Vaalit ja kulttuuri
Vaalit lähestyvät. Olin eilen 27.3. kuunteluoppilaana eli yleisönä kirjailijoiden ja taiteilijoiden järjestämässä vaalipaneelissa Joensuussa, jossa olivat mukana Pohjois-Karjalan isompien puolueiden ehdokkaat, jokainen puolueensa kulttuuritavoitteita edistämässä tai edustamassa.
Keitä he olivat?
Aloitetaan vasemmalta laidalta ja jatketaan oikealle:
Alia Dannenberg, vas
Merja Mäkisalo-Ropponen, dem
Krista Mikkonen, vihr
Anu Vehviläinen, kepu
Sari Essayah, kd
Sari Raassina, kok
En osaa sanoa oliko perussuomalaisia, jotka ovat edelleen suht suuri ryhmittymä susirajan valtuustoissa, edes pyydetty mukaan, mutta mieluusti heidänkin näkemyksiään olisin kuunnellut. Se, että paneeli oli kovin naisvaltainen, ei yllättänyt, koska kulttuurielämän, teatterin, elokuvan , kirjallisuuden, taiteen, musiikin jne suurkuluttajat ovat hekin pääsääntöisesti naisia.
Ehdokkaista taloustutkija, shakkimestari ja tohtoriksikin väitellyt Alia Dannenberg osottautui niin sanotusti oikeaksi kulttuurialan ammattilaiseksi, kirjailijaksi. Suosittelen lämpimästi esim hänen dekkareitaan Kuningatargambiitti ja Suurmestari. Kaikki muutkin panelistit kyllä loistivat tiedoillaan kulttuurielämän rahoituksesta, puolueidensa tavoitteista. Yksimielisyys kulttuurin tukemisesta oli jopa liikuttava. Kaikki erottautuivat paitsi lukijoina, myös erilaisia tekstejä tuottavina kirjoittajina. Vaalien lähestyessä olen myös lukenut näistä ehdokkaista jokaisen mielipidekirjoituksia alue- ja paikallislehdistä. Aika monen mietteet ovat koskettaneet sotea, taloutta, alue- ja ympäristöpolitiikkaa sekä liikennekysymyksiä. Kulttuuria ei erilliskysymyksenä näköjään juuri käsitellä(?!)
Vaalipaneelia vetivät Kirjailijaliiton Sirpa Kähkönen ja Taiteilijaseuran Teemu Mäki. He olivat valmistautuneet hyvin – eivätkä varmaan voineet tai tehneet mitään sille, että yleisökysymyksille jäi niin kovin vähän aikaa…
Parhaimman puheenvuoron taisi silti käyttää monipuolinen kirjailija Esko-Pekka Tiitinen Outokummusta. Hän aloitti sen näyttävästi rumpusoololla ja siirtyen sitten kirjailijoiden erityisongelmiin oman henkilöhistoriansakin kautta.
Muuten, vaalipaneelissa tuli Sirpa Kähkösen ja Krista Mikkosen puheenvuoroissa ilmi myös se tosiseikka, että kulttuurielämää rahoittava Veikkaus on menettämässä pelipottiaan sitä mukaa kun pelaaminen on siirtymässä verkkoon; hyödyn kantavat isot peliteollisuuden monopolit! Siksi kirjallisuuden ja taiteen rahoituksessa budjettimäärärahat olisivat varmempia.
Lukeminen on uhka
Siirrytäänpä vaaleista kirjallisuuteen…tai lukuharrastukseen. Innokas lukemisen (ja kirjoittamisen) ystävä Jörn Donner lanseerasi aikoinaan mainoksissa sanonnan: Lukeminen kannattaa aina.
Tottahan se on. Lukeminen kannattaa siksikin, että on halpa harrastus, ainakin vielä toistaiseksi. Lainaaminen ja lukeminen on ilmaista, joskus kirjastojen vaihtohyllyistä saa vapaasti tai muutamalla kymmenellä sentillä ottaa jopa ikiomaksikin romaaneja. Vaihtohyllyt kyllä kertovat siitäkin, että ihmiset ovat alkaneet digi-netti- ja tietokoneaikana luopua omista kirjoistaan (?). Se ei aina ole hyvä asia.
Kirjastot ovat monipuolistaneet palvelujaan, mutta ovat silti edelleen pääosin kirjastoja, eivät onneksi viihdekeskuksia kuten Helsingin keskustaan pystytetty maleskelukeskus eli kirjastonakin tunnettu “loistoristeilijä” Oodi.
En silti vastusta sitä, että uudenlaista toimintaakin on: esimerkiksi pieni kahvila sopii kirjastojen yhteyteen. Silti kirjat ja lehdet & lukusalit ovat mielestäni kirjaston ydintoimintaa.
Lukeminen sivistäjänä
Lukeminen harrastuksena sivistää ihmistä lähes väistämättä, sarjakuvista, sähkö- ja äänikirjoista satasivuisiin maailmankirjallisuuden klassikkoihin. Kun lukee, siirtyy yleensä arjen meluista hiljaisuuteen, vaikka tosin on niitäkin, jotka pystyvät lukemaan kauppakeskusten (harvinaisiksi käyvillä) penkeillä tai liikennevälineissä. Minulle lukeminen sopii esimerkiksi junamatkoilla ja sängyssä pitkällään. Joskus se auttaa jopa unettomuuteen.
Aivan huikeaa on siirtyä kirjojen kuviteltuun maailmaan ja päähenkilöiden sisälle mietiskelemään motiiveja, ihmissuhteita ja “eläimellistä” käyttäytymistämmekin. Kun lukee, käy myös sisäistä monologia tai dialogia, joten kirjan ääreen asettuminen voi olla peräti sosiaalista puuhastelua. Romaanit, tietokirjat ja hyvin kirjoitetut tarinat tuovat tietotaitoa monenlaisiin arjen asioihin, tunne-elämän kiemuroista historian käänteiden hahmottamiseen ja vaikka kielitaidon kehittämiseen.
Lukeminen ja lukutaidon puute uhkana
Lukeminen voi olla myös muutoksen moottori ja siis uhka vallitsevalle maailmanjärjestykselle. Miljoonat ihmiset eivät osaa lukea ja lähimain yhtä monet eivät lue, vaikka osaavat. On paljon esimerkkejä siitä kuinka monen maan kulttuurielämä, sosiaaliset olot ja terveydenhoito on radikaalisti muuttunut lukutaidon yleistyttyä. Lukeminen voi olla uhkana myös poliittiselle tai taloudelliselle eliitille, joka voi manipuloida kansalaisia monella muulla tavalla – vaikkapa valeuutisilla tai tarjoamalla pelkkää sirkushuvia ja visuaalista viihdettä.
Se, että lukeminen on monissa Euroopan maissa vähentynyt, on myös uhka sille, että sivistysvaltiotkin voivat joutua barbariaan, uskomattomien ennakkoluulojen valtaan.
Lukemalla ja ajattelemalla hankittu tietotaito voi nimittäin lisätä tuskaa, mutta voi myös viedä syvemmän totuuden lähteille – tai aiheuttaa pakottavan tarpeen myös kirjoittaa itse! Jopa vaikuttaa ja muuttaa vallitsevia oloja.
Aika moni kirjailijaksi kasvanut tai ryhtynyt on kulkenut ensin pitkän tien lukijana – ja tietysti myös oman elämänsä kokijana. Kokemusten, elämisen ja lukemisen yhteisvaikutus on hämmästyttävän tavallista silloin kun joku on ryhtynyt väsäämään omaa tekstiään….
Öisinajattelija