Olen viime vuosien aikana lukenut kymmeniä pamfletteja. Monia kirja-arvioitakin niistä on tullut sepustettua. Pamflettikirjallisuus on kokenut 2000-luvulla renesanssin sitten maineikkaan, 1960-luvun jälkipuoliskolla aloittaneen Huutomerkki-sarjan.
Vallan vahtikoira?
”Huutomerkkien” tasolle nykypamfletit eivät kylläkään yllä. Niiden tekemisellä näyttää olevan liian kiire ja ne vanhenevat miltei samassa tahdissa kuin naamakirjojen, twitterien ja mielipidepalstojen keskustelut. Mitään konsensus-siloteltuja puheenvuoroja pamfletit eivät sentään yleensä sisällä, joten vallan vahtikoira-ainesta niistä löytyy runsaasti.
Laadukkaita poikkeuksiakin toki on. Petri Koikkalaisen ja Esko Riepulan ”Kehittyvien maakuntien Suomen” korruptiokuvioista kertova NÄIN VALTA OSTETAAN olisi ansainnut vaikka Tieto-Finlandian, ainakin ehdokkuuden. Samaan sarjaan kuuluu Anna Kontulan Olkiluodon ulkomaalaistyöntekijöiden parakkielämää analysoiva NÄKYMÄTÖN KYLÄ. Diana Denhamin & co toimittama TAVALLISTEN IHMISTEN KAPINA on jostakin syystä jäänyt unohduksiin, vaikka on erinomaisen ajankohtainen pamfletti Meksikosta, Oaxacasan kansankapinasta ja itsehallinnosta muutaman vuoden takaa. Kirja avaa Meksikon väkivaltakulttuurille taustoja, joista lännessä ei juuri ole kuultu.
Uutta ja vanhaa Venäjää
Boris Kagarlitskyn NEUKKULAAN JA TAKAISIN on kirjoitettu selvästi ulkomaalaiselle lukijalle – alkuperäinen nimi Back in the USSR – ja toistelee paljolti niitä väittämiä, joita on jo monessa kirjassaan käsitellyt esimerkiksi Venäjä-spesialisti ja ”pikahistorioitsija” Arto Luukkanen.
Kagarlitskyn ensimmäinen suomennettu Venäjä-kirja HAJONNUT MONOLIITTI keskittyi 1990-luvulla pääosin politiikan ja kulttuurielämän murroksiin sekä ns. intelligentsijan kuolemaankin. Se oli aikoinaan tärkeä puheenvuoro. NEUKKULAAN JA TAKAISIN on kuin kokoelma kolumneja ja kirjoitettu jo pari kolme vuotta sitten . Aiheina ovat esimerkiksi se miten ”johtava luokka” syntyi, mitä on ”ohjattu demokratia”, miten presidentin valta vahvistui ja kuinka oligarkit ja byrokraatit kamppailevat nyt keskenään. Loppuluvuiksi on otettu vielä Georgian sota ja journalistimurhat, jotka näyttävät olevan uudella Venäjällä pysyvä ilmiö.
Jos kirjasta haluaa etsiä jotakin uutta, se löytyy ehkä lakkoliikkeen nousun kuvauksesta – vaikkapa ulkomaalaisten omistamilla autotehtailla. Nämä lakkotaistelut harvoin ylittävät uutiskynnyksen lännessä. Kagarlitsky tuntee hyvin uuden ay-liikkeen Venäjällä, mutta käsittelee sitäkin kovin lyhyesti.
On myös vaikea ymmärtää kirjan nimeä. Artikkelit eivät kerro mitään Neuvostoliiton paluusta. Se, että poliittinen eliitti mielellään muistuttaa maan suuruuden ajoista, ei vielä tarkoita neuvostoimperiumin uudelleen pystyttämistä. Loppuyhteenvedossakin Kagarlitsky toteaa, että ”…Venäjästä oli tullut neuvostoedeltäjästään dramaattisesti eroava yhteiskunta…”. Se, että kansalaisyhteiskunta kamppailee suurissa vaikeuksissa, kansalaiset ovat passiivisia eivätkä luota uuteen eliittiin kertoo ilman muuta suuresta demokratiavajeesta. Mutta samanlainen vaje taitaa yhdistää EU-maitakin lännessä?
Paljon syvällisempää Venäjä-tietoutta (suomeksi) löytää ihan muualta kuin pamfleteista, vaikkapa Outi Parikan yli 400-sivuisesta, hyvin omakohtaisesta ja syvällisestä pokkarista ÄITI-VENÄJÄN AAPINEN (Pitänee joskus palata siihen?). Myös uusi, Ljunggren-Rotkirch-parivaljakon toimittama SATA MAKKARALAATUA JA YKSI IDEA on hyvä avaus venäläiseen nykykirjallisuuteen, kirjailihenkilökuvien kautta.
Pelastuskirja. Nyt!
Aivan tuore Barrikadi-pamfletti PELASTUSKIRJA. NYT! on taloustoimittaja Matias Möttölän ja tutkija Pilvi Torstin yhteistyön tulos. Sen alkuidea on mielenkiintoinen ja toteutuskin ”pikakirjoja” syvällisempi.
Tekijät loivat www.pelastuskirja.fi -verkkosivuston alkuvuonna 2010, jonne sai kirjoittaa omalla nimellään kuka tahansa. Aihepiirit olivat: julkinen valta, työ, terveys, koulutus, sivistys, talous, ympäristö, suomalaisuus ja maailma. Uusi teema tuotiin keskusteluun muutaman viikon välein ja mukaan tuli viitisenkymmentä ”vaikuttajaa”. Monet nimet ovat tuiki tuntemattomia. Vähemmän julkisuudessa olleita on myös paljon.
Keskustelujen yhteen vetäminen on ollut taatusti rankkaa puuhaa, mutta Möttölä & Torsti ovat mielestäni onnistuneet. Erityisesti ”Kans(s)alaisten Suomi” – ”Hyvä työ…” ja ”Talous on väline…” -osuudet pistävät ajattelemaan. Niihin – ja pääsääntöisesti kaikkiin teemoihin – sisältyy tuoreita näkökulmia ja toimenpide-esityksiäkin. Myös Mikko Majanderin laatima prologi sosialidemokratiasta pohjoismaissa 1959-2010 on napakka, historia-puheenvuoro.
PELASTUSKIRJA. NYT! Osoittaa, etttä nettikirjoittaminen ja vaikuttaminen voi saada myös ohjelmallisia ulottuvuuksia, joilla maailma ja vähintäänkin maailmankuva on muutettavissa.
(ps. Keskustelu kirjan ympärillä jatkuu – ks. www.barrikadi.fi )
Joensuun virallinen Öisinajattelija