Stan Laurel & Oliver Hardy: Ohukainen ja Paksukainen
Olen monta kertaa mainostanut blogissani lukemisen autuutta, sitä miten ylivertaista sivistystä romaanit, tietokirjat ja lukeminen ihmiselle tuottavat. Niin se on, tottakai, sillä lukemisen vaikutusta ei voi liioitella: kaikenlaiset kirjat, romaanit ja fiktio vievät meidät toiseen ulottuvaisuuteen, outoon mielikuvitusmaailmaan, hipelöivät aivosoluja ja koskettavat geneettistä muistia.
Mutta on muitakin taiteita, esimerkiksi se “seitsemäs”. Elokuva. Ainakin muuan Andrei Tarkovkski (1932-1986) on ollut sitä mieltä – siis tämä unohdettu elokuvanero saarnasi elokuvan olevan taidetta musiikin ja runouden välimailla…. , taidetta josta voi parhaimmillaan veistellä kuvia ajasta, ikään kuin kuvallisia kokemuksia oman elämänsä hurjan subjektiivisista kokemuksista. Sellainen elokuva on tietenkin “Peili”. Tarkovskilla – ja hänen seuraajallaan Aleksandr Sokurovilla on ollut muutenkin kyky päästä kameralla ja lähikuvissa elokuvissaan päähenkilöidensä pään sisälle – vähän samalla tavalla kuin Fjodor Dostojevskilla romaaneissaan (?).
Totta on mielestäni sekin, että elokuvataide pystyy lähes samaan kuin kirjallisuus, vaikka tuottaakin meille valkokankaalla (kuka enää siellä elokuvia katsoo,kysyn vain?) myös kirjallisuudesta erottuvan, uskomattoman runollisen tarinan , lähimain uni- ja veistokuvia menneestä…
Stan Laurel & Oliver Hardy
Elokuvana uusi fiktiivinen tulkina Ohukainen ja Paksukainen voi vaikuttaa äkkipäältä keveältä viihteeltä, mutta on ihan muuta: se kertoo myös ystävyydestä , ihmissuhteista ja ja kiintymyksestä. On upeaa , että nykyelokuvassa on maltettu hidastaa kuvakerrontaa, vältetty seksi ja väkivalta ja viitattu esimerkksi homoseksualismiin hyvin hienovaraisesti!
Yleisö tuntee hyvin koomikot Stan Laurel & Oliver Hardy, jotka olivat 1920-30-luvun elokuvassa outo parivaljakko, Chaplinin, Keatonin ja L´loydin rinnalla. Parivaljakon erikoisuus oli yhteinen sketsihuumori, loistava ajoitus ja liikunnallinen komiikka, josta nykytähdillä on paljon opittavaa., varsinkin niillä standup-koomikoilla , joilla on jo esikuvinaan: Laurel-Hardy.
Palataan wikipedian tietoiskuihin:
”Ohukainen ja Paksukainen eli Stan Laurel (1890–1965) ja Oliver Hardy (1892–1957) olivat brittiläis-yhdysvaltalainen komediaparivaljakko, joka teki lukuisia suosittuja elokuvia. Vaikka elokuvien teko päättyi Oliver Hardyn kuolemaan, parivaljakko sai suurempaa arvostusta vasta 1950–1960-luvulla.”
Mahtavaa on, että eräänlaisen sketsihuumorin tuotanto ja parivaljakon yhteistyö ylittyi yli kuoleman rajan: Stan Laurel kirjoitti Oliver Hardyn kuoleman jälkeen lukuisia kohtauksia ja sketsejä parivaljakolle… eikä koskaan esiintynyt yksin tai kenenkään kanssa – Oliver Hardyn muistoa kunnioittaen. Onko viihde- ja elokuvamaailmassa suurempaa keskinäistä kunnioitusta, rakkautta, ystävyyttä tai veljeyttä olemassakaan. Kyllä kaikilla koomikoilla, miehillä ja naisilla on paljon opittavaa Ohukaiselta ja Paksukaiselta. Viva!
Öisinajattelija