Opetusministeri Krista Kiuru vieraili marraskuun puolivälissä Joensuussa.
Hän haluaa olla nuorekas ja räväkäs koulu-uudistaja, onhan meneillään Tulevaisuuden peruskoulu-hanke, jossa etsitään erilaisia polkuja kouluelämään. Niinpä Kiuru julistikin näyttävästi ja kuulijoiden ällistykseksi, että opettajat voisivat olla tulevaisuuden rokkitähtiä.
HUI, sanoisi venäläinen, kuten minäkin. Ei kai koulumaailma sen paremmin
kuin opetustyö ole sentään mikään Ilosaari-konsertti, jossa opettajan tehtävä
olisi viihdyttää kaikin mahdollisin tavoin oppilaitaan.
Olen tähän mennessä ajatellut, että opettaja opettaa, parhaimmillaan sivistää ja lisää luokan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Toki hän on auktoriteetti ja oman alansa osaaja. YES-opettajaksi Pohjois-Karjalassa 2014 valittu Kaisa Sissonen osaa kuunnella, rakentaa tiimiopetusta ja antaa oppilailleen aikaa ja eväitä uudenlaiseen oppimiseen. Eikä tee itsestään numeroa, rokkitähteä lainkaan. Kaisa on silti hyvin suosittu oppilaiden keskuudessa. Vuorovaikutus opettajan ja oppilaiden kesken on kaiketi yhä A ja O uudenlaisessakin peruskoulussa.
Vaikka kouluun tuotaisiin kuinka paljon eri vempaimia, ne eivät sinänsä
mitään ”opeta”. Hälyttävää on se, että esimerkiksi luku- ja kirjoitustaito on monella pojalla hukassa. Koneet eivät näitä perustaitoja opeta eivätkä ihmisyyttä lisää. Usein päinvastoin: pelimaailma koukuttaa entisestään, kun luokka yritetään saada
”viihtymään” erilaisilla härveleillä ja keinolla millä hyvänsä.
Olen työskennellyt 1990-luvun alussa koulukuraattorina, ja muistan kyllä hyvin koulumaailman perusongelmat, jotka eivät ole minnekään hävinneet.
Suuret luokat ja ryhmäkoot, erityisopetuksen puutteet ja opettajien vähäiset valtuudet luokassa. Tulevaisuuden peruskoulu-hankkeessa pitäisi ennemminkin palauttaa opettajien todellinen auktoriteetti ja luoda resursseja aidolle opetusprosessille, pienille kouluille ja kasvaville erityisryhmille. Kodin ja koulun yhteistyötä ei voi liikaa korostaa. Lisää sirkushuveja koulumaailma ei kuitenkaan kaipaa! Niitä riittää muualla.
Mutta voihan Kiurun ajatuskulkua jatkaa ja siirtää ideat myös oppikirjoihin. Kirjat roviolle ja lämpöenergiaksi. Selvää säästöä! Onhan kaikki tieto siellä kovalevyllä, netissä, wikipediassa ja googlella. Siispä sinne vaan koko opetustoimi ja kiireellä. Viva Fahrenheit! Noh, jokunen raamattu ja kalevala voivat sentään säilyä e-sähkökirjoina, ikään kuin menneisyyden reliikkeinä…
Luettua 2014
1) Vuoden tietokirja
Vuoden tietokirjaksi nousee on Ismo Björnin toimittama Rajan maakunta. Siinä
Pohjois-Karjalan uudempaa historiaa kuvataan II maailmansodasta nykyaikaan,
monipuolisesti ja -tieteellisesti. Asialla ovat kokeneet professorit ja
tohtorit Itä-Suomen yliopistosta. Kirjan kuvitus on omaa luokkaansa!
2) Vuoden suomennos
Vuoden käännöskirjojen valio on Sergei Dovlatov-trilogian kolmas osa,
pienen Idiootti-kustantamon julkaisema Haarakonttori (Filial). Pauli
Tapion suomennos tavoittaa Dovlatovin herskyvän mustan huumorin
sävyttämän ironisen kielen. Samalla Haarakonttori valottaa
venäläisemigraation pinnanalaiset ristiriidat ”vapauden laboratoriossa”,
Amerikassa.
3) Vuoden kaunokirjat
Raimo Pesosen Metsästäjä on taloyhtiön huoltoporukasta kertova moderni
työläisromaani. Sen vinksahtanut päähenkilkö Jonne on potentiaali
kouluampuja, joka harjoittelee ollakseen tulevaisuuden heimojohtaja,
sankari ja maailmanpelastaja.
Esa Sariolan Kaikella voimallani jatkaa psykologikirjailijan laadukasta
ihmiskuvausta. Sariolan henkilöt eivät ole koskaan yksiulotteisia tai
mustavalkosia. Menestyvä lakimies joutuu pahuuden verkkoon, muistelemaan
kiusaajan rooliaan – ja toteuttamaan vainoharhaisena kammottavan
rikoksenkin. Verkottunut maailma näyttää pimeimmät puolensa.
Mikko Viljanen yllättää aihepiirillään. Ensimmäinen elämä kertoo
kotimaisesta aktivistisolusta, uudesta opiskelijasukupolvesta
radikalisoituvassa maailmassa. Ihmissuhteet ja syyllisyyden tunteet on
kuvattu komeasti ja uskottavasti. JP Siilin ohjaama televisiosarja Tellus liikkuu lähellä Viljasen Ensimmäistä elämää.
Öisinajattelija