Terveiset kesäisestä Brysselistä. Kävin Euroopassa. Siellähän se – EU-Euroopan napa ja mielikuvamaailma. Brysseliksi se mielletään, ja sieltä se alkaa ja sinne loppuu jos ennustuksia ja huhupuheita on uskominen. EU-parlamentista saa tulevaisuudessa jonkimmoisen hulluuden muistomerkin tai hienon oopperatalon – nelisakaraisen EU-komission paikalle voi palauttaa sen vanhan sympaattisen luostarin, joka Berlaymont-rakennuksen alta aikoinaan purettiin.
EU-pröystäily ja Bryssel-kuva
Toikkaroin Brysselissä viimeksi kymmenkunta vuotta sitten, MEP Esko Seppäsen vieraana, jossakin seminaarissa. Kävimme silloin paitsi parlamentissa jopa Waterloon taistelumaisemissa tutkailemassa mistä suunnasta Napoleon ja Aleksanteri toisiaan tähtäilivät. Instituutiot ja EUn rakenne jäivät vähemmälle huomiolle.
Nyt sai paljon perustietoa. Matkaa sponsoroi YLL – lehtimiesliitto – ja tiiviin ohjelman liiton puuhamies Markku Vainio oli koostanutkin. Kiitos siitä.
EU-pröystäily on kasvanut, mutta koko EU arkipäiväistynyt. Rakennuksia, virastoja, henkilökuntaa on tullut taatusti tuplasti lisää kymmenessä vuodessa. Brysselin keskusta näyttää olevan iso rakennus- tai entisöintityömaa eivätkä kaikki kirvesmiehet taida olla belgialaisia sielläkään…
Suomen itsetunto koetuksella
Suomen edustusto Rue des Trevesillä on kasvanut 100 hengen miehitys”armeijaksi”. Se on siis Suomen EU-ulkosuhteiden ”ministeriö”, omalla kummallisella tavallaan. Suomalaiset virkamiehet ovat aika näreissään kun kansa äänesti väärin ja maa häiriköi Portugali-paktin yhteydessä. Maine on kuulemma nyt vaarassa – kuuliaisen alakoululaisen oppilaan maine – emmekä ole tällä menolla enää niin suosittuja siinä EU-ytimessä.
Itsetuntoa ja omahyväisyyttä silti piisaa. Suomalaiset ovat oppineet laulamaan joukon mukana: on hyvä haukkua niitä ”toisia” – vaikkapa kreikkalaisia ja portugalilaisia, jotka tuhlaavat, eivät tee kunnolla hommiaan, viettävät ikuista siestaa tai lokoisia eläkepäiviä jo viisikymppisinä. He siis syyllisiä EU-kriiseihin, eivät suinkaan pankit ja pääomapiirit, keinottelu.
EU ja lobbaus
EU-parlamentissa tapasimme muutamia innokkaita pienten vasemmistopuolueiden meppejä. Irlantilainen ja portugalilainen luennoitsija edustivat uutta EU-sukupolvea, joka on selvästi vähemmän muodollisuuksiin taipuvaista. Voi tietysti olla niinkin, että barrikadin vasemmalla puolella taiteilevat mepit ovat muutenkin aika rentoja tyyppejä. Toivottavasti.
Kuulimme myös mietteitä lobbauksesta. EUssa on laadittu eräänlainen lobbausrekisteri, johon on kirjattu hieman säädöksiä puolesta ja vastaan. Siis haitallista lobbausta vastaan. Virallisten lobbaajien luetteloon kuuluu muutama tuhat nimeä, yksityisistä pankkiireista kansalaisjärjestöihin.
Toinen juttu on sitten se Place de Luxembourgin katukahviloissa ja hämärähuoneistoissa harjoitettu lobbaus. Kuka sen saa kuriin? Kuka kontrolloi kuka meppi kulloinkin kenenkin kanssa kaljaa kittaa ja mitä sovitaan? Ei kukaan…
EU ja Venäjä -suhteet
Myös Venäjä-suhteet puhuttavat Brysselissä. Suomalaisilla on tätä osaamista ja jopa kielitaito näyttää monipuolistuneen. Myös toinen komissioemännistämme – bulgarialaissyntyinen – hallitsi englannin ja ranskan ohella luonnollisesti hyvin venäjää.
Ilolla panin merkille myös sen, että suomalaisvirkamiehet hallitsevat Venäjän ”omakuvan” – pystyvät analysoimaan ja katsomaan EUta ja sen laajentumispolitiikkaa Kremlistäkin käsin. Totuushan on se, että ei Venäjä ikimaailmassa EUhun liity. Sitä ei oteta eikä se sinne itsekään oikeasti halua. Se salaperäinen ”Venäjän idea” on ihan muuta ja maalla tarve siihen, että itäistä imperiumia arvostetaan siinä missä Atlantin takaistakin. Tärkeää on osata itäinen diplomatia jos ja kun Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä – tai Kaukasuksen valtiot joskus jäsenyydestä tosissaan neuvottelevat. Ellei EU ehdi sitä ennen romahtaa…
PS. Se mikä tältä Brysselin matkalta jäi ainakin mieleen, oli veteraanitoimittaja Sakari Selinin jymähtävä ja aika ajoin toistuva naurunhohotus, joka käänsi päät Berlaymontin katukuppiloissa.
Joensuun virallinen Öisinajattelija