Oodi, Kiasma ja Ahjo
Blogin motto:
Aina ei kannata mennä merta edemmäksi kalaan, edes erilaisia kulttuurisia elämyksiä etsimään.
Oodi (ks. myös edellinen blogini, HUOM!)
Helsingin uusi “Kansalaisten olohuone” eli OODI -nimeä käyttävä lippulaiva keskellä kaupunkia oli melkoinen pettymys. Onneksi sitä ei mainostetakaan varsinaisesti kirjastona, vaikka käsittääkseni valtavan rakennuksen piti alunperin esitellä ja lainata myös oikeita kirjoja. Niitä ja esim paperisia lehtiä on toteutetussa Oodi-versiossa äärimmäisen niukasti – kaikkea muuta tekniikkaa ja kahvila- & hömppätilaa vaikka millä mitalla. Menkääpä siis joukolla nauttinmaan joutenolosta, jos yksinolo kyllästyttää: niin eläkeläiset, työttömät kuin asunnottomatkin. Sisäänpääsy on ilmainen.
Kiasma
KIASMAN yläkerroksia hallitsi vuodenvaihteessa aika outo valotaide. Öisinajattelija ei oikein luontevasti hitsautunut sisään tähän näyttelyyn, vaikka yhteen saliin mentiinkin valoilla elävöitetyn höyrykerroksen läpi ja vaikka toisessa salissa sai jopa pyöräillä. Taiteilija oli nimeltään Ann Veronica Janssens (Bryssel) ja hänen työnsä ovat esillä vielä viikonlopun, 13.1. 2019 saakka
Lainaanpa tässä suoraan Kisman opaskirjaa:
”Tärkein materiaalini on valo.”
“ Näyttely on Ann Veronica Janssensin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Valo ja sen eri ilmiöt ovat kiinnostaneet Janssensia lapsesta saakka. Monet hänen teoksistaan perustuvat valon leikkiin nesteen, vesihöyryn, heijastavien pintojen ja rakennetun tilan kanssa. Taiteilija haluaa pysäyttää meidät kokemaan näitä hetkellisiä ilmiöitä.
Janssens tarkastelee arkisia fysiikan ilmiöitä ja haluaa tehdä niistä näkyviä. Teokset saavat usein alkunsa onnekkaista sattumista”.
Eräs Kiasman näyttelykokonaisuus oli koottu nuorten, lähinnä virolaisten ja baltialaissyntyisten taiteilijoiden moderneista töistä. Mieleen jäi esimerkiksi Jaanus Samman “Puheenjohtajan tarina”, yhteiskunnallinen ja väkevänmurheellinen kannanotto vanhan virolaisen homoseksualistin karuista kokemuksista neuvostoaikana.
Ahjo
Palataanpa blogini mottoon: miksi ei kannata mennä merta edemmäksi…? Vaikkapa siksi, että Joensuun Taidekeskus AHJO palvelee kävijöitään ILMAISEKSI ja avasi vuoden 2019 komeasti 9.1. useamman taiteilijan yhteisnäyttelyllä:
“Transition – 12 Sculptors” ja “Demilitarisoitu galaksi 2”
Paikallisten kuvanveistäjien töitä Ahjossa on esillä tusinan verran, aina tammikuun 2019 loppuun saakka. Kyseessä on myös myyntinäyttely, joten kuraattori Tuomas Ollikaiselta tai päivystäjältä voi kysellä hinnoista ja tekijöistä enemmänkin.
Muutama Öisinajattelijan mieleen jäänyt puhutteleva työ:
Keskellä isoa salia makaava metallinen puoliluuranko eli Veljen kuolema (Valde Hassinen) sävähdyttää rosoisuudellaan, keramiikkatyö Canis sauria ( Henriikka Leppänen) puhuttelee osin söpöllä pienuudellaan, Ikaros-sarja (Harri Turunen) taas saa ajatukset kepeään perhoslentoon ja Jänö (Lasse Kuurila), Kimalainen sekä Kalastajatar (Jonna Salonen) tuovat luonnonilmiöt mukavan lähelle. Puuta on esillä monissa töissä paljon; sehän on materiaaleista kaiketi halvimpia myös kuvanveistäjän työstää (?).
Öisinajattelijan suosikiksi nousee äkkiä isokokoinen takaseinän installaatio nimeltä Perintö (Liisa Nikitin). Tekijä on rakentanut kirpputorikamasta, erilaisista puisista ruuanlaiton ja keittiön tarvekaluista mallikkaan asetelman talon päätyseinän muotoon. Tekipä kovasti mieli napata elävästä työstä mukaan jokunen kauha ja lasta tai salaattiottimet, jotka ovat kotona keittiössä jo kovasti tummuneet…
Omana kokonaisuutena mukana on tammikuun 2019 loppuun saakka myös valokuvanäyttely nimeltä Demilitarisoitu galaksi 2. Sen on koonnut helsinkiläinen valokuvaaja ja rauhanaktivisti Kikka Rytkönen. Teemana on rauhantyö eri puolilla maapalloa: aivan viime vuosien mielenosoitukset, rauhanleirit, julisteet ja totisina tai iloisina marssivat rauhanaktivistit.
Hymy ei onneksi ihan kaikkien valokuvattujen kasvoilta hyydy, vaikka maailma on loppuräjähdystä vaille valmis tuhoon . Ehkäpä toivoa on vielä hitusen verran(?).
Öisinajattelija