä. Myös Kalevi Kalemaan elämäkerralla vuodelta 1978 on suuret ansionsa, selkeästä elämäkertavirheestä (väärä muuttoajankohta Amerikan mantereelle) huolimatta.

 

Lannistumaton- teos:  Matti Kurikan persoona ja merkitys

Lannistumaton — Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella -teoksen seitsemän kirjoittajan panos on koota yhteen monipuolisen persoonan eri toiminnat ja päähankkeet. Näin Kurikasta saadaan sellainen muotokuva, jota ei käsittääkseni ole ennen piirretty kirjoihin ja kansiin. Oikeastaan teoksessa vähemmälle huomiolle jää vain kuvaus aikansa “naistenmiehestä”, komeasta ja hurmaamaan tottuneesta agitaattorista, joka oli erityisesti naisväen mieleen. Ei syyttä myös Australian ja Kanadan yhteisöt keräsivät paljon uhrautuvia, aktiivisia naisjäseniä, joista ilmeisesti useat olivat ihastuneet, jopa rakastuneet johtohahmoon. Kurikka osasi hyödyntää tämän vetovoimansa paitsi henkilökohtaisesti, myös poliittisesti. Sukupuolikysymyksiä kirjassa käsitellään ajan teorioiden valossa, mutta Kurikan yksityiselämästä ja ihastuksista olisi mieluusti lukenut enemmänkin! Tiedä sitten, kuinka paljon lähteitä asiasta olisi vielä jäljellä reilun sadan vuoden viiveellä?

Lannistumaton -kokoelma voi olla hieman hajanainen ja viimeistelemätönkin, mutta se osoittaa kiistatta kuinka vaikutusvaltainen taustahahmo Kurikka aikanaan oli. Hänestä kirjoitettiin valtavasti ja sadat pilkka-ja pilapiirrokset olivat kansan yhteistä omaisuutta. Kohujournalismi tunnettiin Suomessa jo yli 100 vuotta sitten. Kun Matti Kurikka tuomitsi aikanaan sortovuosien ns. Suuren adressin keisarille, sen kansalaiskeräyksen 1899 “porvariston hankkeena”,hänestä tuli monelle suomalaiselle “inkeriläinen Venäjän mielistelijä” ja lähimain maanpetturi. Ansaitsiko hän kaiken sen pilkan, koska ajoi vankkumattomasti silti työväen asiaa, omalla tavallaan. Viaporin kapinan aikana 1905 Kurikka asettui hetkeksi jopa kannattamaan aseeellista vallankumousta. Monia muitakin ylilyöntejä Matti Kurikan kansalaistoiminta ja utopia-yhteisöjen rakentaminen sisälsi, mutta se ei poista karismaattisen työväenliikkeen miehen sädekehää eikä yhä elävää legendaa!

Lopullinen maanpakolaisuus ja varhainen kuolema Amerikassa oli kenties looginen seuraus ja pelastus lopulliselta unohtamiselta. Tosin, kukapa tietää mitä kaikkea Kurikka olisi saanut aikaan vuosien 1917-18 kriisiaikoina, Suomen itsenäistyessä ja sitä seuraavassa kansalaissodassa?

KS. MYÖS:

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/monikasvoinen-matti-kurikka-tietokirja-piirtaa-pilkatusta-ja-palvotusta-agitaattorista-kiehtovan-muotokuvan/

Öisinajattelija