Presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli selkeä henkilövaali, jossa puolueet ja muutenkin haalistuneet aatteet jäivät taka-alalle. Jopa EU ja Nato. Onko se kielteistä vai myönteistä? Siinäpä kysymys. Suurimmat yllätykset tuotti kolmikko Haavisto-Soini-Lipponen. Pekka Haavisto toisella sijallaan, Soini & Lipponen täydellisellä romahtamisellaan. Suuren rahan ja mitäänsanomattoman ”valtiomieskampanjan” tehnyt Sauli Niinistö koki mielestäni arvovaltatappion: raha ei vaaleissa ratkaissutkaan, ei ainakaan vielä ensimmäisellä kierroksella.
Vaalituloksesta päätellen ehdokkaiden arvomaailmalla oli merkitystä, mihin on syynsä: presidentin valtaoikeudet on karsittu minimiin. Juuri arvomaailman kohdalla Sauli ei olisi voinut saada Pekkaa pahempaa ja erilaisempaa vastapeluria toiselle kierrokselle, josta saattaa tulla tiukkakin kamppailu. Jos nimittäin vasemmalla laidalla koppeudutaan ja jaksetaan äänestää. Potentiaalia Pekan taakse on myös nuorisossa, koska sukupolvivaalistakin on kysymys, vaikka toisen kierroksen ehdokkaiden ikäeroa ei ole kuin kymmenen vuotta..
Vaalituloksesta päätellen Suomi on pahasti jakautunut cityyn (=kaupungit) ja periferiaan
(=pohjoinen & itä & pienet kylät). Kummallakaan jatkoon päässeellä, Niinistöllä ja Haavistolla ei mene periferiassa kovin hyvin. Paradoksaalisesti vihreä aate ei kanna luontoon saakka, vaan itää Hgin asfalttimaisemissa? Ympäristöutopia ei ole sitten Koijärven ja Ville Komsin muuttunut realistiseksi koko Suomen puolustamiseksi, asuttamiseksi ja luomuelämänmuodoksi. Tarvittaisiin esimerkkejä, Linkolan seuraajia.
Vasemmiston arvot ja kuoleman suudelma?
Arvasin ja vaaliveikkasin oikein kolmen ensimmäisen ehdokkaan järjestyksen ja melko tarkalleen myös Haaviston prosenttiluvun (18,0 % äänistä Pekalle oli oma veikkaus). Sen sijaan uskoin Paavo Arhinmäen yltävän ns. puoluekannatukseen ja Paavo Lipposenkin nousevan kymmeneen prosenttiin. Erehdyin.
VASEMMISTO ROMAHTI näissä henkilövaaleissa. Arhinmäen loppurutistus ja into ei riittänyt aivan oman puolueväenkään vakuuttamiseen. Kampanja oli silti yhtä innokasta ja ihmisläheistä kuin Haavistonkin porukoissa. Demarit tekivät harakirin valitsemalla oman Paavonsa. Ja silti: olen miltei tyytyväinen ettei jatkossa enää tarvitse katsella euroapostolin ja elitistisen natottajan itsetyytyväistä naamaa politiikassa.
Tavallaan vasemmiston arvot kuitenkin vaaleissa näkyivät. Väitän, että Timo SOININ ROMAHDUS – ja Haaviston menestys – on nuorekkaan ”suvaitsevaiston” vastaisku rasismille , Soinin populismille ja patavanhoillisille uskonnollisille näkemyksille. Soinin romahdus enteilee jytkyn alkavaa alamäkeä…ja Pekka Haaviston sinänsä inhimillinen kädenojennus Teuvo Hakkaraisen suuntaan oli samalla perussuomalaiselle rasismille annettu kuolemansuudelma.
Yllätyksiä Pohjois-Karjalassa: suvaitsevaiston vastaisku
Pienten puolueiden vaalityö oli suht näkymätöntä itärajalla. Niinpä Haaviston menestys vaikkapa Joensuussa (20,8 %), missä hän nousi kakkoseksi heti Niinistön jälkeen oli suuri yllätys. Väyrynen ja Soini jäivät kauaksi taakse. Arhinmäki pärjäsi myös hyvin juuri Joensuussa ja esimerkiksi Outokummussa ja Valtimolla.
Suvaitsevaiston vastaisku näkyi Pohjois-Karjalassa pienemmilläkin paikkakunnilla, jossa vaalityö rajoittui ehdokkaiden naamataulujen pystyttämiseen katujen varsille. Esimerkiksi Kontiolahdella, Liperissä, Outokummussa, Lieksassa ja Kesälahdella Haaviston ääniosuus vaihteli 10 – 15 % välimailla.
Pahamaineisessa Lieksassa Arhinmäen ja Haaviston yhteenlasketut äänet olivat samaa suuruusluokkaa kuin perussuomalaisten kannatuslukemat. Se on – demariäänien ohella – merkittävä punavihreä ”torjuntavoitto” rasismista pienessä lieksalaisessa mittakaavassa!
Öisinajattelija